Lofoottien eteläpuolelta alkavaa Nordlandin lääniä kutsutaan napapiirin pohjoispuolella Salteniksi ja eteläpuolella Helgelandiksi. Molemmat alueet ovat nousseet selvästi matkailijoiden tietoisuuteen, varsinkin Helgelandin rannikkoreitti on erittäin suosittu. Kävin seudulla viime heinäkuussa Pohjois-Norjan roadtripillä, ja suosittelenkin varaamaan tuonne pidemmän aikaa mitä pelkkään maisematien ajoon menisi. Sieltä löytyi todella paljon nähtävää ja maisemat olivat upeita. Olin seudulla lähes viikon, ja pääsin kokemaan vasta pienen osan.
Narvik
Saavuin Salteniin pohjoisesta päin sateisenä päivänä, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olin tehnyt pari turhan pitkää ajopäivää ja ilmassa oli reissuväsymystä. Sade ja kylmyys alkoivat jo tosissaan tympiä. Päädyin yöksi hotelliin Narvikiin. Kyseessä oli niinkin mieliinpainuva kokemus, etten puoli vuotta myöhemmin edes muistanut pysähtyneeni kaupungissa. Tuskin se kaupungin vika oli, sellaisia päiviä vain osuu reissuun. Kuva-arkistoon oli tallentunut kuva lavuaarissa likoavista likaisista lenkkareista ja yksi harmillisen huono otos Hotel Wivelin maistuvasta aamiaisesta (joka olisi todellakin ansainnut kunnon kuvat). Mutta se Narvikista, sillä lopulta Saltenista löytyi vaikka mitä, kuten reissun sykähdyttävin paikka.
Norjan kansallisvuori Stetind ja Verdensvaetin kalliot
Hotelliyö oli virkistänyt olemustani ja mielialaani huomattavasti. Lähdin liikkeelle iloisin mielin ja ensimmäinen pysähdys oli noin tunnin matkan päässä Narvikista. Sade oli vihdoin loppunut ja lähestyessäni kohdettani pilvetkin väistyvät. Olihan Norjan kansallisvuori Stetind jyrkkine huippuineen vaikuttava näky. Toisaalta täpötäysi parkkipaikka lukuisine matkailuautoineen ja kymmenet nurmikentälle pystytetyt teltat eivät taas olleet.
Paistaako kulman takana?
Kyllä, se sama Stetind, minkä huipulle tositeeveessä tällä hetkellä tavoitellaan
Minua puhuttelikin enemmän lähistöltä löytynyt Verdensvaet – järjettömän kokoinen jääkauden sulamisen sileäksi hioma kalliomuodostelma. Jätin auton parkkiin polun lähtöpisteessä sijaitsevalle parkkikselle, ja lähdin kapuamaan kohti kallioita. Reitti on alkuosaltaan selkeää polkua, mutta kun saavutaan avoimelle kalliolle, saa jokainen valita itse parhaan kohdan nousuun. Sileäksi hiotunut kalliopinta on häkellyttävän kokoinen; korkeutta sillä on 1,5km ja leveyttä 350m. Kuumana kesäpäivänä olisi ilmeisesti ihana pulahtaa kylmään vuoristolampeen, mutta arvaatte varmaan houkutteliko se minut puoleensa. Viihdyin alueella kuitenkin pitkän tovin, enkä nähnyt koko aikana kuin muutaman muun ihmisen.
Lue lisää molemmista kohteista Narvikin matkailun sivuilta
Sykähdyttävä Tranøy
Lofoottien eteläpuolelta, Hamarøyn pienestä kunnasta löytyi tämän reissun sykähdyttävin paikka, Tranøy. Tranøy on tunnettu majakastaan, jonka perässä minäkin sinne päädyin. Majakoissa kun on jotain lumoavaa.
Vähän ennen keskustaa kääntyy vasemmalle vievä parin kilsan mittainen hiekkatie, jonka päässä on parkkipaikka. Itse majakka – Tranøy Fyr sijaitsee luodolla, jonne pääsee kävelemään parkkipaikalta komeaa siltaa pitkin. Majakalta löytyy ravintola ja siellä voi myös yöpyä. Ravintola oli harmikseni aivan täynnä, enkä jaksanut jäädä odottamaan vapautuvaa pöytää. Tyydyin katselemaan muiden annoksia ja ihailemaan maisemia. Tänne kannatti silti tulla.
Saavuin Tranøyn kylään nälkäisenä. Kauniin puutalon terassilta kuului houkutteleva puheensorina ja suuntasin sinne. Majatalo Bankpaa oli juuri sitä mitä kaipasin. (Juttua kirjoittaessani huomasin, että paikka on myynnissä, eikä ole tietoa jatkuuko toiminta tänä kesänä. Toivottavasti, sillä majatalo oli todella ihana).
Vatsa kylläisenä palasin kylänraitille ja lähdin kohti ulkoilmanäyttelyä. Taidekävelyn reitti kulkee pitkin kallioita ja taideteokset on ripustettu kallion seinämiin. Kaikkea ympäröi turkoosi meri, ja taustalla siintää Lofoottien vuorien ääriviivat. Taide on levittäytynyt kaikkialle kylään ja aika kului kuin siivillä.
Hamsungalleriet levittäytyy käsittämättömiin kalliomaisemiin
Tänne olisi ollut ihana jäädä pidemmäksi aikaa. Onneksi olin huomannut ajomatkan varrella hyvältä vaikuttuvan telttapaikan. Pystytin telttani sinne ja nautin ensimmäisestä oikeasti lämpimästä päivästäni Pohjois-Norjassa täysin siemauksin.
Poikkeamia päätieltä
Norjassa poikkeaminen päätieltä ei ole totutun yksinkertaista, sillä useimmiten poikkeama päättyy umpikujaan. Muutama vaihtoehtoinen reitti onneksi löytyi, ja niistä suosikkini oli tie numero 812. Se kulkee E6 tieltä kohti merta, ja kiemurtelee halki kumpuilevien tunturimaisemien. Maisemia ihaillessa sieti olla varovainen, niin monta lammasta sen varrella oli viettämässä päivälepoaan. Tie alkaa pohjoisesta tultaessa hieman Rognanin jälkeen, jossa voi pysähtyä täydentämässä ruoka- ja juomavarastojaan. Kaupungista löytyi nimittäin ihan kelvollisen kokoinen kauppa ja Vinmonopolet.
Reittivalintani johti minut kohti yhtä Saltenin alueen tunnetuimpaa kohdetta, Saltstraumenia. Maailman voimakkain vuorovesivirtaus oli todella kiehtovaa katsottavaa. Se on niitä kohteita, joista otettuja kuvia katsomalla paikan vaikuttavuus ei ihan avaudu. Se on koettava itse. Salmen yläpuolella kulkevalta sillalta avautui huimat näkymät ja jäin tuijottamaan sitä pitkäksi aikaa. Taustalla kohoava vuoristo tuli välillä esiin pilvimassojen takaa ja voin vain kuvitella, miten kaunista täällä olisi kirkkaammalla kelillä. Mutta mun oli hyvä näinkin.
Päivä oli hyvä päättää leirintäalue Kjellingstraumen Fjordcampiin. Päädyin sinne ihan sattumalta, sillä luonnossa vietettyjen telttaöiden jälkeen kaipasin suihkua. Mikä riemu, kun havaitsin että siellä onkin oikea sauna. Leirintäalue oli kaikin puolin ihana paikka. Lämmitimme itse saunan (omia puita olisi hyvä olla mukana) ja paikan isäntä Ali kokkaili vierailleen illallista kodalla. Kaikki majoittujat olivat tervetulleita illanviettoon. Istuimme iltaa nuotion äärellä jutustellen ja yksinkertaisesta, mutta maistuvasta illallisesta nauttien. Varsinkin yksin reissatessa tällainen yhteinen ilta tuntui todella mukavalta.
Kjellingstraumen Fjordcampin yhteinen illallanen ja sauna olivat ihania yllätyksiä, joita en osannut odottaa.
Helgelandin rannikkoreitti on kaunis, mutta kysyy kärsivällisyyttä
Seuraavan päivän ohjelmassa oli Helgelandin rannikkoreitille siirtyminen. Tämä rannikkoa myötäilevä tie, Helgelandskysten on nimitetty yhdeksi Norjan kansallisista matkailureiteistä ja sen pitäisi olla erityisen kaunis. Matkan varrella on lukuisia lauttamatkoja, joista valtaosa on ilmaisia. Reitin kiinnostavuuden oli huomannut moni muukin.
Koska pitkä ilta nuotiolla oli johtanut hitaaseen aamuun, pääsin poikkeuksellisesti liikkeelle vasta lähempänä puolta päivää. Alkumatka sujui reippaasti, mutta lähestyessäni ensimmäistä lauttasatamaa liikenne ruuhkautui pahasti. Olin ajatellut pysähtyväni Brasetin näköalapaikalla ihalemassa sinne näkyvää Svartisenin jäätikköä, mutta en uskaltanut jättää paikkaani jonossa. Niinpä katselin ohi lipuvia maisemia auton ikkunasta (siinä se jäätikkö vilahti) ja toivoin, että ruuhka olisi vain tilapäistä.
Turha toivo. Ajoin lauttajonoon ja alkoi loputtomalta tuntunut odotus. Ja sama oli edessä seuraavassa lauttasatamassa. Lauttoja kulkee yllättävän harvakseltaan, ja autoja oli niin paljon, että pari lauttaa ehti tulla täyteen ennen kuin oli oma vuoro. Parin sadan kilometrin matkaan kului yli 8 tuntia, ja aika kului hitaasti jonoissa odottaen. Todella turhauttavaa. Juttelin useamman ihmisen kanssa tilanteesta, ja aika moni oli tulossa Lofooteilta päin. Jokainen heistä kertoi, että siellä oli ollut vähemmän ruuhkaa kuin täällä Helgelandin rannikkotiellä.
Olin illalla telttaan kömpiessäni täysin vakuuttunut, että en jatkaisi matkaani enää etelämmäs. Olin saanut lauttamatkoista tarpeekseni.
Nordlandin lautat ja aikataulut voi tarkistaa täältä: reisnordland.no
Dønnan saaren rauhallisessa huomassa
Aamulla mieli oli kuitenkin jo muuttunut. Olin illalla tutkaillut lautta-aikatauluja ja todennut, että jos tähtään aikaiseen aamulauttaan, niin en todennäköisesti juuttuisi taas lauttajonoihin. Suunnitelma toimi ja pääsin etenemään joutuisasti. Määränpääni oli yksi Helgelandin suurimmista saarista, Dønna. Halusin viettää siellä muutaman päivän ja tutustua tähän rauhalliseen saareen.
Ajoin ensin saaren pohjoisosiin, jossa sijaitsee Dønnan keskiaikainen kirkko ja vanha pappila. Kirkkoon pääsi tutustumaan vain norjaksi opastetuilla kierroksilla, joten en jäänyt odottamaan seuraavan alkua. Sen sijaan nautin erinomaisen lounaan pappilassa, jossa nykyisin toimii Dønnes Gård -niminen majatalo.
Dønnes Gård on samaan aikaan majatalo, maalaisputiikki, museo ja kahvila
Majatalon sisustus kertoi sen historiasta pappilana
Yöpyminen Dønnan saarella
Telttani pystytin saaren keskiosiin Breivikan rannalle. Alue oli iso, enkä todellakaan ollut siellä yksin. Ranta oli kuitenkin rauhallinen, ja muut telttailijat olivat norjalaisia. Yhden Ruotsin kilvissä olevan auton näin omani lisäksi. Vietin täällä erittäin rentouttavat päivät nauttien uimisesta, pienistä kävelyistä ja lokoisasta oleilusta.
Breivikassa telttaa ei saa pystyttää ihan rannan tuntumaan, vaan teltoille on varattu oma erillinen alue vähän matkan päästä. Minusta se oli kätevä systeemi, sillä näin ranta pysyi siistimpänä, ja alueen herkkä luonto pysyi paremmassa kunnossa.
Vaikka Norjassa saa telttailla melko vapaasti jokaisen oikeuksilla, täytyy aina katsoa huolellisesti millaiseen paikkaan telttansa laittaa. Täälläkin pätee se, että jälkiä käynnistäsi ei saisi jäädä.
Puutalokaupunki Mosjøen
Viimeinen Helgelandin kohteeni oli Mosjøen, ja siellä erityisesti vanhojen puutalojen reunustama Sjøgata. Mosjøen ei sijaitse Helgelandskystenin varrella, vaan se löytyy E6 tien varrelta. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, sillä kaupunki oli kertakaikkisen ihastuttava. Olen heikkona just tällaisiin vanhoihin kyliin ja oli ihana päättää Pohjois-Norjan roadtrip tänne.
1800-luvulla perustettu Mosjøen sijaitsee vuonon pohjukassa Vefsna-joen alussa.
Sjøgata on toistasataa vuotta vanhojen rakennusten reunustama katu, jolla yhä edelleen elätään ja asutaan ihan tavallista elämää. Toki tänne on keskittynyt myös kahviloita, ravintoloita ja pieniä putiikkeja. Joulusin tämän kadun varrelle katetaan maailman pisin puuropöytä.
Alunperin mun oli tarkoitus jatkaa vielä muutama päivä Norjassa, mutta – uskokaa tai älkää – siellä oli yhtäkkiä aivan liian kuuma. Helleaalto oli viimein saavuttanut minut kahden viikon palelun jälkeen, ja pari päivää kolmenkympin paremmalla puolella huitelevia lämpötiloja riitti minulle. Helgeland sai jäädä, minä lähdin viileämmän kelin perässä Ruotsiin!
Salten ja Helgeland olivat osa kesällä 2024 Pohjois-Norjaan suuntautunutta usemman viikon mittaista automatkaa. Aloitin reissun Varangin niemimaalta, ja jatkoin sieltä Altan kautta Salteniin ja Helgelandiin, sieltä Ruotsiin Höga Kustenille ja lopulta Uumajasta laivalla Suomeen. Yövyin koko reissun pääosin teltassa joko leirintäalueilla tai luonnon keskellä.
Autolla Pohjois-Norjassa: Ihmeellisen kaunis Varangin niemimaa
Lue lisää aiemmista reissuistani Pohjois-Norjaan:
- Autolla Norjaan – Lofootit, Senja ja Lyngenfjord
- Telttailu Pohjois-Norjassa – vinkit Lofooteille, Senjalle ja Lyngeniin
- Rottenvikvatnet – Lyngenin tuntematon turkoosi järvi
- Helppoja ja ruuhkattomia huiputuksia Pohjois-Norjassa
1 comments On Autolla Pohjois-Norjassa: Salten ja Helgeland
Vaikka olen ollut Norjassa useita kertoja, en ole Lofootteja etelämpänä ollut. Todella kauniita maisemia näyttää olevan. Ja ylipäätään Norjassa olisi kiva matkustaa enemmänkin!