Kierros Harry Potter -studioilla Lontoossa

Tyttären kymppivuotispäivien kunniaksi tehtiin viikonloppumatka Lontooseen, ja reissun kohokohta oli Warner Brosin Harry Potter -studioilla käynti. Studio on jonkin matkan päässä keskustasta, mutta sinne on helppo matkustaa ihan omatoimisesti. Aikaa reisuun on hyvä varata koko päivä. Liput studioille pitää ostaa ennakkoon, niitä ei saa ostettua paikan päältä. Me hankimme liput pari kuukautta ennen matkaa  WB:n virallisen lipunmyyntisivuston kautta, mutta löytyy myös paljon erilaisia lippupaketteja, jotka sisältää esim. kuljetukset kohteeseen. Me emme kuljetusta kaivanneet, sillä majapaikastamme East Croydonista sattui olemaan suora junayhteys Watfordiin, jossa studiot siis ovat.

Junalla Watfordiin

Toki mehän siis lähdettiin hätäisesti liian aikaisella junalla, päädyttiin väärälle asemalle, ja nöyrän paluulenkin jälkeen istuimme juuri sen saman junan kyydissä, johon meidän olisi alunperinkin kannattanut mennä. Mutta sittenpä olisi jäänyt näkemättä ne 10 senttiset käyrät punaiset, karmeat kynnet, jotka Victorian aseman iloisella neuvojalla olivat. Siis neuvoahan hän ei osannut, mutta yritys oli kuitenkin hyvä. Hänellekin tiedoksi, että Clapham Junctionilta pääsee erittäin näppärästi yhdellä junalla Watford Junctionille. Kaikki tämä Oysterin alueella.

Harry Potter juna
Me matkustimme tämän Hogwarts Expressin sijaan kyllä ihan tavallisella junalla. Harmi.
2020-01-02_09-54-10
Harry Potter myyntivaunu

Käytännön ohjeet sisäänpääsyyn

Studioalueelle kannattaa mennä ajoissa, jotta varmasti ehtii omalla vuorollaan sisään. Suosittelevat olemaan Watfordin asemalla vähintään 45min ennen sisäänpääsyaikaa. Liput siis ostetaan tiettyyn päivään ja kellonaikaan sidotuiksi. Asemalta on maksullinen (vuonna 2015 £2,5) bussikuljetus studioalueelle, ja bussia ei voi olla tunnistamatta. Me päästiin yläkertaan eturiviin, oltiin aika polleina näköalapaikastamme.

Studiolla ennakkoliput vaihdetaan vielä oikeisiin lippuihin (jonoja ei ollut), ja vihdoin ollaan valmiina kierrokselle. Jäljelle jäänyttä odotusaikaa voi hyödyntää käymällä lounaalla ravintolassa, jossa tarjonta on samantyylistä kuin huvipuistoissa ja vesipuistoissa yleisesti on. Nälkä lähtee, se kai riittää.

Studiolla kierretään omatoimisesti

Kierroksen aluksi katsotaan lyhyt videoesittely, siirrytään seuraavaan saliin katsomaan toinen video ja sen jälkeen päästään Suureen saliin. Tämän jälkeen tiloissa saa kiertää vapaasti omaan tahtiin. Suuri osa näyttelystä on sisätiloissa, mutta myös ulkona on paljon kaikenlaista nähtävää. Ja olihan sitä kermakaljaakin maistettava.

2020-01-02_09-56-07
2020-01-02_09-57-08
2020-01-02_09-56-56
2020-01-02_09-56-31

Silmiinpistävintä oli se, miten huolellisesti kaikki on tehty. Ja melkein kaikki oli olemassa oikeasti, eikä vain tietokoneen ruudulla. Tylypahkan maalaukset, astiastot, koulukirjat, veistokset, luokkien tarvikkeet ja niin edelleen. Kierroksen aikana pääsi testaamaan luudalla lentämistä ja lentävän auton kyytiin (jono eteni yllättävän nopeasti), voi opetella taikomaan tai tutustua perinpohjaisesti erikoistehosteiden maailmaan.

Harry Potter Anglia
Harry Potter moottoripyörä
Harry Potter kermakalja
2020-01-02_09-54-38
2020-01-02_09-55-43

Ja ihan huippua oli myymälä, josta sai ostaa vaikkapa Joka maun -rakeita tai huispausjoukkuiden kannatusmateriaalia kuin mistä tahansa oikeasta fanikaupasta ja teettää itselleen taikasauvan. Kaikki tuotteet olivat korkealaatuisia, toki se näkyi myös hinnoittelussa.

Meillä kului aikaa kierroksella reilun kolmisen tuntia. Minä ja tytär ollaan luettu ja katsottu potterimme useampaan kertaan, mutta kanssamatkustajille tarinat eivät olleet ihan niin tuttuja. Siitä huolimatta paikka oli heistäkin todella mahtava, eli voi suositella muillekin kuin tosifaneille. Menkää tekin!

2020-01-02_09-56-44

12 comments On Kierros Harry Potter -studioilla Lontoossa

  • Mahtava paikka kuvien perusteella 🙂 Onko tietoa, miten kaukana Harrodsin tavaratalo on tuolta?

  • Pauliina Kuusela

    Siis mä ja mun perhe mennään hiihtolomalla tonne ja en vaan malta odottaa! (Olen todella iso fani)

  • Tämä olisi niin kova juttu! Lapsuudessa ja teinivuosina olin melkoinen Harry Potter -fani (toki vieläkin, mutta ehkä aavistuksen vähemmän pakkomielteinen), joten tää on pakko päästä joskus omin silmin näkemään! Hienoa kuulla, ettei ollut pettymys, kuitenkin kun kaupallisesta kohteesta on kyse, joskus esimerkiksi ihmismassat pääsevät pilaamaan kokemuksen. Mahtoiko olla kovin kalliitkin liput tuonne?

    • duunireissaaja

      Me otettiin perhepaketti 2 aikuista +2 lasta ja se kustansi jotain 100£ luokkaa. Ihan tarkkaan en muista. Sieltä saa vaikka mitä bonuspaketteja, meille tuo peruslippu oli riittävä.

  • Täälläkin yksi Harry Potter -fani. Viis Big Beneistä ja muista, sitten kun tämä tyttö pääsee Lontooseen, ykkösnähtävyys on tuo 🙂

    • duunireissaaja

      Mä voisin hyvin mennä uudestaankin. Siellä oli niin paljon nähtävää, ettei yhdellä kerralla pystynyt kaikkeen keskittymään.

  • Olen kyllä niin 100% Harry Potter-fani, että ihmettelen miten tuolla en ole ehtinyt vielä käymään. Viime Lontoon reissulla taisi aika loppua kesken, mutta täytyypä suunnitella uutta reissua, että pääsisi tuolla käymään. Kuinka aikaisin liput tulisi suunnilleen varata? 🙂

    • duunireissaaja

      Me varattiin vajaa pari kuukautta ennen, ja ainakin silloin kaikki päivät ja kellonajat olivat vielä mahdollisia. Luulisin että saa siis lyhyemmälläkin varoajalla.

  • Tämä on kyllä sellainen kohde, johon me menemme tänä vuonna ihan varmasti! Lapset jankuttavat tästä jatkuvasti, ja voi sitä huudon määrää, kun he kuulivat, että me vanhemmat menemme Lontooseen ilman lapsia! “Epistäää…”. Lupailimme alustavasti reissua tänne syksylle, mutta katsotaan, että ehditäänkö.

    • duunireissaaja

      Se oli ihan uskomaton paikka, joten olen ihan samaa mieltä lastesi kanssa. Epistä!

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer