Matkakohteen valinta on aina yhtä vaikeaa. Maailmassa on niin paljon paikkoja, jonne haluaisi. Aloin tässä oman matkahaaveiluni lomassa pohtia miten lopulta päädyn johonkin kohteeseen. Miksi joku paikka alkaa yhtäkkiä tuntua kiinnostavammalta kuin toinen? Huomasin, että kohteen valinta etenee useimmiten samalla tavalla, josta voisi olla iloa muillekin. Joten tässä mun vinkit avuksesi lomakohteen valintaan.
Vinkki 1: Mieti mistä et ole valmis luopumaan
Lomakohteen valintaa helpottaa, kun määrittelee asiat, joista ei ole valmis tinkimään. Toki asiaa auttaa myös, kun tietää nekin jutut, joita lomallaan ei kaipaa. On hyvä myös muistaa, että tarpeet muuttuvat ajan saatossa. Pienten lasten kanssa reissataan useimmiten eri tavalla kuin isompien kanssa. Ja ne omatkin kiinnostuksen kohteet muuttuvat vuosien varrella. Älä siis jämähdä siihen, josta ennen pidit, vaan kysy mitä lomaltasi haluat nyt.
Mä suunnittelen tällä hetkellä jo kiivaasti ensi kesän reissukohdetta. Kesäkohteelta haluan takuuvarmaa aurinkoa, helppoja patikkapolkuja ja huikeita maisemia. Kokemus on osoittanut, että isot kaupungit eivät ole kesäkuumalla meidän perheen juttu, mutta ilman historiallisia pikkukyliä kapeine katuineen en pärjäisi. Ja uimarantojen vuoksi meidän on turha matkustaa mihinkään. Plussaa siitä, jos en ole maassa käynyt aiemmin.
Vinkki 2: Fiilistele huolella
Matkojen suunnittelu on mun lempipuuhaa. Niinpä selaan instaa, luen matkajuttuja, kyttään lentodiilejä ja fiilistelen perusteellisesti pitkin vuotta. Erityisesti matkablogeista löytää mielettömästi uusia reissuideoita. Google maps onkin ihan täynnä merkintöjä paikoista, jonne haluaisin.
Mun mielenkiintoa kutkuttaa paikat, jotka eivät välttämättä ole kaikkein perinteisempiä. Mikään tienraivaaja tai suunnannäyttäjä en kuitenkaan ole, vaan matkustan kohteisiin, joissa tiedän olevan meille sopivaa nähtävää. Mielikuvat rakentuvat pikkuhiljaa. Ja yhtäkkiä jokin paikka on mielessä useammin ja useammin.
Vinkki 3: Ole käytännöllinen
Kun mielenkiinto on herännyt, seuraavaksi kannattaa panostaa hetki selvitystyöhön. Miten kohteeseen voi matkustaa, mitä se maksaa ja mihin kaikkeen aika riittää?
Vaikka autoloma on ihanaa, ei kannata ahnehtia ajokilometrejä liikaa, ellet halua viettää koko lomaasi autossa. Halvat lennot välilaskuineen saattavat viedä lomasta kokonaisia päiviä. Kannattaako kauas lähteä vain viikoksi? Olisiko jonain toisena ajankohtana mahdollista päästä unelmakohteeseen huomattavasti edullisemmin? Uusivuosi Karibialla kuulostaa kivalta, mutta maksaa ihan mielettömästi enemmän kuin se, että tulee kotiin tapaninpäivänä. Tässäkin auttaa kun mietit mitä lomaltasi haluat, ja miten paljon olet siitä valmis maksamaan. Säästätkö mieluiten aikaa, rahaa vai mielenrauhaa.
Meillä kesän reissusuunnittelua määrittelee tällä hetkellä eniten se, ettei ole mahdollisuutta pitää kovin pitkää yhtenäistä lomaa. Ja se aika, joka pystytään lomalle järjestämään, halutaan käyttää kokonaan. Lentotarjoukset vaikuttavat kohteen valintaan jonkin verran, mutta hintaa enemmän arvostan suoria lentoja. Lomapaketit harvemmin enää kiinnostavat, sillä niitä on vaikea saada istumaan omaan aikatauluun. Automatkailu sopii meille, mutta siirtymät eivät saa olla liian pitkiä. Ja joissakin paikoissa halutaan pysyä hetki aloillaankin. Niinpä viikossa ei kovin pitkää lenkkiä ehditä tehdä.
Vinkki 4: Ajoita oikein
Loman ajankohta vaikuttaa kohteen valintaan. Mä en välitä väkijoukoista, joten haluan matkustaa mahdollisimman paljon sesongin ulkopuolella. Kaupunkiloma Roomaan on mun mielestä sata kertaa parempi idea helmikuussa kuin heinäkuussa. Kesäreissu tehdään juhannuksen tienoilla, jolloin Euroopan lomakohteissa on vielä rauhallisempaa eikä vielä ihan hirveän kuumaa.
Kohteen valintaan vaikuttaa tietenkin myös kustannukset. Parasta vastinetta rahalle saadakseen on nähtävä hieman vaivaa. Toiselle sopii äkkilähtö, toinen haluaa pelata varman päälle ja hikoilee matkavarausten kanssa jo kuukausia etukäteen. Kolmas varaa lennot, ja etsii tyynyn päänsä alle vasta kohteessa. Neljäs matkustaa majoituksen perässä, kohteella ei niin väliä. Vaikka tyyli on vapaa, varausten ajoituksella on merkitystä. Ja jälleen kerran, kukin omalla tavallaan.
Meille matkustamisen helppous tarkoittaa etukäteen valittuja majoituspaikkoja. Ja niiden suhteen ajoissa oleminen kannattaa. Ensimmäiset varaukset ensi kesän reissulle olen tehnyt jo nyt marraskuussa, kun tarjontaa on runsaasti ja hinnat ovat alhaiset. Suosimme yleensä pieniä B&B -tyyppisiä majapaikkoja, sillä hotelleissa en viihdy. Jos suunnitelmat muuttuvat, varauksen voi myös perua. Tällä konstilla ollaan saatu nostettua majoituksen tasoa pikkuisen paremmaksi. Suositut hyvän hinta-laatu suhteen paikat kun myydään ensin loppuun.
Kesälomakohteen osalta lennot ovat meille toissijainen asia. Sinne lennetään, minne kohteen kannalta on järkevää. Toki kiertomatkalla lähtöpiste valitaan edullisimpien lentojen perässä. Ja tässäkin ajoitus on tärkeää. Lentotarjouksia välittävät sivut kannattaa laittaa seurantaan. Sieltä mäkin pongasin ensi kesälle paluulennot. Menolennot hankitaan sitten joskus, kun ajoitus on oikea.
Vinkki 5: Kun kohde on valittu, fiilistele lisää
Tällä kertaa meidän kesäkohde löytyy Kreikasta. Alunperin ajatuksena oli tehdä laajempi Balkanin roadtrip, mutta sitten näin kuvia ja luin juttuja Meteorasta. Tuli tunne, että tuonne mun on päästävä. Kartta paljasti ikävän todellisuuden: aika ei riittäisi mitenkään alkuperäiseen suunnitelmaan. Albania on kertakaikkiaan liian iso ja liikenne kaoottista ajettavaksi läpi kahteen kertaan. Ja auton vuokraus yksisuuntaiselle reitille tuntuu liian vaivalloiselta (autovuokraamotkaan eivät tunnu pitävän Albanian liikenteestä). Niinpä katse suuntautui Pohjois-Kreikkaan.
Kreikassa Meteora määrittelee kaikkea, mutta ei sinne kovin moneksi päiväksi jäädä. Joten Pohjois-Kreikasta olisi hyvä löytää muutakin kiinnostavaa. Tytär tarvitsee uima-altaan, mies lenkkipolkuja. Minä kaipaan kapeita kujia. Ja niitä huikeita maisemia.
Miten niitä kiinnostavia paikkoja löytää?
Mä etsin instasta kuvia, ja otan alueelta julkaisevia tyyppejä seurantaan. Luen blogeja ja muita matkajuttuja. Kyselen kavereilta. Pikku hiljaa tähtien määrä kartalla kasvaa ja reittisuunnitelma tarkentuu. Esimerkiksi näiden juttujen perusteella kesän reissusta aika monta asiaa on jo loksahtanut paikoilleen:
- Meteora, ehkä Manner-Kreikan mykistävin näky
- Vikos, Kreikan hyvin pidetty salaisuus
- Voidomatis, Euroopan kirkkain joki
- Epirus, the best kept secret in Greece
Hesarista luin juttua kiinnostavasta Pargasta. Myös Korfu vaikuttaa sopivalta, mikäli vältellään brittiläisten bilepaikkoja. Molemmista pääsisi helposti myös Albaniaan, jonne tekisi myös mieli. Ja sitten löytyi ne paluulennot. Korfulta Helsinkiin, just sopivana päivänä, hinta 63€/hlö. Enää pitää löytää yhtä hyvä diili menolennolle jonnekin sopivalle kentälle Kreikkaan.
Olispa jo kesä!
Kuvat vaihdettu 2020. Nyt ne ovat jutussa suunnitteluasteella olleelta kesällä 2018 toteutuneelta roadtripiltä Kreikkaan ja Albaniaan.
11 comments On Mihin matkustettaisiin? Vinkit lomakohteen valintaan
Pingback: Miten valita matkakohde? Budjettireissaajan uusin addiktio • Live now – dream later | Matkablogi ()
Tässä on kyllä paljon hyviä poitteja ja hauska että jollain muullakin on google maps täplitettynä tuollain 🙂
Pohjois-Kreikalle kyllä lämmin suositus (ja kiitti linkistä!), Meteora ja Vikoksen seutu oli niin upeita! Vikoksen ympäristöstä löytyy paljon suloisia pikku kyliä (Zagorin seutu), me kierrettiin niistä pari ja tykkäsin paljon, harmillisesti aika jäi meillä auttamatta lyhyeksi, mutta onpahan syy palata tuonne joskus!
Sun blogissa törmäsin Meteoraan ekan kerran, ja tiesin heti, että tuonne on päästävä. Me ajateltiin yöpyä jossakin Zagorin pikkukylistä, pari ennakkovarausta mulla on jo tehtynä?.
Erinomainen juttu ja hyvät ohjeet! Minäkin haluan, jos mahdollista, matkailla pahimpien turistisesonkien ulkopuolella.
Ja jotta lomaodotukset täyttyisivät, eikä kauan odotettu loma tuottaisi pettymystä, tuo ykköskohta on tärkein. Mieti mistä et ole valmis luopumaan.
Siinä meni hetki, ennen kuin ymmärsi että on oikeasti asioita, joista ei kannata tinkiä. Vaikka pääsis satasella viikoksi, mun ei kannata matkustaa kohteeseen, jossa loma keskittyy hiekkarannalle ja turistiresorttiin.
Ja sesongin ulkopuolinen matkailu on ihan parasta tällaiselle väkijoukkojen kammoksujalle. Joulumarkkinat on suunnilleen ainut poikkeus, jossa massat ei häiritse.
Hienoja kuvia, ja Meteoraan minäkin haaveilen. Toinen on Etelä-Italian Matera. Ja Madeirakin on mielessä, eli M-voittoisia haaveita:)
M-haaveet on hyviä?. Madeiralla on käyty lapsen ollessa niin pieni, että levadat on kokematta. Paluu sinne on käynyt useasti mielessä.
Voi Meteora, mitä hienokn paikka. Ja Korfu toinen tunnelmallinen paikka. Kiva kesä teillä tulossa!
Sun jutut onkin tullut luettua useampaan kertaan. Bussimatkailuun meistä ei ole, joten hatunnosto teille sen suhteen!
Gardajärveltä, Riva del Gardasta. Roadtripillä 2016 vietettiin siellä useampi päivä.
Mistä on otsikon alapuolella oleva uima-allaskuva?
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo patikkapoluista, autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Aloitin eräopasopinnot Eräkarkussa 1/22 ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja