Ihana ristikkotalojen Celle

Celle on ihastuttavin saksalainen kaupunki, jossa olen käynyt. Ehdoton kohde jokaiselle, jonka sydäntä lämmittää romanttiset ristikkotalot ja idyllinen tunnelma. Unohtamatta linnaa, puistoja ja kapeita kujia. Celleen pääsee helpoiten junalla Hannoverista, ja rautatieasemalta vanhaan kaupunkiin on parin kilometrin kävelymatka. Tiesin etukäteen vain sen, että siellä on nättejä puutaloja. Mutta en todellakaan osannut kuvitella kuinka nättejä ja miten paljon. Kaupungissa on nimittäin yhteensä yli 450 alkuperäisen tyyliseksi kunnostettua ristikkotaloa. Monessa talossa alakerta on liiketilaa ja yläkerrassa asutaan.

Celle 5
Celle 6
Celle 7
Celle 2
Celle 4
Celle 3
CElle 8

Cellen maalaismarkkinat valtaavat linnan puistot toukokuussa

Kaupunkikuvaa koristaa myös upea linna, ja sen puisto. Sinä kauniina toukokuisena sunnuntaina Cellessä oli meneillään maalaismarkkinat. Linnan pihapiiri oli täynnä kojuja ja monenlaista ohjelmaa. Sisätiloihin ei harmikseni markkinoiden vuoksi päässyt. Vanhat traktorit valtasivat kaupungin kadut, ja väkijoukko sai mut melkein kääntymään takaisin. Onneksi tungos hellitti jo seuraavalla kadulla, ja pääsin nauttimaan Cellen kauneudesta riittävän rauhassa.

Celle 14
Celle 12
Celle 13
Celle 1
Celle 10

Kaupungin historia ulottuu satojen vuosien taakse, ja sen saattoi aistia katsomalla ympärilleen. Tietty pysähtyneisyys – toisaalta myös kauppojen runsaus – saattaa häiritä toisia, mutta mä kuljeskelin tuntikausia ja vain tuijotin haltioissani näkemääni. Kysymys kuuluukin, voiko joskus tulla päivä jolloin olen kyllästynyt ristikkotaloihin?

4 comments On Ihana ristikkotalojen Celle

Leave a reply:

Your email address will not be published.