Kroatian kukkulakylä Groznjan

Viime vuonna sen jo aavistin, tänä vuonna vakuutuin. Jos lapsi ei reissaisi mukana, mä en niin kaipaisi näillä kiertomatkoilla rantakohteita, vaan kulkisin enimmäkseen kukkulalta vuorille ja takaisin. Groznjanin kukkulakylä oli erityisen kaunis. Kuultiin tästä paikasta vasta reissussa, Kroatian puolella kun ei tällä roadtripillä todellakaan pitänyt käydä. Ensin sitä suositteli Izolan majoituspaikan isäntäperhe. Sitten Piranissa hylkytavarasta ihania pikkutaloja tekevä Nika. Isäntäperheemme mukaan kylän rakennukset hylättiin lähes täysin II maailmansodan aikaan, ja taiteiljat löysivät hylätyt talot ja kunnostivat rakennukset 1960-luvulla. Pakkohan se oli itse nähdä. Nykyään Groznjan onkin tunnettu taitelijoiden ja gallerioiden kylänä, jossa kesäaikaan järjestetään lukuisia tapahtumia. Me vierailimme siellä kesäkuun lopussa arkipäivänä, jolloin siellä oli vielä rauhallista.

2020-01-27_07-30-05

Groznjan on pieni ja sokkeloinen. Kylän kiertää puolessa tunnissa, ja silti on pari kertaa ehtinyt jo eksyä samoille kujille uudestaan. Mutta pienuus ei haittaa. Niin ihania kujat ja tunnelma nimittäin ovat, että niitä haluaakin kiertää useampaan kertaan. Voin vain kuvitella millaista siellä olisikaan jonkin tapahtuman aikaan. Okei, tunnustan: olen jo katsellut millaista majoitusta kylässä on tarjolla.

2020-01-27_07-30-52
2020-01-27_07-28-18
2020-01-27_07-32-52
2020-01-27_07-31-44
2020-01-27_07-33-37

Sloveniasta Kroatiaan autolla

Istriassa etäisyydet ovat lyhyet. Kukkulakyliin pääsee helpoiten omalla autolla, sillä julkinen liikenne ei pienimpiin kyliin kuljeta, ja mäkien fillarointiin tarvitaan ainakin vähän liikunnallisempaa ihmissorttia kuin minä. Me ajoimme Groznjaniin Sloveniasta, ja vaikka molemmat maat ovat EU:ssa, rajalla oli näennäinen passintarkastus. Tosin riitti, että näytettiin auton ikkunasta passit, ja paluumatkalla ei tarvinnut tehdä sitäkään. Kroatiassa ei muuten käy eurot, se kannattaa muistaa. Jäi kahvit ja jätskit ostamatta, kun ei viitsitty muutaman kunan vuoksi käydä nostamassa rahaa. Matkaa Izolasta oli about 30 km ja aikaa meni 40 min. Auto jätettiin kirkon viereiselle parkkipaikalle, josta oli lyhyt kävelymatka kylään. Perille asti ei asiaa autolla olisi ollut.

4 comments On Kroatian kukkulakylä Groznjan

  • Ihana fiilis sun kirjoituksessa! Näyttää niin tunnelmalliselta! Laitetaan listalle, josko tuonne ehdittäisiin ensi viikolla! Aurinkoisin terkuin Trogirista!

  • Valkkis / https://www.rantapallo.fi/hausfrau/

    Ihanaa lukea näitä sun juttuja Istrian alueesta! Ollaan ensi kesällä matkaamassa Kroatiaan ja ainakin muutama retki ehdittäisiin hyvin tehdä (halutaan myös vain makoilla altaalla :D). Oletko Umagissa käynyt reissuillasi Kroatiassa?

    • duunireissaaja

      Kiva kun tykkäät! Umagissa käytiin kertaalleen, mutta se ei oikein onnistunut tekemään vaikutusta. Mutta sen tarkemmin en pysty sanomaan.

Leave a reply:

Your email address will not be published.