Hämeen järviylänkö on onnistunut piilottelemaan pitkään katseiltani, mutta viimeisen vuoden aikana olen kierrellyt sen harjuilla ja rannoilla muutamaan otteeseen. Ja nyt Pääjärven virkistysalue hullaannutti ihan viimeistään. Nämähän on ihan mahtavia …
Kategoria: RETKEILY
Mä en ollut aiemmin ollenkaan innostunut talviretkistä, mutta nyt kun retkikipinä on päällä, niin eihän tätä puuhaa ole voinut talven vuoksi pistää tauolle. Ja yllättäen olen löytänyt itsestäni talvi-ihmisen. Toki …
Kaupallinen yhteistyö Varjolan tila: majoituksesta ja aktiviteeteista saatu alennusta* Me ei olla paljon kotimaassa perheenä matkailtu ja viime vuonna ei ylipäänsä tehty yhtään matkaa yhdessä. Tänä vuonna päätettiin että asia …
Mä en ole erityisen kokenut retkeilijä, sillä ekasta retkiyöstä ulkona on kulunut vasta kaksi vuotta, eikä niitä öitä ollut edes muutamaa enempää kertynyt ennen tätä kesää. En ollut myöskään aiemmin …
Elokuun alussa tuntui hetken siltä, että ehkä syksystä tulee jo normaalimpi. Mitä pidemmälle kuukausi eteni, sitä vähemmän toivoa jäi jäljelle. Niinpä päätin tehdä saman, mitä olin jo koko koronakevään puuhaillut, …
Lyngenin mahtavien vuorien ja jäätiköiden keskeltä löytyy kuvankauniita jäätikköjärviä ja komeita vesiputouksia. Suurin osa patikoi turkoosin veden perässä alueen suosituimmalle jäätikköjärvelle Blåvatnetille, mutta väkijoukkojen välttelijä suuntaa sen sijaan askeleensa kohti …
Patikointi Norjassa on monen haave, sillä upeita maisemia ja uljaita vuoria on käytännössä kaikkialla. Mä olin reissussa yksin ja huomasin jälleen, että vaativampiin patikkaretkiin kaipaisin seuraa. Mutta vuorille oli silti …
Joskus reissukohde valikoituu melkoisen erikoisella tavalla. Kuten esimerkiksi siten, että tyttären yläkoulun opettaja on joskus nuorena saanut siellä turpiinsa. Ja sen perusteella me matkustettiin Kuopioon torille. Ja kun kerran reissuun …
Olen sulatellut tätä nyt muutaman kuukauden, mutta lopputulema on ja pysyy. Kukulinkierros on Uudenmaan paras merkitty patikkareitti. Ja kesällä Strömforsin ruukki kruunaa kokemuksen täydelliseksi. Ajomatkaa Helsingistä on tunti ja kohde …
Kaupallinen yhteistyö: Lehmonkärki. Retki-ideat omia, majoituksesta ja venekyydistä saatu alennusta. Toukokuinen retkiviikonloppu Päijänteen kansallispuistoon oli täynnä hersyvää naurua, kuumia kylpyjä, hyvää ruokaa ja tietenkin patikointia kansallispuiston poluilla. Niin, alunperinhän meidän …
Koska kotimaan matkailua kannattaa harrastaa ympäri vuoden, olemme parina vuotena tehneet matkabloggaajaporukalla retken kotimaan loppusyksyn maisemiin kelistä piittaamatta. Viikonloppumatkamme tavoitteena on ollut viettää pari päivää hauskassa seurassa kaikenlaista puuhaten niin, …
Uudenmaan retkeilykohteiden tutkiminen vei mut tällä kertaa Inkoon saaristoon. Mutta ei tähän seikkailuun sentään venettä tarvittu, sillä Bjursin ulkoilualue sijaitsee Bärösundissa Orslandtin saarella ja sinne pääsee lossilla yli Bärönsalmen. Bjursin …