Kesälomalla Ruotsiin

Tätä otsikkoa en olisi uskonut kirjoittavani, sillä ajatus kesälomalla Ruotsiin matkustamisesta on tuntunut ihan yhtä älyttömältä vaihtoehdolta kuin kesäloma Suomessa. Mutta niin vain lomasuunnitelma on tehty, ja kahden viikon automatka suuntautuu Ruotsiin. Ei siis mikään läpikulkumatka, vaan ihan kokonainen lomareissu. Ihan itseänikin hämmästyttää. Ja samalla kutkuttaa, sillä tuntuu että olen turhaan väheksynyt Ruotsia matkakohteena. Niin paljon kiinnostavia juttuja sieltä löytyy.

Olen käynyt vain kerran aikaisemmin Tukholman ulkopuolella, kun ajelimme isän kanssa neljä vuotta sitten Itämeren kierroksella Ruotsin itärannikon läpi kohti Saksaa. Jutun kuvat on siltä reissulta. Nyt suuntaamme Keski-Ruotsiin ja länsirannikolle: pikkukaupunkeihin, ruotsalaisuuden lähteille ja luontokohteisiin. Jonkin verran olen varannut majoituksia ennakkoon, mutta jonkin verran on jäänyt myös tilaa spontaaneille päätöksille ja ulkona nukutuille öille. Lomasta tulee varmasti ihan mahtava, ja odotan suurella innolla minne kaikkialle tie lopulta meidät vie.

Reitti tulee olemaan jotain tämän kaltaista

Sigtuna, Ruotsin ensimmäinen kaupunki

Aloitamme matkan Finnlinesin kyydillä Naantalista Kapellskäriin. Ensimmäinen kohteemme Ruotsissa on satamasta noin tunnin matkan päässä oleva Sigtuna, yksi Ruotsin vanhimmista kaupungeista. Lukemani perusteella Sigtunassa meitä odottaa idyllinen pikkukaupunki 1700- ja 1800-luvun taloineen. Vietämme siellä viikonlopun, ja tarkoitus on antautua täysillä lomafiilikseen ilman sen kummempia suunnitelmia. Jos siis suunnitelmaksi ei lasketa runsasta haahuilua pikkukaduilla ja hyvää ruokaa.

2020-01-12_10-39-20
Odotan Sigtunalta vähintään yhtä ihanaa puutalotunnelmaa mitä Kalmarista löytyi
2020-01-12_10-35-23

Taalainmaalla patikkapolkuja ja ruotsalaisia perinteitä etsimässä

Sigtunasta lähdemme kohti länttä ja Taalainmaata. Pysähdymme kenties Falunissa vanhalla kaivoksella ja Morassa, perinteisen taalainmaan hevosen syntysijoilla. Eikä saa unohtaa näkkileipää, sillä Leksandin näkkäri on ihan parasta. Ja on siellä Leksandin alueella ilmeisesti aika hurmaavia kyliäkin, ainakin Tällberg, jonne meidän on kuulemma aivan pakko mennä. Ja mehän mennään!

Mutta enimmäkseen tämä osuus lomasta on varattu patikoinnille. Lähdemme etsimään Fulufjälletin kansallispuistosta Ruotsin korkeinta vesiputousta ja maailman vanhinta puuta. Ajatus olisi nostaa rinkat selkään ja tehdä muutaman päivän vaellus. Kenties patikkapolut johdattavat meidät myös järven rannalle, Siljansledenin patikkareitti kun on valittu yhdeksi Ruotsin kauneimmista.

Matkalla etelään

Taalainmaalta suuntaamme etelään. Pysähdymme matkalla kahdeksi yöksi luonnon keskelle aivan kertakaikkisen paratiisimaiselta vaikuttavaan Naturbyn rauhaan. Majoitumme 10 metrin korkeuteen puumajaan, kokkaamme avotulella ja teemme kajakkiretkiä järvelle. Illalla nautimme rantasaunan löylyistä ja pulahdamme uimaan. Pystyn jo tuntemaan miten patikkapolkujen rasitukset kaikkoavat.

Tämän jälkeen voisi alkaa taas harkita kaupunkivisiittiä. Kenties Åmålista löytyisi muutakin kuin 90-luvun leffatunnelmaa, ja ainakin siitä saisi kirjaimen tämän vuoden matka-aakkosiin. Reissukalenteriin on myös merkittynä majoitus ja illallinen kartanohotelli Baldersnäsissä, jonka lähistöltä löytyy ainakin yksi mutkatie ja kenties kanavaristeilyllekin olisi aikaa.

kalmar
Kalmar
2020-01-12_10-49-08
Karlskrona

Ruotsin länsirannikko

Viimeisenä kohteena on länsirannikon saaristolaistunnelma. Matkalla tosin pitää käydä katsastamassa vielä yksi vesiputous sekä Unescon maailmanperintöluetteloon päässeet Tanumin kalliomaalaukset.

2020-01-12_10-44-44
Öölannin rannalla
kalmar linna
Melojat Kalmarissa

Bohuslänissä on lukemani mukaan upeat kajakkivedet, joten pakkaamme yöpymiskamat mukaan ja melomme saaristoon. Eikä sovi unohtaa tunnelmallisia pikkukaupunkeja, joista me suuntaamme sekä dekkarikaupunki Fjällbackaan että supersuosittuun Marstrandiin. Kummassakin taitaa olla heinäkuussa jokunen muukin turisti kuin me, joten olen varannut majoitukset jo ennakkoon. Myös patikkapolut on jälleen merkittynä karttaan, joskin taidetaan tässä vaiheessa tyytyä lähinnä päiväretkeilyyn. Ja jos tulee ikävä isompaan kaupunkiin, niin vieressä on huikea Göteborg. Tästä tulee taatusti mahtavaa!

Nähtävää kotimatkalla

Sitten on aika lähteä paluumatkalle. Mutta ei sitäkään sovi kovalla kiireellä suorittaa, vaan yksi yö vietetään jossain matkalla. Paluureittiä ei olla vielä lyöty lukkoon, sillä mietinnässä on kiinnostaisiko enemmän Låckön linna ja vai sittenkin Vätternin rannalta löytyvät pikkukaupunki Vadstena. Se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa loman viimeinen yö vietetään Finnlinesin hellässä huomassa, sillä palaamme Suomeen samaa reittiä mistä reissuun lähdettiin, mutta tällä kertaa yölaivalla.

2020-01-12_10-50-12
Götan kanava Söderköpingin pikkukaupungissa
linna ruotsi
Matkan varrelta voi löytyä vaikka tällaisia taloja

Mites on, vieläkö ihmettelet että lähdemme kesälomalla Ruotsiin? Mä ainakin olen vakuuttunut, että edessä on aikamoiset lomaviikot!

Lue lisää edellisistä kerroista Ruotsissa:

4 comments On Kesälomalla Ruotsiin

  • Puumaja herätti minunkin mielenkiinnon! Reissusuunnitelma kuulostaa tosiaan kivalta. Minä en ole Ruotsissa Tukholman ulkopuolella käynyt, mutta siellä on kyllä useampi kohde, joka olisi kivaa päästä näkemään.

    • Mä odotan puumajaa ja koko reissua suurella innolla. Ja olen tavallaan ylpeä itsestäni, että kerrankin maltetaan pysytellä näin lähellä. Vaikka vois mennä vaikka minne.

  • Puumaja! Miten mahtavaa! Olen aina halunnut yöpyä sellaisessa. Myös muilta osin kuulostaa ihanalta ja kivan monipuoliselta reissulta. Taatusti tulee hyvä loma. 🙂

    • Mulla oli ekalle koronakesälle varattuna Virossa puumaja, harmitti kun se ei toteutunut. Odotan tätä innolla, kuten tosiaan koko lomaa.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer