Hampuri on erinomainen kaupunkiloman kohde

Ensikosketus parin vuoden takaiselta joulumarkkinamatkalta ei vielä täysin vakuuttanut, mutta nyt Hampuri osoittautui kertakaikkiaan kiinnostavaksi kohteeksi. Kaupunki on yllättävä sekoitus perinteistä saksalaiskaupunkia, rähjäistä suurkaupunkia ja vehreää luontoa. Hampuri on rento, mutta uskottava.

Kirkkaasti parempi Bohinj

Ensikohtaaminen Bledin kanssa oli lievä pettymys, sillä olin odottanut sen olevan jotenkin koskemattomampi enkä ollenkaan niin turistinen. Tämän jälkeen hieman pelotti lähteä Bohinjille. Entä jos sekään ei vastaisi odotuksia. Kokisiko ihastukseni

Paljon hehkutettu Bled

Blediin mentiin suurin ennakko-odotuksin. Olihan kyseessä Slovenian suosituin matkailukohde. Postikorttimaisemat, huikea järvi, linna korkeuksissa ja kirkko saaressa. Edellytykset siis kaikin puolin kunnossa. Järvimaisema oli kaunis. Kunhan katsoi oikeaan suuntaan. Kukaan ei

Vallan mainio Trondheim

Syyskauden eka duunireissu tehtiin Trondheimiin, Norjaan. Kovin ohuet olivat aiemmat kokemukseni koko Norjasta. Olen käynyt Oslossa (eli siis Lilleströmissä messukeskuksessa) muutaman kerran töissä, ja kauan sitten lomalla ajeltiin Lapista päiväseltään hämmästymään

Ljubljana haltuun nähtävyys kerrallaan

Voiko kaupungin ottaa lopulta haltuun käymällä siellä pikaisesti vuosittain ja kokemalla vain yhden nähtävyyden kerrallaan? Slovenian pääkaupungin Ljubljanan kanssa mulle tuntuu käyvän niin. Päädyttiin tällä kertaa Ljubljanaan roadtripillä matkalla Slovenian rannikolta

Kroatian kukkulakylä Groznjan

Viime vuonna sen jo aavistin, tänä vuonna vakuutuin. Jos lapsi ei reissaisi mukana, mä en niin kaipaisi näillä kiertomatkoilla rantakohteita, vaan kulkisin enimmäkseen kukkulalta vuorille ja takaisin. Groznjanin kukkulakylä oli

Piran on Istrian ihanin

Roadtripin pidemmät stopit sekä Gardalla että Sloveniassa vietettiin pääasiassa rentoutuen. Mutta koska olen levoton ihminen, kuuluu siihen rentoutumiseen ehdottomasti myös lähiseutujen koluaminen. Piran valikoitui retkikohteeksi jo etukäteen läheisyytensä ja siitä

Slovenian rannikkokaupunki Izola

Ensimmäinen osuus Slovenian viikosta vietettiin rannikon vähemmän tunnetussa kaupungissa Izolassa. Vuokrattiin huoneisto kylän keskustasta lyhyen matkan päästä rannalta. Vuokrattavat huoneistot ovat Sloveniassa useimmiten osa isäntäperheen taloa, niin myös tämä. Kohdalle

Lido di Jesolosta pääsee Venetsiaan

Usein matkustaessa sitä ajattelee, että kunpa pääsisin tänne uudestaan. Lido di Jesolo oli kuitenkin vähän kuin fish&chips Englannissa. Kertakokeilu riittää. Vaikka paikka toimi ihan kohtuullisen hyvänä tukikohtana, kun päätarkoitus oli

Juhannusaatto viinitilalla Gardalla

Kun reissuajankohta osui jälleen kerran juhannukseen, hiipi mieleen ajatus juhannusaatosta viinitilalla. Mielikuvissani istutaan mielettömän lämpimänä iltana puutarhassa, ja nautitaan tilan antimista viiniköynnösten alla. Ja arvatkaa mitä, mehän tehtiin just niin. Löysin