Syksyn työmatkoista yksi suuntautui minulle ennestään tuntemattomille seuduille ja olin asiasta erityisen innoissani. Bordeaux oli koko seurueelle uusi tuttavuus, ja se on messuhommissa melko erikoinen juttu. Yleensä edes yksi on käynyt kohteessa ennenkin. Mutta olipas mahtavaa päästä näkemään uusia paikkoja.
Ensimmäiset päivät majailimme messukeskuksen liepeillä hotellissa, mutta loppureissuksi olin varannut meille huoneiston vanhan keskustan ytimestä. Messukeskuksen ympäristö ei herättänyt suurempia tunteita, mutta jo ensimmäiset askeleet keskustan kaduilla salpasivat hengityksen. Voi miten olin tätä tunnetta kaivannut. Puheensorinaa, veden kielelle nostattavia ruuan tuoksuja ja kiiltäväksi kuluneita vanhoja katuja. Pakahduttavaa onnen tunnetta, että saan olla osa tätä hetkeä.
Onnen tunne kyllä hieman karisi siinä vaiheessa, kun pääsimme majapaikkaamme sisään. Olin nimittäin jossain huumassa varannut huoneiston, jossa oli liian vähän sänkyjä. Niinpä työkaverini nukkuivat yönsä isoissa parisängyissä ja minä jalat koukussa liian lyhyellä nahkasohvalla. Suunnittelimme kyllä hankkivamme seuraavana päivänä varavuoteen, mutta loppujen lopuksi sohvapaikka oli ihan yhtä kelvollinen kuin huono varavuode, joten päädyin nukkumaan sohvalla koko viikon. Sellaista se välillä on. Huoneisto Le Courbin oli muuten ihan täydellinen, sillä se sijaitsi todella hyvällä paikalla ja jokaiseen makuuhuoneeseen kuului oma kylpyhuone ja yhteiset tilat ja keittiö olivat toimivat. Sitä paitsi huoneistoon kuului myös sisäpihan uima-allas. Sitä tosin ei tullut testattua.
Unesco-kävelyllä historiallisessa keskustassa
Yhden päivän ajan kiertelin Bordeaux´ssa. Parhaiten historialliseen keskustaan pääsee tutustamaan kävellen, sillä iso osa keskustasta on suljettu autoilta. Pienten katujen ja aukioiden varrella on ravintoloita, kahviloita ja houkuttelevia viinibaareja. Keskustaa halkoo pitkä ostoskatu Rue Sainte Catherine. Keskustan 1700-luvun rakennukset ovat Unescon maailmanperintökohde ja mä käytin oppaanani katuihin merkittyä Unesco-reittiä, jonka varrelta löytyy kaikki merkittävimmät rakennukset.
Keskusta on lopulta aika pieni ja nopeasti nähty. Parasta Bordeaux´ssa onkin haahuilla kiireettömästi, pistäytyä kävelyn lomassa lasilliselle ja lopulta päätyä johonkin sivukadun ravintolaan maistuvalle illalliselle. Ja juomavalintoja tehdessään voi miettiä mitä alueen viineistä tänään ottaisi. Ja yhtäkkiä tajuta, että tarjoilija puhuukin sinulle suomea. Siinä jutellessa kävi ilmi, että hänen äitinsä on kotoisin Suomesta ja miten mahtavaa hänestä on päästä puhumaan kanssamme suomea. Kiitokseksi saamme vielä kahvin kanssa lasilliset enon suosikkikonjakkia. Tällaiset satunnaiset kohtaamiset ovat yksi matkailun suola.
Me pistäydyimme ravintoloihin sen kummemmin asiaan perehtymättä, enkä tullut edes painaneeksi niiden nimiä mieleen. Jokainen kokemus oli kuitenkin varsin hyvä. Tarkempia vinkkejä kaipaaville suosittelen Unelmatripin Jennin juttua aiheesta: Bordeaux: viiniä, ruokaa, kaunista arkkitehtuuria
Hyvän syömisen ja juomisen lisäksi ehdimme vapaapäivien aikana käydä ihmettelemässä yhtä kaupungin erikoisemmista nähtävyyksistä eli Cité du Vin -viinimuseota. Harmiksemme museo oli juuri sulkeutumassa, joten me kiertelimme sitä ulkopuolelta ja pistäydyimme näyttävän rakennuksen sisätiloihin vain lyhyesti.
Mutta vaikka Bordeaux on omiaan viihtyisään kaupunkilomailuun, parhaimman annin reissuilla tarjoilee sitä ympäröivät seudut. Joten suosittelen ehdottomasti vuokraamaan auton ja lähtemään tutkimaan mitä muuta täältä Gironden alueelta löytyy. Näistä lisää seuraavassa jutussa.
6 comments On Bordeaux hellii hyvän ruoan ja viinin ystäviä
Kiitos linkkauksesta! Bordeaux on kyllä nätti kaupunki. Minustakin haahuilu kauniilla kaduilla on hyvä tapa tutustua kaupunkiin. Meidän vierailultamme tulee varsinkin näin jälkikäteen mieleen se ihanuus, kun terassit täyttyivät iltaisin ja kadut valtasi puheensorina. Näinä aikoina sellaista elävyyttä arvostaisi vielä enemmän.
Elävyys oli just se joka sykähdytti eniten. Syyskuisena maanantai-iltanakin kaupunki oli täynnä väkeä. Se todella tuntui ainutlaatuiselta puolentoista vuoden koronakurimuksen jälkeen.
Ihanan näköinen Bordeaux! Autottomat vanhat kaupungit on kyllä ihan parhaita just sen takia, että niissä voi vapaasti haahuilla kävellen. Ranskassa ruokatarjonta ei ole koskaan kovinkaan sykähdyttänyt, mutta se varmaan johtuu siitä että ei ole käynyt tarpeeksi hyvissä paikoissa. Sen sijaan viini tuntuu olevan aina hyvää 😉
Bordeaux oli siitäkin mukava, että ruoka on siellä isossa roolissa ja ravintoiloita varmaan tuhansia. Me mentiin täysin sattumanvaraisesti ja osuttiin hyviin paikkoihin. Mutta on sitä tullut Ranskassa vastaan melkoisen surkeaakin suoritusta, joten saattoi olla että kävi vain hyvä tuuri. Perinteisestä ranskalaisesta keittiöstä en välttämättä niin syty, mutta onneksi oli muutakin tarjolla.
Näyttääpä Bordeaux kivalta. Erityisesti tykkään tuosta keskustasta ja se on aina mukavaa, jos osa keskustasta on suljettu autoilta. Tekee miljööstä paljon viihtyisämmän. Lisäksi rakennukset ovat todella näyttäviä. Kivalla paikalla kuulosti myös huoneistonne olevan, vaikka sänkyjä ei nyt ihan riittävästi ollutkaan… On helppo uskoa myös, että lähialueella on paljon nähtävää!
Kävelykeskusta on ehdottomasti hyvä juttu! Bordeaux oli ihanan eläväinen ja huoneiston sijainti ihan kymppi. Mun mokahan se sänkyasia oli, joten oli helppo päättää kuka nukkuu sohvalla.
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo patikkapoluista, autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Aloitin eräopasopinnot Eräkarkussa 1/22 ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja