Dublinissa syödään muutakin kuin perunaa

”Irlantilainen keittö on tunnettu etenkin perunan tärkeästä asemasta”, kertoo Wikipedia. Luotettavammat lähteet eli blogit sen sijaan väittävät että nykyisin Dublissa syödään muutakin. Päätin testata asian ihan itse. Koska olin reissussa yksin,

Ensikertalaisen Dublin

En todellakaan ollut ostamassa itselleni mitään, ihan vaan työjuttujen vuoksi selailin lentotarjouksia. Mutta sitten osui silmään halvat lennot Dubliniin. Mua oli jo pitkään kiinnostanut matkustaa Irlantiin. Nähdä omin silmin kirjoissa kuvatut maisemat

Andalusian upein elämys Caminito del Rey

Joulukuisen Espanjan Aurinkorannikon loman ehdoton kohokohta oli Caminito del Rey. Odotukset tämän kovasti kehutun kohteen osalta olivat korkealla, eikä todellakaan jouduttu pettymään. Reitti on jokaisen hehkutuksensa ansainnut. Polku oli pitkään suljettu vaarallisuutensa vuoksi,

Benalmádenan monet kasvot

Aurinkorannikolla on monenlaisia kohteita tarjolla, ja mieltymyksistä riippuu, mikä niistä sopii itselle parhaiten. Me päädyttiin jälleen Benalmádenaan yhdestä hyvästä syystä: tuttavien vuokrahuvila sattuu sijaisemaan siellä. Edellisellä kerralla melkein 7 vuotta

Tallinna. Mitä siellä talvella tekee?

Sain viime viikolla ajatuksen, että perheen nauttiessa partioleirillä -20 asteen pakkaslukemista, mä voisinkin lähteä yksin testimatkalle Tallinnaan. Vaikka edellisestä reissusta oli jo useampi vuosi, on kaupunkia aikoinaan tullut nähtyä melko laajalti.

Yksin ulkomaille – testimatka Tallinnaan

Sen siitä sai. Menin blogin alkupäivinä kirjoittamaan, etten ole kiinnostunut matkustamaan yksin. Tadaa, 9kk myöhemmin istun yksin laivan aamiaisbuffetissa harjoitusmatkalla Tallinnaan. Ja neljän viikon kuluttua lähden pitkäksi viikonlopuksi Dubliniin, jossa

5 syytä matkustaa Aurinkorannikon talveen

Espanjan Aurinkorannikosta tuli aiemmin mulle ensimmäisenä mieleen kliseinen pakettimatka, jolle suomalainen pakkaa mukaansa juhlamokkaa, ruisleipää ja eloveenaa, ja käy rantabaarissa tilaamassa lapinkultaa. Ja käsittämättömän moni matkustaa sinne myös talvella. Onko siellä

Kolme kärpästä matkalla Malagaan

Ei, ne kärpäset ei olla me. Mutta tiedättekö kun joskus matkasuunnitelmat lähtevät niin sanotusti lapasesta. Nyt kävi vähän niin.Tänä vuonna vietetään joulu Andalusiassa ja matkojen varauksesta oli tulla ongelma. Kaikki