Hyvinkää – tuo romanttisen viikonlopun ykköskohde

Paremmin tuntevat tietävät, että me ei Iiron kanssa olla varsinaisesti mitään romantikkoja. Me viihdytään yhdessä ilman isoja eleitäkin. Mutta joskus parisuhdetta on kiva piristää ja mikä olisi mukavampi tapa kuin tehdä yhdessä jokin matka. Me ollaan aika vähän käyty kahdestaan ulkomailla, Sisiliaan suuntautuneen häämatkan lisäksi viime vuosina vain Rotterdamissa ja Roomassa. Ja toki edelliskesänä parin viikon patikkalomalla Tatra-vuorilla. Lähilomailua täällä kotimaassa me sen sijaan ollaan harrastettu niin kauan kuin tytär on ollut olemassa. Jo silloin ymmärrettiin miten hyvää tekee lähteä edes yhdeksi yöksi kaksin pois kotoa. Eikä kohteella ole lopulta niin väliä.

Hyvinkäälle päädyttiin koronan peruuttamien metallifestareiden vuoksi. Hotellihuonetta ei saanut peruttua, mutta varauksen siirto oli ok. Niinpä meillä oli yhtäkkiä lokakuussa edessä kaksi yötä Hyvinkään Scandicissa.

Hyvinkää ei pääse hehkuttamaan kauniilla kaupunkikuvallaan, mutta retkeilymaastot ollaan todettu jo aiemmin hyviksi ja uskon vakaasti, että ihan jokaisesta paikasta löytyy tekemistä päiväksi tai jopa kahdeksi. Koronan vuoksi kahden yön hotelliloma tuntui kuitenkin liioitellulta, mutta keksin, että pakettia voi vähän soveltaa meidän tarkoituksiin sopivammaksi. Kirjauduimme hotelliin siis vasta aamiaisaikaan. Kun aikomuksena oli tehdä päivällä Kytäjä-Usmin ulkoilualueella kunnon patikka, niin retkeily oli mukava aloittaa vatsat täynnä. Illaksi varattiin pöytä hyvästä ravintolasta ja seuraavaan aamuun herättiin hotellihuoneen muhkeasta sängystä. Hotelli oli itse asiassa sen verran mukava, että jälkikäteen jopa harmitti ettei yövytty siellä sitä ekaakin yötä.

2021-01-18_08-51-12
2021-01-18_08-55-15

Kytäjä-Usmin retkeilymaastot ovat sekoitus tylsiä tieosuuksia ja huikeita patikkapolkuja

Me ollaan patikoitu Kytäjä-Usmilla jo useampia kertoja. Valmiista reiteistä Kolmen lammen kierros ja Mustan kiven kierros on luokiteltu vaativiksi, ja ollaan tykätty niistä molemmista. Mutta niiden jälkeen muut reitit tuntuivat tylsemmiltä, joten päätettiin lähteä etsimään omia polkuja. Sehän ei sitten ollutkaan ollenkaan niin helppoa kuin kuviteltiin. Välillä rämmittiin umpiryteikössä ja toisinaan taas niillä tylsillä teillä. Mutta vastoinkäymisistä huolimatta löydettiin myös hienoja pätkiä ja hyvät taukopaikat. Trangialla keitelty pastalounas maistuikin ulkoilmassa mainiolta. Ja kyllä niitä kilsojakin kertyi. Mutta ehkä kuitenkin olisi kannattanut kiertää vähän enemmän niitä kertaalleen hyväksi havaittuja polkuja.

Lue lisää aikaisemmasta patikkaretkestä Kytäjä-Usmilla: Päiväpatikointia Kolmen lammen kierroksella Hyvinkäällä

2021-01-18_08-51-40
2021-01-18_08-51-55
2021-01-18_08-52-13

Ravintola 2puuta sykähdytti hyvällä ruuallaan

Ravintolan kanssa olin pitkään kahden vaihella, mutta 2puuta Bar & Bistro oli ihan nappivalinta. On sitä ennenkin syöty hyvin, mutta pitkästä aikaa ravintolan ruoka-annokset onnistuivat sykähdyttämään. Kahden kaveruksen pari vuotta sitten perustamassa ravintolassa ruoka saa inspiraationsa Suomen metsistä, lapsuuden muistoista ja matkoilta maailmalla. Ja tämä mainoslause oikeasti näkyy ja maistuu annoksissa. Me syötiin pääosin tapaksia ja niiden lisäksi pääruuaksi kalaa. Näin hyvää ruokaa en ollut hetkeen syönyt. Eikä hintalappu todellakaan hirvittänyt. Hyvinkää sopii erinomaisesti ruokamatkan kohteeksi, ja tämän ravintolan vuoksi voisin matkustaa sinne ihan varta vasten!

2021-01-18_08-54-00
2021-01-18_08-53-00

Romanttisen viikonloppuloman voi siis mainiosti viettää myös Hyvinkäällä. Ei sen kohteen täydy aina olla joku Pariisi. Toisaalta ymmärrän kyllä että patikointi märässä metsässä ja retkiruoka trangialla ei oo kaikkien mielestä ihan yhtä romanttista kuin meidän 😄. Mut kukin tyylillään.

2021-01-18_08-54-14
2021-01-19_07-35-55

Lisää kertomuksia yllättävistä kotimaan kohteista:

2 comments On Hyvinkää – tuo romanttisen viikonlopun ykköskohde

  • Meidän patikkaloma viime pääsiäisenä Krakovaan ja tuonne Tatravuorille tosiaan peruutui. Mutta ei tuo läheinen Hyvinkääkään ihan tyhmältä paikalta vaikuta! 🙂 Varsinkin nuo Kolmen lammen kierros ja Mustan kiven kierros kuulostaa sellaisilta, että varmasti tykättäisiin. Ei näytä ja kuulosta hassummalta myöskään ruoka.

    • Näinä aikoina on oltava avoin kaikille matkakohteille, jonne vaan voi hyvin mielin lähteä. Olkoonkin sitten vaikka Hyvinkää 🙂. Nuo molemmat reitit on tosiaan kivoja!

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer