Espanjan Aurinkorannikosta tuli aiemmin mulle ensimmäisenä mieleen kliseinen pakettimatka, jolle suomalainen pakkaa mukaansa juhlamokkaa, ruisleipää ja eloveenaa, ja käy rantabaarissa tilaamassa lapinkultaa. Ja käsittämättömän moni matkustaa sinne myös talvella. Onko siellä …
Kategoria: KOHTEET
Ja minkälaisilla markkinoilla sitä tänä vuonna oltiinkaan. Hieman etukäteen mietitytti, että ollaanko ne Saksan joulumarkkinat jo nähty liiankin kanssa, mutta eipä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Lennettiin Frankfurtiin, jonka markkinoihin tutustuttiin …
Ei, ne kärpäset ei olla me. Mutta tiedättekö kun joskus matkasuunnitelmat lähtevät niin sanotusti lapasesta. Nyt kävi vähän niin.Tänä vuonna vietetään joulu Andalusiassa ja matkojen varauksesta oli tulla ongelma. Kaikki …
KÖÖPENHAMINA Täältä kaikki alkoi vuonna 2010. Satuttiin kaupunkiin vahingossa joulukuussa (kahden perheellisen irtiotto arjesta tuli enemmän kuin tarpeeseen) ja ymmärrettiin että tästä pitää tehdä perinne. Tivolin joulu on yksi kauneimmista …
Viime vuonna haluttiin vaihteeksi mennä joulumarkkinoille muualle kuin Saksaan, ja satuttiin löytämään edulliset lennot Zürichiin. Mä en ollut aiemmin edes käynyt Sveitsissä, joten senkin puolesta valinta oli helppo. Kaupungissa järjestetään …
Keski-Euroopan joulumarkkinat on joulufanille unelmien täyttymys. Jostain syystä markkinoilla vallitseva väentungos ei haittaa, vaan kauniiden kojujen kirjo, glühweinin huumaava tuoksu ja joulun tunnelma tempaavat mukaansa kerta toisensa jälkeen. Ihmiset ovat …
Vietetiin marraskuinen viikonloppu ystävien kanssa Berliinissä, ja täytyy todeta, että se kuuluu niihin kaupunkeihin, jotka herättävät tunteita. Ja mun tunteet Berliiniä kohtaan ovat varsin lämpimät. Tällä kertaa parasta olivat nämä …
Berliini on hankalasti haltuunotettava kaupunki, se on käsittämättömän laaja ja hajanainen. Kaupunki on samaan aikaan kiehtova, täynnä vastakohtia, luotaantyöntävä sekä lumoava, ja paikka paikoin niin ruma että silmiin sattuu. Tällaisen …
Poikkeuksellisesti päätin avata matkabudjettia, ja kertoa mitä maksaa autoloma Euroopassa. Kesällä 2016 ajeltiin vuokra-autolla ympäri Keski-Eurooppaa. Lennettiin Müncheniin, josta ajeltiin vuokra-autolla Itävallan kautta ensin Gardajärvelle ja Venetsiaan, jatkettiin Sloveniaan ja palattiin …
Kesäreissun 2016 kaksi viimeistä kohdetta jäivät harmittavasti matkaväsymyksen jalkoihin. Zell am See toimi meille pelkkänä välietappina, kun ei haluttu ajomatkoista liian pitkiä. Ja sieltä matka jatkui kohti reissun päätepistettä Münchenia. Matkalla käytiin …
Itävallassa, noin 50km Salzburgista etelään, sijaitsee maailman suurin jääluola Eisriesenwelt. Kesäreissun toiseksi viimeisenä matkapäivänä meidän piti päättää mennäänkö sinne vai noustaanko Kotkanpesään Saksassa. Oltiin parin viikon aikana ehditty useaan kertaan jo aika …
Kesän autolomalla reitti Sloveniasta Itävaltaan kulki yli Alppien. Ylityskohdaksi Bledistä Zell am Seehen valikoitui mahtava Grossglocknerin alppitie, josta odotettiin yhtä reissun kohokohdista. Harmiksemme kelit olivat olleet hieman vaihtelevia, eikä sääennuste luvannut …