Automatkailua Tallinnasta itään – Viron tuntemattomampi puoli

Useimmiten äkillisistä päähänpistoista syntyy hauskoja muistoja. Niin myös tällä kertaa, kun suuntasimme kesälomalla automatkalle itäiseen Viroon. Rutkupösöksi nimetty kakkosautomme kyyditsi meidät pitkin Viron maaseutua, ja reissulla tutustuimme Sillamäen, Narvan, Võrun, Valgan ja Viljandin pikkukaupunkeihin ja Peipsijärven rantoihin.

Nämä Viron tuntemattomammat puolet osoittautuivat kaikin puolin kiinnostavaksi matkakohteeksi. Neljän päivän reissulla ehdimme nähdä Viron pohjoisrannikon huikeita rantatörmiä, vesiputouksia, hiekkarantoja ja kartanoita. Itä-rajalla ja Peipisjärven kylissä oli vielä jäljellä menneen ajan neuvostotunnelmaa. Sisämaan kaupungit hurmasivat rosoisilla puutaloillaan sekä hyvällä ruualla. Matkan varrella nähtiin myös linnoja ja luolia. Ja kaksoiskaupunki Valgasta kipaistiin halvan alkoholin perässä pikaisesti Latvian puolelle Valkaan.

Autoilu Virossa ei juuri eroa Suomessa ajamisesta

Viroon on helppo lähteä omalla autolla. Helsingistä Tallinnaan kulkee päivittäin lukuisia lauttavuoroja, ja lähes jokaiseen voi ottaa myös auton matkaan. Hinnatkaan ei päätä huimaa, edes kuumimpana kesäsesonkina.

Mukaan tarvitaan (1/2019, lisätiedot Suomen Suurlähetystö)

• Ajokortti (suomalainen kortti kelpaa)
• Rekisteriote
• Voimassaoleva vakuutus (vakuutusyhtiöstä saatava Green Card on suositeltava, mutta ei pakollinen)
• Maastavientivaltakirja, mikäli et itse omista ajoneuvoasi.
  • Rahoitusyhtiön omistamalle ajoneuvolle lisätietoja saa omasta rahoitusyhtiöstä (meitä maksullisen valtakirjan hankkiminen ei innostanut, joten lähdimme reissuun kakkosautollamme).
  • Yrityksen omistamalle ajoneuvolle yrityksen myöntämä valtakirja tai pomolle kaupparekisteriote, josta ilmenee että pomoja ollaan.
  • Kaverilta lainattu autokin tarvitsee maastavientiluvan, mikäli kaveri ei itse ole reissussa mukana
• Pakolliset varusteet: ensiapupakkaus, palosammutin, huomioliivi ja renkaiden alle asetettavat kiilat.  (Edit 7/2019: poistettu tieto, että yllä mainitut varusteet olisivat pakolliset vain Viroon rekisteröidyssä autossa.) 

Nopeusrajoitus on taajamissa 50 km/h ja maanteillä 90 km/h.

Tiet ovat suurimmalta osalta ihan samanlaisia kuin Suomessakin: yhtä hyvässä/huonossa kunnossa ja ihan yhtä tylsiä suoria pätkiä keskellä metsiä ja peltoja. Maaseudulla osa teistä oli hiekkateitä. Pikkutiet kyllä kulkivat kylien läpi, mutta isommat tiet kiertävät kaiken vähänkin kiinnostavan. Edelleen tuttuakin tutumpaa.

Haikaranpesien bongailu sentään toi maisemaan kaivattua vaihtelua. Ja Narvaan suuntautuvalla tiellä vasemmalle kääntyminen tapahtui vähän hassusti: ensin tehtiin u-käännös ja palattiin jonkin matkaa takaisinpäin ennen kuin päästiin kääntymään halutulle tielle. Alkuhämmennyksen jälkeen se osoittautui ihan näppäräksi.

Muutenkin liikenne sujui hyvin. Muita autoilijoita oli yllättävän vähän, eikä törmätty sen kummoisempaan kaahailuun. Ja mikä parasta, Google mapsin navigointi toimi koko reissun ajan täysin moitteetta.

Viron pohjoisrannikko

Ensimmäinen etappimme oli noin 30km päässä Tallinnasta sijaitseva upea Jägalan vesiputous. Etukäteen jännitin näyttäisikö putous kuivan kesän jäljiltä yhtään miltään, mutta huoli oli turha.

Seuraavaksi suunnattiin Lahemaan kansallispuiston läpi Käsmun rannoille. Hiekkaranta oli Yyteriin tottuneelle lievä pettymys. Ja vähän pahanhajuinenkin. Sinilevästä Viron rannikolla ei kuitenkaan ollut tietoakaan, vaikka samaan aikaan Suomenlahden toisella puolen järjettömän kokoiset levälautat olivat vallanneet joka kolkan. Käsmu valikoitui reitille kauniiksi mainitun kalastajakylän vuoksi, mutta ei se ollut ihan niin viehättävä kuin olin kuvitellut. Sen sijaan La Verandan kesäravintola osoittautui erinomaiseksi (tosin yllättävän kalliiksi) ruokapaikaksi.

Viron korkeimman vesiputouksen, Ontikan rantatörmän Valasten vesiputouksen, näköalatasanne oli harmittavasti suljettu huonon kuntonsa vuoksi. Hauskinta täällä olikin rakkauslukkona käytetty kaiteeseen kiinnitetty mäntä. Voi kai sitä rakkaudesta näinkin kertoa 🙂

Sakan kartanossa majoittumisesta haaveilin, mutta rajallinen reissubudjetti johdatti meidät lopulta ihan toisenlaiseen miljööseen Sillamäen kaupunkiin.

Salainen Sillamäe

Uraanin rikastaminen oli neuvostoaikaan niin hämärää puuhaa, että Sillamäen virolaisväestö potkaistiin ulos kodeistaan, kaupunki pyyhittiin kokonaan pois kartoista ja suljettiin ulkopuolisilta. Näin syntyi Viron salaisin kaupunki.

Nykyään mittavat ehostustyöt ovat nostamassa Stalinin 50-luvun mahtailevaa uusklassista tyyliä edustavan kaupungin jälleen menneisyytensä loistoon. Sillamäessä käynti onkin kuin aikamatka menneisyyteen.

Viron itäisin kaupunki Narva

Joen molemmin puolin seisoo jykevät linnoitukset. Toinen on Virossa ja toinen Venäjällä. Parkkipaikalta alkaa rajavyöhyke ja rantabulevardilta voi kurkkia miltä arki naapurimaassa näyttää. Täällä eletään todellakin rajalla.

Narvan tarina on surullinen. Kaunis satoja vuosia vanha barokkikaupunki tuhottiin täysin toisen maailmansodan aikana kolmea taloa lukuunottamatta, ja tilalle rakennettiin neovostoihanteiden mukainen kolkko kaupunki. Samalla alkuperäinen väestö karkotettiin Siperiaan. Eikä Viron itsenäistymisen jälkeen tilanne juuri parantunut, vaan tilalle tuli massatyöttömyyttä, huumeongelmaa ja epätoivoa.

Nyt Narvasta yritetään tehdä kulttuurikeskus, joka houkuttelee taiteilijoita, esiintyjiä ja yleisöä niin Virosta kuin Venäjältä. Ja soisin yrityksen onnistuvan. Sillä Narvassa oli valtavasti sellaista särmää, joka tekee paikasta erityisen.

Peipsijärven sipuli(ton) tie

Harvoin epäonnistun näin täydellisesti matkakohteen valinnassa kuin Peipsijärven kanssa. Olin lukenut ylistäviä kertomuksia sipulitiestä ja Peipsijärven upeudesta. Mutta kaupunkilaisrouvana jäi tajuamatta, että maalla sipulia myydään tietenkin silloin kun on sipuliaika. Eikä se ole heinäkuussa, vaan elokuussa. Ja sekin jäi taas tajuamatta, että rantakohteet ei sytytä meitä. Niinpä Peipsijärvi sipuliteineen jätti kylmäksi. Mutta olen asiasta sen verran suivaantunut, että jonain päivänä palaan siputielle. Sipuliaikaan.

Siihen asti luen juttuja onnistuneimmista reissuista Sipulitielle:

• Mutkia matkassa: Sipulitie kiemurtelee Itä-Viron vanhauskoisten mailla
• Maisemaonnellinen: Shoppailua Sipulitiellä

Yllättävää luksusta Võrussa

Võruun päädyttiin kustannussyistä. Tarttossa hotellien hinnat olivat nousseet pilviin, enkä ole ollenkaan innokas maksamaan majoituksesta juuri satasta enempää. Ja sillä satasella saatiinkin sitten Võrusta kunnon luksusta. Entiseen postitaloon remontoitu Georgi Hotel tarjosi kauniin miljöön lisäksi erinomaisen saunaosaston ja tolkuttoman hyvää ruokaa. Ja upean hotellin lisäksi Vörusta löytyi ihana pikkukaupungin tunnelma.

Viinanhakureissu Latviaan – Valgasta Valkaan

Pakkohan se klikkiotsikko on laittaa edes tänne väliotsikoksi. Valga, se vironpuoleinen osuus kaksoiskaupungista, oli melkoisen uudistuksen keskellä. Kaupunkia ehostettiin täyttä häkää ja siellä selvästi valmistauduttiin matkailun kasvuun.

Latvian puolella Valkassa käytiin vain viinakaupassa. Senhän vuoksi tänne tultiin. Superalkossa asiointi oli tehty helpoksi, mutta vessareissun suosittelen tekemään muualla. Ihan järkyttävä siivo.

Vaikutelma oli, että Latviassa kaupunkikuvaan ei olla ihan yhtä innokkaita investoimaan. Silti, vaikka kaupunkien välisestä rajasta oli vielä merkit näkyvillä, oli vaikea ymmärtää että oikeasti käytiin eri maassa.

Helmen luolat, lähteet ja rauniot

Valga-Viljandi tien varrelta löytyi mielenkiintoinen kohde. Helmen luolat on luonnon muovaava luolasto, mutta ihmiset ovat laajentaneet luolia aikojen kuluessa käyttäessään niitä turvapaikkana vainoajiaan vastaan. Vaikka isoimmissa luolissa mahtui seisomaan suorassa, on ajatus luolassa piilottelusta hurja.

Ihan luolaston vieressä kukkulan laella sijaitsee myös 1300-luvulta peräisin olevat ritarilinnan rauniot ja alhaalta laaksosta pitkospuiden päässä virtaava Arstiallikas (Lääkärilähde), jonka veden kerrotaan olevan lääke seitsemää sairautta vastaan. Tällä nykyisellä lirulla tuskin mikään kyllä parantuu.

Ihanista ihanin Viljandi

Seuraavalla Viron reissulla kannattaa ehdottomasti ottaa suunnaksi Viljandi. Sillä se on kertakaikkiaan ihana. Vanha liiviläisen ritarikunnan linnan rauniot puistoalueineen ja upeat puutalokadut houkuttelevat viipymään kävelyretkellä paljon aiottua pidempään. Kaupunki oikein huokuu satoja vuosia vanhaa historiaansa. Vesitornin huipulle rakennetusta näyttelytilasta voi ihailla niin kaupunkinäkymiä kuin järvimaisemaa.

Viljandi sopii myös ruokamatkailijalle. Vaikka täydellisen illalliskokemuksen tarjonnut Fellin meni kiinni syksyllä, se avaa ovensa uudelleen vielä tämän vuoden puolella, tosin painottuen kahvilatoimintaan. Sitä odotellessa tässä Rantapallon vinkit kaupungin muuhun ravintolatarjontaan.

---

Viro on pienestä koostaan huolimatta varsin mainio matkailukohde, ja jo neljässä päivässä ehdittiin nähdä vaikka mitä. Lisäksi Virossa on mukavan edullista. Vaikka päätös matkalle lähdöstä tehtiin vain muutamaa päivää ennen reissua, ainoastaan Tartto jätettiin välistä korkeiden majoitushintojen vuoksi. Ja todennäköisesti sielläkin oli kyseessä vain joku satunnainen hintapiikki.

Suosittelen siis lämpimästi hyppäämään auton rattiin ja lähtemään matkalle hieman tuntemattomampaan Viroon. Ja miksei sinne tutumpaankin! Sillä Viro on niin paljon muutakin kuin Tallinna. Joka sekin on ihana.

@toisiinmaisemiin