Autolomalle Eurooppaan – vinkit roadtripin reittisuunnitteluun

Automatkailu on mun suosikkitapa viettää lomaa. Tykkään olla liikkeellä, nähdä uusia asioita ja olla vapaa tekemään omia valintoja. Omalla autolla liikkuessa tulee kuljettua paikkoihin, joihin muuten ei päätyisi. Lisäksi jo pelkkä roadtripin suunnittelu on ihan parasta.

Tosin aluksi suunnittelu myös ahdistaa, sillä se vaatii tuhannen kompromissia. On mietittävä kuinka paljon on aikaa, mitä ainakin haluaa nähdä ja minkälainen loma sopii koko reissuseuralle. Ja pitäisi pystyä päättämään minne ylipäänsä matkustettaisiin. Jatkuva liikkeelläolo saattaa alkaa tuntua myös puuduttavalta, ja olenkin tässä vuosien varrella todennut, että sen välttämiseksi reittisuunnittelussa kannattaa ottaa huomioon muutamia seikkoja. Muuten autoloma ei tunnu tarpeeksi rentouttavalta.

Vinkki 1 : Vältä liian pitkiä ajomatkoja

Sitä kuvittelee ettei 600km ole mitään. Että kyllähän sen nyt yhteen päivään ajaa. Ajaakin, mutta jos autolomaan osuu useampi tällainen siirtymä, niin johan siihen autossa istumiseen ehtii tympääntyä ihan totaalisesti. Takamus puutuneena tuijottaa moottoritien varrelta näkyvää tylsää maisemaa ja miettii, mikä ihme tässä automatkailussa viehättää.

2020-01-27_07-44-11

Vaikka me porskutetaan kotimaassa reilun 300km mökkimatka useimmiten ilman yhtään pysähdystä, niin autoloman siirtymät pyrin pitämään reilusti lyhyempinä. Tai ainakin varaamaan aikaa näille pidemmille etapeille koko päivän ja etsimään reitin varrelle kiinnostavaa nähtävää. Sillä vaikka viihdytään autossa, rakastetaan kiemuraisia vuoristoteitä ja upeita maisemareittejä, ei mä sentään koko ajan halua istua autossa. Paitsi silloin kun matka on määränpäätä tärkeämpää.

2020-01-27_07-11-33

Vinkki 2: Poikkea päätieltä

Roadtrippaamisen parasta antia on vapaus valita reitit ihan itse. Joten käytä sitä vapauttasi, ja lähde rohkeasti pois päätieltä. Toisinaan meidän poikkeamat on etukäteen suunniteltuja, toisinaan asennan navigaattoriin ”vältä moottoriteitä ja tunneleita” -asetukset, ja annamme laitteen ohjata meidät mitä kummallisimmille kiertoteille. Ollaan seikkailtu maatilojen läpi kulkevilla hiekkateillä, löydetty vuoristojen kätköissä piilottelevia pikkukyliä, häikäistytty maiseman kauneudesta ja koettu reissujen muistettavimpia juttuja. Eikä se vaadi muuta kuin ripauksen seikkailuhenkeä. Ja kun seikkailu alkaa kyllästyttää, aina voi palata takaisin päätien turruttavaan yksitoikkoisuuteen. Joskus sekin on paikallaan.

2020-01-19_06-21-46

Vinkki 3: Pysähdy riittävän pitkäksi aikaa

Nyt useamman autoloman jälkeen voin todeta, että jokaisessa kohteessa kannattaisi olla vähintään kaksi yötä. Yksi yö toimii silloin, jos sen tarkoitus on ainoastaan katkaista liian pitkäksi venyvä siirtymä. Tai jos pysähdyspaikassasi ei oikeasti ole kuin se yksi juttu, jonka haluat nähdä.

Mä olen lähes jokaisella reissulla kuvitellut, että pystyisin kiertämään yhden yön kohteessa vielä hyvän aikaa seuraavana päivänä ennen uutta määränpäätä. No eipä pystytä, sillä kummasti mieli alkaa vetää jo uuteen. Ja niinpä me istutaan viimeistään varhaisen lounaan jälkeen autossa nokka kohti seuraavaa paikkaa.

Liian lyhyt pysähdys altistaa myös olosuhteille. Mitä jos sinä ainoana päivänä sataa taivaan täydeltä ja matkan kohokohdaksi kaavailtu juttu jää sen vuoksi väliin? Eipä sitä kelille mitään mahda, mutta pidempi pysähdys antaa enemmän toivoa sään muuttumisesta.

2019-06-13_08-15-12
2020-02-09_10-24-52

Vinkki 4: Selvitä käytännön asiat etukäteen

Vuokra-autolla ajaminen on ihan rentoa, kunhan huolehtii käytännön asiat kuntoon. Vakuutus nolla-omavastuulla, rajoittamattomat kilometrit ja oikean kokoluokan menopeli on ensimmäiset varmistettavat asiat. Halvin pikkurellu hyytyy joka hiton mäkeen, ja tila-autolla saatat huomata juuttuneesi keskiaikaisen pikkukylän liian kapeille kaduille. Automaattivaihteet vähentävät kivasti vasemmanpuolisen liikenteen seassa selviämisen tuskaa. Navigaattorista on yllättävää iloa, ja pitkillä matkoilla auton varustetaso lisää muutenkin mukavuutta.

2020-01-27_07-12-33
2020-01-27_07-14-23

Majoituspaikkaa valittaessa tsekkaa etukäteen mihin auton saa parkkiin, jotta et joudu pohtimaan sitä saapuessasi paikalle illan jo pimennyttyä ja nälkäkiukun uuvuttamana. Perheriita siitä vain syntyy.

Selvitä reitille osuvien maiden käytännöt tietullien, tunnelimaksujen ja muiden yllättävien sääntöjen varalta. Aika monessa vuokraamossa on esimerkiksi rajoituksia siihen, saako autoa viedä maan rajojen ulkopuolelle. Koita myös kysellä millaiset ruuhkat suunnittelemallasi reitillä on odotettavissa, jotta osaat varata aikatauluun sidottuihin siirtymiin riittävästi aikaa.  Autovuokraamoissa, turistitoimistoissa ja majoituspaikoissa osataan useimmiten auttaa.

Euroopan tietullikäytännöistä lisätietoa täältä: tolls.eu

2020-01-24_07-37-36

Vinkki 5: Hyväksy että kaikkea et voi nähdä

Matkan onnistumiseksi on osattava myös luopua. Sekä etukäteen että matkan varrella. Onhan se riipaisevaa katsella auton ikkunasta ohivilahtavaa opastetta Veronaan, kun on aina haaveillut siellä käyvänsä. Mutta jos lämpömittari näyttää liki 40 asteen lukemia, aikaa olisi vain muutama keskipäivän tunti ja tiedät, että kuumat kivikaupungit ahdistavat perhettäsi, niin tuskin käynnistä olisi tullut haaveittesi mukainen. Luota siihen että ensi kerralla on parempi hetki.

2020-01-27_08-04-21

2 comments On Autolomalle Eurooppaan – vinkit roadtripin reittisuunnitteluun

  • Me rakastetaan roadtrippejä, ollaan levottomia eikä yhtä paikkaa millään jaksa ihmetellä montaa päivää! Mutkatiet on parhautta ja mitä ylemmäs pääsee niin aina paree 🙂 Pitkin poikin Eurooppaa ollaan koluttu jo kolmekymmentä vuotta, aikoinaan takapenkillä kökötti kolme jannua, sittemmin niiden määrä väheni ja nykyään seikkaillaan kaksin – sitä valinnanvapautta! Mielenkiinnon kohteet on suunnilleen samat, joten helppoa senkin puolesta – pääosin saan valkata reitit ja stopit, yleensä ne kelpaa hyvin kuskille, joka aamulla kysyy, että mihis tänään mennään. Kaupunkilomat on sitten erikseen ilman stressaamista parkkipaikoista.

    • duunireissaaja

      Sait kuvattua just sen, mitä automatkailu on. Mä odotan innolla sitä aikaa, kun voidaan taas käyttää roadtrippailuun kunnolla aikaa. Tällä hetkellä nämä 11 päivän reissut on ihan maksimiaika. Ensi kesänä kurvaillaan Kreikassa ja Albaniassa. Monta muutakin reittiä on jo etukäteen mietittynä.

Leave a reply:

Your email address will not be published.