Fulufjället: kahden yön kesävaellus Ruotsissa

Ruotsi on siitä kiva, että ei tarvitse matkustaa kovinkaan pohjoiseen, kun jo pääsee tunturimaisemiin. Fulufjället sijaitsee Taalainmaalla, noin suunnilleen Satakunnan korkeudella, mutta on jo ihan oikeaa tunturiseutua. Tosin poroja näin etelässä ei ole, mutta onhan niitä nähty muualla. Me lähdimme tutustumaan kansallispuiston maisemiin kahden yön vaelluksella, ja reissu oli erittäin onnistunut. Sääennusteet olivat lupailleet sadetta, mutta me saimmekin nauttia auringosta ihan kunnolla. Valitsimme puiston merkityistä reiteistä Bergådalsledenin 24 km rengasreitin, johon yhdistimme käynnin Njupeskärin vesiputouksella.

Ruotsin korkein vesiputous Njupeskär

Fulufjälletin kansallispuistossa sijaitseva Njupeskär on useimpien lähteiden mukaan Ruotsin korkein vesiputous, riippuen hieman lasketaanko pelkästään vapaasti virtaava vesi vai myös erilaiset sivuvirrat. Oli miten oli, niin tämä 93 metriä korkea vesiputous on komea. Luontokeskukselta kulkee putoukselle noin 4km mittainen ympyräreitti, ja sitä pitkin mekin lähdetiin rinkkoinemme taivaltamaan. Olin katsellut, että putoukselta pääsee jatkamaan matkaa varsinaiselle vaellusreitillemme, ja se tuntui järkevämmältä vaihtoehdolta mitä erikseen siellä käyminen.

Putoukselle kulkee selkeä reitti, toki pitää varautua jonkinlaiseen nousuun. Ainakin rinkan kanssa se tuntui välillä melko tuskaiselta. Maisemat olivat kuitenkin kauniit, metsä vehreää ja matka taittui joutuisasti pienten hengähdystaukojen avulla. Ja siellä se jo näkyi, todella upea vesiputous.

2023-03-22_10-44-12
2022-09-25_10-49-57
2022-09-25_10-50-32

Jonkun aikaa putousta ihasteltuamme meidän oli aika jatkaa matkaa. Jatkoimme hyväkuntoista reittiä eteenpäin, vaikka mielessäni vilahti ajatus, että ihan kuin meidän olisi pitänyt lähteä toiseen suuntaan ja nousta putouksen yläpuolelle. Harmi, että ajatus oli niin nopea, etten kiinnittänyt siihen kunnolla huomiota. Sillä jonkun matkaa taivallettuamme polun lähtiessä selkeästi laskeutumaan alaspäin, tajusimme että tässä mennään taatusti väärään suuntaan. Siinä vaiheessa takaisin kääntyminen ei ollut enää järkevää, ja kohta olimmekin jo takaisin luontokeskuksella. Ja eikun uudelleen kapuamaan ylös tunturiin.

2023-03-22_10-43-41

Bergådalsleden: leppoisa vaellusreitti Fulufjälletin kansallispuistossa

Tämä 24km pituinen rengasreitti kulkee noin kilometrin korkeudella Fulufjälletin tunturiylängöllä ja sen varrelta löytyy useampi autio- ja varaustupa. Vettä saa tunturipuroista ja telttailu on sallittua*. Naturumin luontokeskukselta noustaan ensin ylös tunturiin, ja sen jälkeen reitti kulkee tunturiylängöllä melko tasaisessa maastossa. Matkalla on aika paljon kivikkoisia osuuksia ja jonkin verran pitkospuita, mutta pääsääntöisesti se on helppokulkuinen ja hyvin merkitty reitti. Reitiltä löytyy myös Rösjöstugorna, yksityisen yrittäjän ylläpitämä alue, jolla on vuokratupia, glamping telttoja, sauna kuin pikkupurtavaa tarjoava kioski. Näiden lisäksi sieltä sieltä löytyy myös yleinen autiotupa. Lisätietoja: Rösjöstugorna.se

*tarkista telttailuun sallitut alueet erikseen, sillä osassa kansallispuistoa (lähimpänä parkkipaikkoja) telttailu ei ole sallittua.

Päivä 1: Naturum – Rösjön

Luontokeskukselta lähtee hyvin opastettu reitti kohti tunturiylänköä, ja siellä sijaitsevaa ensimmäistä taukotupaa Rösjöstugornaa. Jos kiipeäminen putoukselle tuntui rinkan kanssa raskaalta, niin tämä nousu se vasta ottikin voimille. Reitti oli melkoista kivikkoa ja tuntui että ylös ei päästä koskaan. Tässä kohtaa putoukselta väärään suuntaan lähteminen harmitti erityisen paljon, sillä nyt me jouduttiin kapuamaan ylös kahteen kertaan. Mutta niin vain ne raskaimmatkin hetket tuppaavat päättymään, ja olimme päässeet ylös tunturiin. Pysähdyimme pikaisesti taukotuvalla ihastelemassa järvimaisemaa. Väkeä oli täällä runsaasti ja kaikki majapaikat täynnä.

2023-03-22_10-44-36
2023-03-22_10-45-02

Meillä oli onneksi matkassa oma teltta, ja halusimme muutenkin hieman rauhallisemmalle alueelle. Jatkoimme matkaa taukotuvalta Södra Kungsledeniä pitkin ja jonkun ajan kuluttua löytyikin sopiva kohta. Laitoimme leirin pystyyn ja ilta sujui leppoisasti tunturisopulien ja hyttysten kanssa sulassa sovussa. Matkaa päivälle kertyi vesiputouksella käynnin kanssa yhteensä sellaiset 7km.

Päivä 2: Rösjönin rannalta Harrsjöstuganille

Aamutoimien jälkeen nostimme rinkat takaisin selkään ja matka jatkui kohti Särnmanstugania. Maasto oli vaihtelevaa, välillä käveltiin järjettömissä kivikoissa ja välillä maa oli kulunut ihan tasaiseksi poluksi. Vettä sai hyvin matkan varrelta tunturipuroista, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Kapustarinnat viheltelivät surumielisesti ja tunturisopuleita oli kaikkialla.

2022-09-25_10-49-07
2022-09-25_10-44-55

2022-09-25_10-49-35

Särnmanstuganin päivätuvalta käännyimme kohti Bergådalstugania. Reitit ovat täällä viitoitettu tupien mukaan, joten niiden nimet on syytä tietää. Luvatun sateen sijaan aurinko paistoi edelleen ja oli ihanan lämmintä. Ihmisiä tuli silloin tällöin vastaan, mutta pääasiassa saimme kuljeskella ihan kaksin.

2023-03-22_10-46-10
2023-03-22_10-45-31

Meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa minne asti päivän mittaan etenisimme, joten kuljimme rauhallista tahtia. Bergådalstuganin mäkisessä ympäristössä ei ollut telttapaikkoja liiemmin tarjolla, ja ajankohta leiriytymiseen oli hieman aikainen. Päätimme siis jatkaa kohti Harrsjöniä. Ai että ne viimeiset kivikkoiset kilometrit olivat raskaita. Olin maailman onnellisin, kun vihdoin päästiin perille ja saatiin teltta pystyyn. Kilometrejä tälle kakkospäivällä tuli yhteensä 18 ja aikaa saatiin niihin käytettyä taukoineen noin 10h.

Päivä 3: Harrsjöstugan – Naturum

Viimeiselle patikkapäivälle jäi 6 kilometrin paluumatka Rösjönin kautta luontokeskukselle. Jalat olivat toipuneet eilisestä rasituksesta yllättävän hyvin ja matka sujui kivikoista huolimatta mukavasti. Rösjönin kioskilta ostetut suklaapatukat ja sipsipussi tuntuivat silti maailman parhaalta palkinnolta, ja alastulo tunturista sujui niiden siivittämänä huomattavasti odotuksia paremmin. En tiedä kumpi minua nimittäin enemmän jännittää – raskaat nousut vai niiden tuleminen alaspäin. Päätimme reissun luontokeskuksen ravintolan herkullisten burgerien ääreen ja näin oli kesäloman upea vaellusreissu Fulufjälletin kansallispuistossa taputeltu.

Lisätietoja kansallispuiston reiteistä ja säännöistä Fulufjället Nationalpark ja esite reittikarttoineen: Fulufjället Nationalpark hikingmap

Lue lisää matkailusta Ruotsissa: Ruotsi – top 10 kohteet kesälomalla

SEURAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA

1 comments On Fulufjället: kahden yön kesävaellus Ruotsissa

  • Uskomatonta, että ollaan Satakunnan korkeudella. Maisemat tosiaan näyttää ihan Lapilta. Paikka näyttää todella hienolta, täytyy itsekin laittaa paikka muistiin. Muutenkin Ruotista löytyisi varmasti useita upeita luontokohteita.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer