Vaikka suositus on ollut välttää matkustamista, mä en ole pystynyt olemaan vain kotona. Yhtäkkiä mun elämästä vietiin työ, matkailu ja harrastukset ja päivien sisältö muuttui totaalisesti. Viikko viikolta lisääntyi ymmärrys …
Kategoria: KOTIMAA
Tänä kesänä lomaillaan kotimaassa. Meille, joille matkustaminen on useimmiten tarkoittanut ulkomaille lähtöä, tämä on melkoisen uusi tilanne. Monet suunnitelmat ja matkahaaveet kirjoitetaan uusiksi, ja aluksi voikin tuntua, ettei kotimaasta kertakaikkiaan …
Uudenmaan retkeilykohteiden tutkiminen vei mut tällä kertaa Inkoon saaristoon. Mutta ei tähän seikkailuun sentään venettä tarvittu, sillä Bjursin ulkoilualue sijaitsee Bärösundissa Orslandtin saarella ja sinne pääsee lossilla yli Bärönsalmen. Bjursin …
Kotimaan matkailua voi harrastaa muulloinkin kuin kesäaikaan ja matkakohteeksi voi valita muutakin kuin ne suosituimmat seudut. Eikä säätilan kannata antaa lannistaa, se nyt voi olla mitä tahansa, niin kuin tässä …
Poikkeuksellinen aika avaa pelkkien rajoitusten lisäksi myös uusia mahdollisuuksia tutkailla lähiseutuja entistä tarkemmin. Mun on jo vuosia pitänyt käydä tutustumassa Raaseporin linnanraunioihin ja nyt viimein sain retken aikaiseksi. Koska kerrankin …
Kytäjä-Usmin ulkoilualue Hyvinkäällä on pienien lampien, solisevien purojen ja mahtavien kallioiden maastoa. Alueella on viisi merkittyä ympyräreittiä ja kaksi luontopolkua. Korkeuserot tekevät osasta reiteistä vaativia, mutta vastapainona ulkoilureiteillä kuljetaan myös …
*Kaupallinen yhteistyö: Vuojoen kartano Neljä kilometriä Porin ja Rauman väliseltä valtatieltä ja tie vie poikkeuksellisen upean kartanon pihaan. On vaikeaa uskoa, että ollaan vain parinkymmenen kilometrin päässä nuoruusvuosien kodistani, niin …
Kaupallinen yhteistyö: Elämyksen Taika, Sarvikota, Hirvihaaran kartano, Panimo Kiiski, Sepänmäen käsityömuseo ja Sälinkään kartano Jos jokin asia on tämän syksyn aikana lyönyt ällikällä, niin se, miten antoisaa on matkustaa kotimaassa. Aikaisemmin en ole osannut ajatella kotimaan kohteita …
Kaupallisessa yhteistyössä Visit Tuusulanjärvi, Pescator Villas, Elämyksen Taika, Festa Zannoni, Suomen Historiapelit, Viinilinna ja Maku Brewing Miten vähän sitä voikaan tietää paikasta, jossa on käynyt yli kaksi vuotta töissä. Koko sen ajan olin kyllä suunnitellut, että tutkin mitä …
*Kaupallinen yhteistyö: Eurajoen matkailutoimi Ystäväni Saana Live now – dream later -blogista sen keksi. Koska Satakunta on aivan liian vähän esillä potentiaalisena kotimaan matkakohteena, meidän pitää tehdä asialle jotain. Syntyi …
Kesän perinteistä on taas onnistuneesti pidetty kiinni, kun ystäväni Live now – dream later -blogin Saanan kanssa toteutettiin järjestyksessään kolmas #satakuntamaailmankartalle retki. Reissukohteeksi meillä valikoitui tällä kertaa Eurajoki. Etukäteen kävi kieltämättä …
Helsinki. Ai että mä sitten tykkään tästä kotikaupungistani. Muutin tänne melkein kaksikymmentä vuotta sitten, enkä keksi yhtään syytä miksi asuisin muualla. Helsinki on kaunis, toimiva, monikulttuurinen asuinpaikka, mutta myös ihan …