Eisriesenwelt – jääjättien mailla

Itävallassa, noin 50km Salzburgista etelään, sijaitsee maailman suurin jääluola Eisriesenwelt. Kesäreissun toiseksi viimeisenä matkapäivänä meidän piti päättää mennäänkö sinne vai noustaanko Kotkanpesään Saksassa. Oltiin parin viikon aikana ehditty useaan kertaan jo aika korkealle,  ja jalat olivat ihan tuhannen palasina kiipeilystä, joten jääluola voitti äänestyksen 3-0. Vähänpä me siinä vaiheessa tiedettiin.

Nousu Hochkogel-vuorelle

Eisriesenwelt sijaitsee Werfenissä (jossa oli muuten aika kiinnostavan oloinen linna. Perheen linnakiintiö oli kuitenkin kuulemma jo täynnä, joten minäkin tyydyin ihailemaan sitä vain kaukaa) Hochkogel-vuoren sisällä. Luolalle pääsee kylän liepeiltä olevalta parkkipaikalta shuttlebussilla, tai sitten voi ajella serpentiinitietä pitkin lähemmäs 1km korkeudessa olevaa lipunmyyntipistettä, kuten me teimme. Pysäköintipaikkoja oli ihan reilusti, mutta sesonkiaikaan ne kuulemma ruuhkautuvat täysin.

2020-01-27_08-18-17

Ja sitten siihen osuuteen, johon ei oltu ollenkaan varauduttu. Luolalle päästäkseen edessä on yllättävän rankka urakka. Pääsylippupisteen jälkeen noustaan omin jaloin ensin noin 20 minuuttia kaapelihissiasemalle. Hissejä kulkee 15-30 min välein, ja kyytiin mahtui melko monta ihmistä samaan aikaan. Hissimatkan jälkeen on jälleen vuorossa reilun 20 minuutin kunto-osuus. Ja vasta tässä vaiheessa ollaan jo 1641 metrin korkeudessa, jossa luolan suuaukko on.

2020-01-27_08-21-07
2020-01-27_08-21-27
2020-01-27_08-19-56
2020-01-27_08-20-33

Kierros jääluolassa

Luolassa kuljetaan oppaan johdolla. Ensimmäisiksi sanoikseen opas kertoi hieman reitistä: ”Teemme luolassa noin kilometrin mittaisen kierroksen, ja näemme luolan jäisen osuuden kokonaan. Nousemalla 750 rappusta ylös ja saman verran alas”. Olisittepa nähneet tyttären ilmeen! Luolakierros kestää 1h 15minuuttia, ja siellä kuljetaan öljylampun valossa peräkkäin pitkin puisia pitkospuita ja noustaan satoja portaita. Luolassa ei ole varsinaisesti mitään erityistä nähtävää jäätä ja muutamaa mieletöntä luonnon muovaamaa jääveistosta lukuunottamatta, mutta jotenkin vaikutuin siitä todella paljon ja vierailu oli ihan jokaisen askeleen arvoinen. Opas kertoi selkeästi ja mieleenpainuvasti luolasta ja sen historiasta, ja piirsi silmiimme näyn entisajan retkikunnista, joiden retki luolaan oli aika paljon nykyistä vaivalloisempi. Hieman hävetti oma vaikerrus nousun rankkuudesta.

Luolakierroksen jälkeen laskeuduttiin kiemurtelevaa kävelytietä pitkin takaisin hissille, ja palkitsimme itsemme ravintola Oedl Hausissa schnitzeleillä. Siihen kohtaan se oli parasta mahdollista!

Pari faktaa luolasta:

  • Eisriesenwelt on avoinna huhtikuun alusta lokakuun puoleenväliin klo 8-15, heinä-elokuussa 8-16. Opastukset saksaksi ja englanniksi.
  • Luolassa on maksimissaan nollakeli, useimmiten pakkasta. Sormet jäätyvät jäisissä kaiteissa, joten sormikkaat kannattaa pakata mukaan.
  • Portaikot ovat paikka paikoin jyrkät. Harkitse siis kaksi kertaa ennen kuin lähdet luolaan pienten lasten kanssa.
  • Vierailuun on syytä varata yhteensä noin 3 tuntia aikaa. Siirtymiin menee yllättävän kauan.
  • Valokuvaaminen on kiellettyä.
  • Lisätietoa: www.eisriesenwelt.at

Zell am See

Salzburgin lisäksi luolaan pääsee helposti 60km päässä olevasta Zell am Seestä, joka olisi ollut varmasti upea paikka toisenlaisessa mielentilassa ja säässä. Heinäkuisten hellekelien sijaan 17 asteen viileys ja vesisade saattelivat meidät pikaisen kaupunkiin tutustumisen jälkeen Mary´s Kleines Landhotellin huippuhyvään saunaan ja (muiden hotellivieraiden kauhuksi) uimaan. Suomalaisesta se oli ihan tavallista käytöstä ja saatiinkin olla ihan keskenämme. Hotelli oli kaupungin ulkopuolella, ja aika hauska kaikessa kotikutoisuudessaan: Mary toi meille saunakaljat lähikaupasta, ja kutsui katsomaan kanssaan telkkaria. Me valittiin kuitenkin ulkoterassi, mielessä taisi jo olla paluu Suomen kesään.

2020-01-27_08-16-40
Mary´s Kleines Landhotel tarjosi ihanan rauhallisen pakopaikan vesisateella.
2020-01-27_08-14-24
2020-01-27_08-13-28

Leave a reply:

Your email address will not be published.