Matkasuunnitelma 5 päivän reissulle Islantiin

Olemme lähdössä Islantiin kolmen viikon kuluttua, ja tuntuu, ettei matkasuunnitelman teko ole koskaan ollut näin haastavaa. Nähtävää ja koettavaa tuntuu olevan niin paljon, että suurin vaikeus onkin valita mitä jättää väliin. Päätinkin esitellä minkälaiseen reissusuunnitelmaan me lopulta päädyttiin, ja miksi. Jutun lopussa vielä yhteenveto, mitä lysti tulee näillä näkymin maksamaan.

Lennetään Reykjavíkiin perjantaina aamulennoilla ja palataan kotiin tiistaina iltalennolla. Päädyttiin vuokraamaan auto heti lentokentältä koko viiden päivän ajaksi. Pysytellään Etelä-Islannin puolella, ja ajokilometrejä tulee Google Mapsin mukaan noin 1200km. Tavoitteena on tiiviistä tahdista huolimatta rento reissu, jossa on tilaa myös spontaanille toiminnalle.

Reissun ajankohta toukokuun alussa on vähän hankala, sillä silloin Islannissa eletään oikeastaan välikautta. Talven aktiviteetit eivät enää ole mahdollisia, kun taas kesäkauden jutut eivät ole vielä avoinna. Muutama kiinnostava juttu (kuten ihan huikealta kuulostavat seikkailut jääluolassa tai laavaluolassa) jää sen vuoksi kokematta. Reissukustannuksiin ajoitus sen sijaan vaikuttaa hitusen alentavasti.

Matkaan lähtee kaksi naista, ja mukaan pakataan ainakin uikkarit, sadetta sietävät vaatteet ja hyvät kengät, sillä matkalla on tarkoitus pysähtyä vartin välein putouksille, laavakentille, patikkapoluille ja kuumille lähteille. Tai ainakin ulkoaltaille, jos luonnon lähteitä ei löydetä.

PÄIVÄ 1: KULTAINEN KIERROS + PARI EKSTRAA

Kultaisen kierroksen varrella on Islannin tärkeimmät nähtävyydet. Toisaalta voi myös kysyä, onko niistä tullut tärkeimpiä nimenomaan sijaintinsa vuoksi? Siitä lähdetään ottamaan selvää heti ensimmäiseksi.

Miksi? Halutaan päästä heti näkemään miltä Islanti näyttää. Ei millään malteta jäädä Reykjavíkiin. Ajateltiin, että nämä ns. pakolliset nähtävyydet on helppo tapa aloittaa reissu.

Majoitus Arcturus Guesthouse Reykjavík, 2 hengen huone jaetulla kylppärillä. Ei sisällä aamiaista. 252€ / 2 yötä

Ennakkotunnelmia Golden Circlen nähtävyyksistä sekä Islannista ylipäänsä on haettu tästä Tripsterin erinomaisesta Islanti-oppasta, sekä paikallisten suosittelemista kohteista mm. Mutkia Matkassa -blogista. Ainakin navettaan mennään jätskille 🙂

2020-01-28_06-59-16

PÄIVÄ 2: KAUPUNKIPÄIVÄ REYKJAVÍKISSA

Yksi päivä käytetään tähän idylliseksi kalastajakyläksi kuvailtuun pääkaupunkiin tutustumiseen. Suunnitelmiin kuuluu osallistuminen ilmaiselle kaupunkikierrokselle, Perlaniin kipuaminen ja yleinen haahuilu. Auto pysynee parkissa tämän päivän.

Miksi? Halutaan ehdottomasti nähdä myös islantilaista kaupunkielämää. Yksi autoton päivä ennen kunnon rykäisyä on tarpeen. Matkainspiraatiota Reykjavíkiin on haettu erityisesti Tiiantain jutuista.

2020-01-28_07-16-38

PÄIVÄ 3: YKKÖSTIETÄ 400KM JÖKULSÁRLÓNIN JÄÄTIKÖLLE JA VÄHÄN YLI

Lähdetään heti aamusta tositoimiin. Yritetään ajaa Víkiin asti ilman jatkuvaa pysähtelyä, jotta loppumatkalla voidaan käydä mahdollisimman monessa kohteessa. Alunperin mietittiin, että olisimme ulottaneet reissun vain jonnekin Víkin lähistölle, mutta viimeistään nämä kolme paikkaa muuttivat mielemme:

2020-01-28_09-31-55
2020-01-28_07-49-38
2020-01-28_09-46-31

Miksi? Kun ei yhtään tiedä milloin Islantiin pääsee uudestaan, haluttiin mahduttaa matkaohjelmaan mahdollisimman monipuolisesti kohteita. Blogien kahlailun tuloksena listalle alkoi kertyä yllättävän paljon kiinnostavaa nähtävää Víkin itäpuolelle, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Majoitus Jäätiköltä matka jatkuu vielä 40km itään, sillä siellä sijaitsee majapaikkamme Guesthouse Skálafell, jossa majoitus 2 hengen huoneessa (jaettu kylpyhuone) aamiaisella maksaa 107€ / yö.

PÄIVÄ 4: ETELÄ-ISLANNIN TUNNETUIMMAT PUTOUKSET, MUSTAT HIEKKARANNAT JA PIILOTETUT UIMAPAIKAT

Neljäntenä päivä palataan ykköstietä takaisin Reykjavíkiin päin. Tarkoitus on pysähtyä kaikissa niissä paikoissa, joista edellisenä päivänä vain haaveiltiin.

Miksi? Kun aikaa ei ole enempää kuin viisi päivää, halutaan mieluummin keskittyä näkemään tietyltä alueelta enemmän. Periaatteessa koko saarikin olisi tässä ajassa mahdollista kiertää, mutta silloin suurin osa ajasta kuluisi autossa, eikä voisi pysähtyä vartin välein kiljumaan ihastuksesta. Tai uimaan kuumissa lähteissä.

Majoitus valittiin Live now dream later -blogin suosituksesta Lambastadir Guesthousesta: 2 hengen huone sisältäen aamiaisen 110€ / yö. Saanan Islanti-jutuista löytyi muutenkin paljon ideoita reittimme varrelle.

2020-01-28_07-34-21

PÄIVÄ 5:  BLUE LAGOONIA EI VOI JÄTTÄÄ VÄLIIN. VAI VOIKO?

Viimeiseen reissupäivään ei haluttu enää ahtaa edellisten päivien kaltaista nähtävyyskimaraa. Löysän aamun jälkeen lähdetään omin silmin testaamaan Blue Lagoonin tenho. Tai tenhottomuus, sen näkee sitten.

Miksi? Blue Lagooniin menemättä jättäminen tuntuu mahdottomalta. Vaikka se on kallis ja kuuleman mukaan täynnä turisteja. Mutta ajattelimme tämän olevan kuitenkin erinomainen keino rentoutua satojen ajokilometrien päätteeksi. Ja siitä on helppo jatkaa lentokentälle palauttamaan auto.

MITÄ MAKSAA VIISI PÄIVÄÄ ISLANNISSA?

Etukäteen ei voi tietää kuinka paljon rahaa lopulta palaa, mutta tällaiset kustannukset ovat etukäteen tiedossa:

  • Lennot Helsinki-Reykjavik-Helsinki / 2 henkeä 456,24 €
  • Auto Keflavikin kentältä  / VW Polo, 2 kuljettajaa, 0€ omavastuu ja rajoittamattomat kilometrit. 277,83€
  • Majoitukset 4yötä / 2 henkeä 469€
  • Blue Lagoon halvin lippu / 2hlö 115€

Yhteensä 1.318,07€ eli ~659€/hlö kurssin ollessa tällä hetkellä (4/2017) 1.000 Islannnin kruunua =  ~8,4€ (0.00837198). Aika kallista. Summasta kun puuttuu ainakin kotimaan siirtymät, bensat ja ruokailut.

Kuukauden kuluttua tiedetään oliko suunnitelma onnistunut, ja mitä reissu lopulta maksoi. Palataan silloin asiaan uudestaan!

18 comments On Matkasuunnitelma 5 päivän reissulle Islantiin

  • Pingback: Joulukalenteri luukku 10 – MATKALLA LÄHELLE TAI KAUAS ()

  • Innostuin lukemaan Islanti stooriasi. Tässä todella kattava kuvaus, ehkä niistä tähtipaikoista, minne olisi hyvä Islannissa mennä.

    • duunireissaaja

      Joo, suunnitelma oli onnistunut, ja nähtiin upeita juttuja!. Olenkin just valmistelemassa juttua “täydellisestä viiden päivän lomasta Islannissa”

  • Ihania suunnitelmia! Islannissa voisi varmasti viettää vaikka kuinka pitkän ajan. Meidän pitäisi rykäistä Islanti yhteen päivään 😀 Tiedossa siis vain stopover Islannissa. Tuliko sulla suunnitelmaa tehdessä (tai teillä muilla islanninkävijöillä) mieleen, mitä ehdottomasti pitäisi Islannista nähdä? Eli onko vinkkejä meidän pikapikavisiitille?

    • duunireissaaja

      Anteeksi viivästynyt vastaus! Tosi vaikea suositella mitään, kun en ole vielä käynyt tuolla. Mä itse todennäköisesti ahnehtisin sen kultaisen kierroksen, mutta en tiedä onko se yhtään järkevää. Kannattaa kysellä lisävinkkiä facebookin puolelta kokeneilta Islannin kävijöiltä.

  • Onpa ihanan kuuloiset suunnitelmat! Mä niin tykkään tehdä ja lukea tällaisia päiväsuunnitelmia. Ja miten kompaktilta Islanti vaikuttaa, kun oma road trip suunnittelu on viime aikoina sijoittunut Jenkkeihin. Hyvää reissua ja postauksia odotellessa! 🙂

    • duunireissaaja

      Mä tykkään myös suunnitella. Ei se tarkoita, että kaikkiin paikkoihin ehtisi, mutta on helpompi tehdä valintoja, kun ylipäänsä tietää mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Onneksi blogeista löytyy paljon apua.

      Jenkki-roadtripillä sitä valinnan vaikeutta varmasti on rutkasti Islantiin verrattuna. Tsemppiä suunnitteluun, ja hyvää reissua!

  • Oh, mieletön reissu tulossa! Ja hurjasti kilometrejä, mutta autosta käsin näkee varmasti paljon myös. Niin ja roadtrippailu on yksi kokemus jo sinänsä.

    Me oltiin Blue Lagoonissa kesäkuussa, hieman ennen juhannusta. Turistisesonki kai parhaimmillaan mutta hyvin mahduttiin sekaan. Ainakin kun asenne oli etukäteen säädetty niin, että semmoista se nyt vaan on. Jälkikäteen kyllä mietittiin, että olisiko sittenkin pitänyt käydä jossain “aidommassa” ja pienemmässä paikassa – sellaisessa missä paikalliset käy. Mutta minusta Blue Lagoon oli silti hieno kokemus.

    Kolme viikkoa menee nopsaan, mukavaa matkaa!

    • duunireissaaja

      Ihana kuulla, että Blue Lagoon oli hyvä kokemus. Meillä olis tarkoitus käydä sekä siellä että jossain “aidommassa”.

  • Ai niin, sellainen vinkki vielä, että jos teillä ei ole autossa navigaattoria, tallentakaa teidän reitin alue offline-karttana kännykkään, ja merkitkää karttaan mahdollisimman tarkasti ne ei-niin-turistirysät, missä haluatte käydä. Tiekarttakin kannattaa hakea, suosin itse kirjastosta lainattuja karttoja, ne kun ovat valmiiksi laminoituja, eli kestävät reissussa (eivätkä maksa mitään). Islannin piilotetut helmet ovat oikeasti piilotettuja helmiä. Niille on harvoin tiekylttejä, ja jos on, nekin saattavat olla piilossa. Kohteiden ohi on siis äärettömän helppo ajaa vahingossa.

  • Oih, teille tulee niin huippu reissu, ja olen tosi iloinen, että löysitte majoituksen mun blogin avulla. Tulette takuuvarmasti nauttimaan Lambastadirista, se kuuluu ehdottomasti majatalojen aatelistoon! Pari huomiota teidän reissusuunnitelmaan. Ensinnäkin: “Yritetään ajaa Víkiin asti ilman jatkuvaa pysähtelyä, jotta loppumatkalla voidaan käydä mahdollisimman monessa kohteessa.” Onnea vaan yritykselle! 😀 Toiseksi, Fjaðrárgljúfurin kanjoniin oli ainakin viime vuoden huhtikuussa pääsy blokattu (tien päässä oli puomit ja koko alue oli suljettu), eli varautukaa siihen, ettette pääse sinne. Mua harmitti tosi paljon, että jouduttiin jättämään se väliin, mutta nähtävää kyllä matkan varrella riitti ilmankin.

    Kun käytte Seljalandsfossilla, käykää myös siellä toisella vesiputouksella. Eli jatkakaa kävelyä Seljalandsfossin ohi eteenpäin, sieltä löytyy sellainen jänskä vesiputous kuin Gljufrabui. Moni jättää sen välistä vain, koska ei tiedä sen olemassaolosta, vaikka se on ihan Seljalandsfossin vieressä. Pistäkää vedenpitävät vaatteet päälle, kun käytte näillä kahdella vesiputouksella. Tulette nimittäin märkinä takaisin, oli keli mikä tahansa! 😀

    Ja vielä luolista… Raufarhólshellirin laavaluolassa voitte käydä itsekin ilman järjestettyä retkeä (tosin ehkä omalla vastuulla). Jos haluatte sukeltaa luolaan alkupäätä syvemmälle, niin tarvitsette otsa- tai taskulamput, mutta jo luolan sisään kurkkaaminen ja valoisan alkupätkän tutkiminen on upea kokemus. Hyvät kengät pitää toki olla, ja erityistä varovaisuutta on syytä noudattaa, sillä luolan sisällä on tosiaan lunta ja jäätä varmasti pitkälle kevääseen, ehkä kesäänkin. Mulla on pari kuvaa luolasta Stopover Buddy -jutussa (http://www.livenowdreamlater.net/fi/2016/05/15/paras-tapa-tutustua-islantiin-paiva-paikallisen-kanssa/).

    En voi käsittää, kuinka mulla on jäänyt niiiiin monta Islanti-vinkkiä vielä kirjoittamatta. APUA! Ihanaa matkaa, olen hitusen kade! <3

    • duunireissaaja

      Ihan huippua, että jaat nämä vinkit täällä! Mä en tajunnutkaan, että tuonne luolaan pääsee omatoimisestikin, luulin että se on vain järjestettyjen retkien kohde. Maps sai taas muutaman tähden lisää.

      Mä kirjoitin tuohon pysähtelyn kohtaan tarkoituksella “yritetään”, sillä olen jostain kumman syystä saanut sellaisen käsityksen, että se on vaikeaa, ellei mahdotonta. Saas nähdä kuinka meidän käy 🙂

  • Jes, kuulostaa suunnitelmalta! Tehokas setti. Kieltämättä näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä itsekin kannattanut miettiä tarkat tavoitteet jo valmiiksi, vaikka mm. se Reykjavíkissa haahuileminen olikin kivaa 😀

    Sanoisin minäkin, että kyllä Blue Lagoonissa kerran eläissään kannattaa käydä. Ihmisten paljoutta ei välttämättä ymmärrä koko laajuudessaan, kun se höyry onneksi haittaa näkyvyyttä 🙂

    • duunireissaaja

      Joskus suunnitelmattomuus on parempi. Mutta nyt haluttiin tehdä selkeä suunnitelma, kun ei tiedä koska seuraavaksi tuonne pääsee. Islantiin tuskin tulee töidenkään vuoksi lähdettyä.

  • Kiitos linkityksestä! Juu, Islanti ON kallis mutta rahalle saa myös vastinetta. Hyvä että olette suunnitelleet ja perehtyneet etukäteen niin saatte paljon irti lyhyessäkin ajassa.
    Muistakaa varata Blue Lagoon liput etukäteen.
    Nauttikaa reissusta! Islantilaiset on mun mielestä mukavan rentoja ja niillä on hauskaa huumoria – se tarttuu 🙂

    • duunireissaaja

      On kyllä korkeat odotukset reissulle! Hyvä kun muistutit lipuista. Pitääkin ostaa ne jo nyt.

  • Kthetraveller

    Huhhuh, melko kallista. Mutta kyllä tuo Islanti on sellainen maa, että olisi todellakin mielenkiintoista käydä siellä. Melkoisen komeita maisemia nääs.

    • duunireissaaja

      Ekan kerran tingin majoituksessa omasta kylppäristä. Ei vaan huvita maksaa siitä useampaa kymppiä. Ja toisaalta tuolla tuskin tulee panostettua syömiseenkään niin paljon kuin yleensä.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer