Usein matkustaessa sitä ajattelee, että kunpa pääsisin tänne uudestaan. Lido di Jesolo oli kuitenkin vähän kuin fish&chips Englannissa. Kertakokeilu riittää. Vaikka paikka toimi ihan kohtuullisen hyvänä tukikohtana, kun päätarkoitus oli kuitenkin päästä Venetsiaan, niin en mä sinne toista kertaa halua. Tätä Jesolon Lidoa ei muuten pidä sekoittaa Venetsian Lidoon, joka on ihan toinen paikka.
Roadtrip jatkuu Gardalta Venetsiaan
Upean viinitilavierailun jälkeen roadtripillä katseet kääntyivät siis kohti Venetsiaa. Olimme saaneet sovitettua reissumme ystäväperheen kanssa niin, että olimme menossa sinne samaan aikaan. Päätimme myös majoittua heidän kanssaan samoille seuduille Lido di Jesoloon, josta käsin retki Venetsiaan tehtäisiin.
Alunperin menomatkalla piti pysähtyä Veronassa, mutta menneiltä vuosilta oli vielä liian hyvin muistissa miltä vanhat kaupungit tuntuvat 35 asteen lämpötilassa, joten päätettiin säästää voimat Venetsiaan. Päädyttiin siis aamupäiväksi ostoksille Gardajärven lähellä olevaan ilmastoituun kauppakeskukseen La Grande Melaan. Ei mikään design-outlet, mutta ihan kelpo ostari. Tosin taas tuli todistettua miten surkea olen ostamaan reissusta mitään, lähdin nimittäin sieltäkin tyhjin käsin.
Lido di Jesolo on rantalomakohde
Loppumatka taitettiin moottoritietä pitkin, sillä yritettiin ehtiä Jesolon vesipuistoon Aqualandiaan. Viimeiset kymmenet kilometrit tosin karistivat nämä haaveet, sillä lauantai-iltapäivän ruuhka oli melkoinen. Siinä sitä köröteltiin pitkin kapeaa tietä kohti Jesoloa. Päästiin lopulta perille, saatiin auto parkkiin hotellin pihaan ja katseltiin ympärillemme. Hivenen alkoi mietittyttämään oliko paikan valinta ihan viisas, sillä Lido di Jesolo osoittautui kilometrien mittaiseksi kaistaleeksi turistikrääsää, hotellia ja aurinkotuolien värittämää hiekkarantaa. Sopii toisille, mulle ei.
Vietettiin kuitenkin mukava iltapäivä rannalla hotellin merkityillä rantatuoleilla. Vesi oli ihanan lämmintä, ja onhan hiekkarannallakin puolensa. Vaikka tulikuuma hiekka polttaa jalkapohjat, niin veteen on huomattavasti mukavampi mennä kuin kivirannoilta. Ja tytär tykkäsi! Illalla treffattiin ystävät, ja käytiin syömässä yhdessä. Onnistuttiin löytämään hyvä ravintola (Funky Il Gallo), se kun ei tuollaisessa paikassa aina ole ihan itsestäänselvyys. Ja hotellivalinta oli oikein onnistunut, sympaattinen perheomisteinen My Fair. Meillä oli pieni parvekkeellinen kolmen hengen huone, ja hintaan sisältyi aamiainen. Reissun kallein majoitus tosin: 140€/ yö, ei todellakaan budjetissa. Ystävien valitsema Hotel Ute olisi ollut myös ihan ok, mutta mä halusin bookingin asiakasarviopisteiden olevan yli 8. Erityisesti Uten allasalue oli kiva ja omistaja erittäin avulias. Heidän huoneistonsa tosin oli hitusen kulahtanut, ja jääkaappi päästänyt vedet lattialle eikä parvekkeen oven kaihdinmekanismi toiminut. Mutta kaikki korjattiin, ja puuttuva pöytäkin löytyi jostain, joten mitäs pienistä. Pahempaakin on nähty.
Vihdoin Venetsiaan
Seuraavana päivänä oli vihdoin Venetsian vuoro. Lido di Jesolosta pääsee bussilla nro 5 (linja 23) Punta Sabbionin satamaan, josta on lauttayhteys Venetsiaan. Bussiyhteys on synkronoitu lautan kanssa, joten yhteys on oikeasti hyvä. Tosin ihan yksin et pääse bussilla matkustamaan, eikä ilmastointia ollut. Matka-aika bussilla noin 40min ja lautalla vielä toiset 40min. Yhteislippu meno-paluuna maksoi 20,50€/hlö, ja lippuja myydään kaikissa Jesolon tupakkakaupoissa. Huom. bussipysäkkejä on huomattavasti enemmän kuin aikataulu antaa ymmärtää. Lisätietoa bussi-lauttamatkan aikatauluista Venetsiaan linkin takaa.
Gondoliajelu ja muut Venetsian pakolliset
Lautta tulee Venetsiassa San Zaccarian terminaaliin, aika lähelle San Marcon aukiota. Koska matkassa oli tyttären lisäksi nuorempikin lapsi, ei tavoitteena ollut mikään varsinainen turistikierros. San Marcon aukio käytiin toki ihmettelemässä, käveltiin Rialton (remontissa olleella) sillalla, nähtiin Huokausten silta (tosin tajuttiin vasta jälkikäteen että nähtyä tuli) ja käytiin Grand Canalilla gondoliajelulla. Joo, kallista oli: 80€, eikä varmasti kestänyt sovittua 40 minuuttia, mutta olihan se nyt koettava. Älä muuten mene koskemaan laidan ratsuihin ja istu rauhallisesti mahdollisimman paikoillasi, muuten tulee sanomista.
Muuten koluttiin lähinnä Castellon aluetta, siellä kun on erittäin paljon rauhallisempaa kuin suosituimmilla alueilla. Onnistuttiin jälleen ruokapaikan valinnashttps://flic.kr/p/2i9MsE8sa, hyvää ruokaa kohtuuhintaan, johon ei lisätty mitään yllätysmaksuja verojen, palvelupalkkion tai pöytäliinamaksujen muodossa. Ei tosin aavistustakaan näin jälkikäteen missä kyseinen ravintola oli, taidettiin sillä hetkellä olla hitusen eksyksissä. Oltiin Venetsiassa ekaa kertaa ja ihastuttiin ihan täysin. Kun katsottiin paluumatkalla karttaa, tajuttiin että oltiin nähty kaupungista ehkä noin sadasosa. Nähtävää siis jäi vielä tuleviksikin kerroiksi.
Illalla käytiin vielä Jesolossa rannalla ja syömässä yhdessä ihan meidän hotellin vieresssä, ja onnistuttiin löytämään jälleen hyvä paikka, se näytti olevan saman omistajan kuin edellispäivän Funky Gallo. Aamulla vietiin viinitilalta (vahingossa) ostettu laatikollinen roseeviiniä ystävien autoon, ja tyttäret testasivat Uten uima-altaan. Oli kuulemma hyvä. Ja sitten nokka kohti reissun seuraavaa kohdetta Sloveniaa.
Reissun yllättäjä Grado
Ennen Sloveniaa pistäydyttiin vielä lounaalla naapurin suosituksesta Italian puolella Gradossa, joka osoittautui yhdeksi reissun helmistä. Siellä mä viihtyisin! Lounas nautittiin Ristorante Agli Artistissa, ja oli muuten hyvää. Grado on alle 10.000 asukkaan merenrantakaupunki, ja siellä on ihastuttava vanhakaupunki sekä isot hiekkarannat. Paikka on italialaisten sekä itävaltalaisten suosiossa, muut sitä eivät vielä ole oikein löytäneet. Gradon lähellä on myös muinainen roomalainen rauniokaupunki Aguileia, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Siellä tosin ei tällä kertaa maltettu käydä.
34 comments On Lido di Jesolosta pääsee Venetsiaan
Näyttipä tuo ranta ruuhkaiselta, yhtään huvittais tuolla viettää aikaa. Mulla on vielä Italia kokematta, enkä osaa oikein edes päättää mistä aloittaisin. No ainakaan reiluun vuoteen en sinne ennätä, ehkäpä jo 2018 voisi olla mahdollista
On toi hurja kuva, missä on aurinkovarjoa vieri vieressä 😀
Venetsiaan on parasta se, kun menee sinne veneellä. Viimeksi menin sinne suoraan lentokentältä vesibussilla ja se oli aivan huippujuttu – suosittelen, jos Venetsiaan lentäen menee. Muuten Venetsia on parhaimmillaan, kun päiväturistit ovat sieltä poistuneet. Illan pimetessä kaupunki on minusta upeimmillaan.
No onpas siinä gondoli-ajelulla hintaa.. huh huh. Tuleeko siihen vielä tippi päälle? No, kai se on semmonen juttu joka pitää kerran kokeilla jos noille nurkilla on. En ole koskaan erityisemmin haaveillut Venetsiaan pääsystä mutta kyllähän siellä pitää ehdottomasti joskus käydä.
Me ei tippejä annettu, kun kuski oli vain hädintuskin ystävällinen. Kuitenkin kerran elmässä kokemus, ja ihan kiva sellainen. Meitä oli kaksi perhettä maksamassa, joten päästiin vähän niin kuin puoleen hintaan.
Olen aina halunnut käydä Lidossa, ehdin viettää vain päivän Venetsiassa ja yllätyin miten upea kaupunki onkaan 😀
Mekin nähtiin Lido vain laivan kyydistä. Se voisi olla aika hyvä tukikohta Venetsian reissulle.
Tainnut tänäkin vuonna olla Välimeren rannalla melko kuuma kesä, kun monet kertovat miten helle on vaikuttanut kaupunkilomasuunnitelmiinsa 🙂
Me emme ole yhtään helteen ystäviä ja niinpä aikoinaan kävimme Venetsiassakin syksyllä – tosin silloin sitten voi osua kohdalle Aqua Alta, mutta ihan kivahan se oli San Marcon aukion reunoilla jonain päivänä kävellä kävelysillaksi nostettujen pöytien päällä!
Mekin matkustetaan aina jo kesäkuun puolella, silloin ei välttämättä vielä ole niin kuuma. Ja ainakin ihmisiä on vähemmän kuin loppukesästä. Työt ei anna myöden pidemmälle matkalle kuin kesällä ja joulukuussa, muuten suosisin matka-aikana toukokuuta.
Piiiikkusen liikaa jengiä rannalla omaan makuun kyllä tuolla Lido di Jesolossa 🙂 Tuo fish & chips -vertaus oli hyvä, kerta tosiaan riittää 🙂 Mutta Grado kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta! Venetsialla on meille erityinen paikka sydämissä kun mentiin siellä kihloihin. Ihana paikka <3
Me mentiin kihloihin porilaisessa baarissa. Melkein sama asia?. Grado oli hieno, varsinkin jos tykkää vanhoista pienistä kylistä.
Voi kamala miltä toi Lido di Jesolo vaikuttaa. Ufh. Mutta Venetsia, se on minusta vaan niin ihana. Olen käynyt siellä jo kolme kertaa ja haluan vieläkin sinne uudestaa. Myös Muranon saari kiinnostaisi.
Ne Muranosta näkemäni kuvat kyllä vievät minutkin vielä joskus takaisin Venetsiaan.
Lido di Jesolo rantoineen näyttää kovasti Riccionelta, jossa lomailimme perheen kanssa joskus varhaisteininä. Riccione ei vakuuttanut, mutta päiväretki Venetsiaan teki ihan saman vaikutuksen kuin teihinkin! Upea kaupunki, jonne olisi mahtava päästä käymään ihan ajan kanssa.
Mä en ollut ollenkaan ymmärtänyt että Italian rantakohteet ovat tällaisia. Omat aiemmat biitsikokemukset ovat lopulta olleet aika erilaisia. Pääosin kun ollaan oltu rantalomilla Välimeren saarilla.
Mä tykkäsin Venetsiasta ja road tripit on makuuni aina parhaita! Aika täyttä tuolla biitsillä (eka jutun kuva) 😉
Biitsiä riitti joka suuntaan. Omaan kameraan ei tarttunut yhtä kuvaavaa otosta, joten piti etsiä lainakuva vahvistamaan sanoja.
Venetsia ei ole erityisemmin koskaan kiinnostanut eikä totisesti nuo rantatuolikohteet. Mutta sopeutuvana ihmisenä pystyisin kyllä tuonnekin luulin vetämään ja varmasit ihan nauttimaankin saavutettuani paikan vaativan mielentilan.
Oikea mielentila on useimmiten avain tyytyväisyyteen. Pätee monessa asiassa, myös matkailussa.
Aloin pohtia omaa Venetsia-kokemustani lähemmäs 20 vuotta sitten ja tuli todettua enpä ole kyllä osannut tuolloin ottaa kaupunkivierailusta kaikkea iloa irti. Yövyimme jossakin Venetsian ulkopuolella ja Lido kyllä kuulostaa etäisesti tutulta, mutta ehkä ei sittenkään.
Venetsia on sellainen nuoruuden haave. Se oli suurinpiirtein eksoottisinta, mistä uskalsin jo 80-luvulla haaveilla. Ja nyt vasta pääsin sinne!
Yhdyn Terhiin – tuo rantakuva vastaa aika pitkälti mun ajatusta helvetistä 🙂 Muuten tuo vaikuttaa kylä varsin viihtyisältä.
Tämä osuus meni lasten piikkiin: edes kerran hiekkarannalle, pliis. Tulipa käytyä.
Tuo Lido di Jesolon ranta näyttää aivan kamalalta satoine aurinkovarjoineen. Eli mä kuulun siihen porukkaan, joille tuollainen ei sovi 😀 Samanlaista oli myös Riminissä, eikä se todellakaan vastaa mun käsitystä upeasta rannasta. Oli pettymys :/
Mä en myöskään ole tuollaisten rantojen ystävä. Onneksi näitä ei osunut enempää reitin varrelle.
Minä en ole vielä Venetsiassa käynyt. Se ei varsinaisen korkealla listalla ole, mutta kyllä siellä pitäisi silti joskus päästä käymään – ihan niin kuin jokaisessa muussakin maailman kolkassa 😀
Mä halusin päästä näkemään puhutteleeko kaupunki mua, ja kyllä puhutteli. Siitä huolimatta uusintakäynti ei ole ensimmäisenä mielessä, kun maailmassa on niin paljon muitakin ”pakko nähdä” -paikkoja.
Kävin Venetsiassa päiväkseltään kuusi vuotta sitten. Olihan kaupunki ihan kiva nähdä, mutten sen enempää siihen ihastunut. Gondoliajelulla käytiin, mikä oli ihan mukava kokemus. Oltiin kesäkuun alussa liikenteessä. joten suht rauhassa sai silloin liikkua, sillä muita turisteja ei ollut vielä tungoseksi asti.
Kyllä se gondoliajelu minustakin oli kokemisen arvoinen. Mutta tuskin tulee mentyä toista kertaa. Mekään emme olleet pahimman sesongin aikaan siellä, ja silti ihmismäärät alkoivat paikkapaikoin jo rasittaa.
Me tehtiin viime kesänä päiväretki junalla Triestestä Venetsiaan ja tuumattiin, että voisi tulla toistekin näille seuduille, oli nimittäin nättiä!
Trieste jäi tällä reissulla näkemättä, kun monen paikan ohi oli vaan ajettava pysähtymättä. Me ajeltiin lähempänä rannikkoa kuin vuoria, joten ei nähty niitä kauneimpia maisemia Triesten ja Venetsian välissä.
Olimme vuosi aikaa Venetsiassa ja tukikohtamme oli juuri tuo toinen Lido. Pidimme kovasti. lentokentällä oli hiukan arpomista, että kummassakohan se hotellimme on. Sitten tarkistimme. Venetsian ympärillä myös hienoja muita saaria, kuten Murano ja Burano. Blogissa juttua Venetsian reissustamme. Kiva kuulla muista reissunne kohteista.
Mä katselin myös noita muita saaria, mutta nyt ei ehditty muuta kuin pikaisesti vilkaista tykätäänkö koko Venetsiasta vai ei. Tykättiin, ja seuraavalla kerralla haluan tutustua paikkaan huomattavasti perusteellisemmin.
Mielenkiintoisia kokemuksia Venetsiasta! Olen itse tehnyt vain lyhyehkön puolen päivän reissun Lido di Jesoloon kesäkauden ulkupuolella ja pilvisenä päivänä, jolloin ranta ei aivan päässyt oikeuksiinsa. Sieltä pääsee myös bussilla n.8 euroa/suunta Venetsian Piazzale Romalle ja sieltä edelleen eteenpäin vesibussilla 7,5e/75 min voimassa oleva lippu.
Monesti kuulee puhuttavan, että miellyttävämpää (ja edullisempaa!) rantaelämää löytyy Lido di Venezian saarelta, josta löytyy suosittujen rantojen lisäksi myös pienempiä, hyvin rauhallisia poukamia, esimerkiksi Murazzin ranta, jossa vietimme lähes koko eilisen päivän uiden ja aurinkoa palvoen.
Kiitos hyvistä lisävinkeistä. Venetsian Lido vaikuttaa kivalta, ehkä se onkin seuraavalla kerralla tukikohtana.
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo patikkapoluista, autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Aloitin eräopasopinnot Eräkarkussa 1/22 ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja