Tätä otsikkoa en olisi uskonut kirjoittavani, sillä ajatus kesälomalla Ruotsiin matkustamisesta on tuntunut ihan yhtä älyttömältä vaihtoehdolta kuin kesäloma Suomessa. Mutta niin vain lomasuunnitelma on tehty, ja kahden viikon automatka …
Kategoria: AUTOMATKAILU
Kun lähtee liikkeelle Lontoosta, yhtenä pysähdyspaikkana on Cotswolds ja määränpäänä Pohjois-Wales, eikä ole minkäänlaista halua ajella moottoriteillä, päätyy kuin itsestään uskomattoman hienoihin paikkoihin. Matkan varrelta löytyy niin ristikkotaloja, linnoja, pikkukyliä …
Nyt se sitten on tapahtunut, niin kuin monella muullakin. Kesäloma Suomessa. Jäikö hyvä fiilis vai sittenkin kaipuu ulkomaille? Tekemistä ainakin keksittiin monipuolisesti ja päädyttiin uusiin paikkoihin varsin sattumanvaraisesti. Seikkailtiin pääosin …
Tein toukokuussa roadtripin Itä-Suomen kansallispuistoihin ja viikkoon mahtui monta upeaa hetkeä ja huikeaa maisemaa. Reitti kulki Neitvuoren kautta Linnansaaren, Koloveden, Kolin ja Petkeljärven kansallispuistoihin ja päättyi kuohuvan Imatrankosken äärelle Valtionhotelliin. …
Elokuun alussa tuntui hetken siltä, että ehkä syksystä tulee jo normaalimpi. Mitä pidemmälle kuukausi eteni, sitä vähemmän toivoa jäi jäljelle. Niinpä päätin tehdä saman, mitä olin jo koko koronakevään puuhaillut, …
Alkukesästä näytti vielä siltä, että tänä kesänä en juuri matkustaisi. Mutta sitten Norja alkoi näyttää vihreää valoa matkailulle, eikä pikainen googlailu autojunan hintatasosta kangistanut haaveita, ja yhtäkkiä reissusuunnitelma olikin siinä. …
Joskus reissukohde valikoituu melkoisen erikoisella tavalla. Kuten esimerkiksi siten, että tyttären yläkoulun opettaja on joskus nuorena saanut siellä turpiinsa. Ja sen perusteella me matkustettiin Kuopioon torille. Ja kun kerran reissuun …
Saariston rengastie on suosittu kierros Turun saaristossa, tai oikeastaan Paraisilla. Reitti kulkee läpi useiden saarien, joihin mennään lossilla ja yhteisaluksilla. Mittaa koko reitille kertyy noin 250 kilometriä ja parhaimmat hetket …
Kun helmikuisen Düsseldorfin työmatkan yhteyteen järjestyi vapaata, niin päiväretken suunta oli selvä. Lähtisin Moselin laakson linnoihin ja ristikkotalokyliin. Ensin ajatukseni oli matkustaa junalla, mutta kun helpoimman yhteyden päässä oleva Koblenz …
Olin katsellut Tatravuoria jo jonkin aikaa potentiaalisena matkakohteena ja sitten bongasin alle satasen lennot Krakovaan. Kartan ja blogien selailun jälkeen matkasuunnitelman lisättiin myös Slovakia, ja tämän vuoden kesäreissun sävelet olivat …
Virosta on hiljalleen tullut yksi suosikkikohteistani, enkä nyt puhu Tallinnasta, joka sekin on varsin miellyttävä. Puhun siitä kaikesta muusta, mitä Tallinnan ulkopuolelta löytyy. Viime kesänä roadtrippasimme itäisessä Virossa ja tänä …
Useimmiten äkillisistä päähänpistoista syntyy hauskoja muistoja. Niin myös tällä kertaa, kun suuntasimme kesälomalla automatkalle itäiseen Viroon. Rutkupösöksi nimetty kakkosautomme kyyditsi meidät pitkin Viron maaseutua, ja reissulla tutustuimme Sillamäen, Narvan, Võrun, …