Onko Andorra tylsä matkakohde?

Kannattaako Andorraan matkustaa? Tätä kyselin tuttavilta ja lueskelin blogeista, mutta kovin mairittelevia lauseita ei Andorraan kohdistunut. Maata kutsuttiin lähinnä tylsäksi ja ostoskeskusten täyttämäksi. Lasketteluun sitä kehuttiin sopivaksi, mutta se ei ole mun juttu yhtään. Eikä se huhtikuun lopulla olisi ollut mahdollistakaan, vaikka lunta vuoriston ympäröimässä pikkuvaltiossa kyllä riittää. Josta syystä patikointikaan ei tuntunut hyvältä idealta, sillä huhtikuun lopulla moni reiteistä oli vielä lumen ja jään vallassa.

Joten menin Andorraan ensisijaisesti sen vuoksi, että haluan käydä jokaisessa Euroopan maassa. Lisäksi se osui sopivasti reitille matkalla Katalonian vuoristokylistä Carcassonneen, Ranskaan.

Andorra roadtrip
Andorra

Ensivaikutelma Andorrasta

Andorraan pääsee vain maanteitse kahta kautta joko Espanjasta tai Ranskasta päin. Mä tulin Espanjan suunnasta, ja haaveilin pienistä mutkateistä. Mutta päädyinkin lopulta mutkatien sijaan maksulliseen tunneliin, joka kyllä vei näppärästi rajanylityspisteelle, mutta oli tylsä vaihtoehto. Rajalla ei ollut varsinaista valvontaa, vaikka Andorra ei ole EU-maa, joten jatkoin samantien matkaa.

Tien varrella oli kymmenittäin niitä parjattuja ostoskeskuksia, joissa myydään erityisesti alhaisen veron vuoksi edullista alkoholia ja tupakkaa. Ja huolimatta vuoristomaisemasta lumihuippuineen, tuntui siltä, että Andorra olisi ennakkovaroitusten mukaisesti aika tylsä paikka.

Ruuhkainen Andorra la Vella

Päivän seikkailut Katalonian pikkukylissä alkoivat muutenkin vaatia veronsa, joten ajattelin ajelevani vain nopeasti maan pääkaupunkiin Andorra la Vellaan. Mulla ei ollut varattuna etukäteen majoitusta, sillä olin katsonut että kaupungissa on tarjolla paljon vapaita huoneita, enkä ollut halunnut lyödä etukäteen lukkoon mitään. Hotellien hintataso oli mielestäni edullinen, joten harkitsin kerrankin meneväni johonkin vähän parempaan paikkaan yöksi.

Matkan edetessä ostoskeskusten määrä alkoi taas kasvaa ja liikenne lisääntyä. Pääkaupunkiin saapuessani oli jo kauhea ruuhka. Lähes yksin käytössäni olleiden Espanjan pikkuteiden jälkeen liikennevalot, ahtaat kadut ja sinne tänne poukkoilevat ihmiset olivat liikaa. Viimeinen niitti oli kun auton sivupeili kolahti rumasti bussin kylkeen. Päätin sillä sekunnilla, että en yhtään tykkää tästä kaupungista ja jatkoin matkaa Ordinoon, Andorran kauneimmaksi väitettyyn kylään.

Andorra 2

Viehättävä pikkukylä Ordino

Ordinoon oli matkaa kymmenisen kilometriä. Helpotus oli suunnaton, kun sain jätettyä ruuhkat taakse ja ajettua auton parkkiin. Katsoin ensimmäisen kohtuuhintaisen hotellin Hotel Coman, ja otin sieltä huoneen. Hotelli olikin varsin kelvollinen. Ordinossa majoitus oli vielä jonkin verran edullisempaa kuin pääkaupungissa ja lisäksi siellä sai auton ilmaiseksi parkkiin. Kaupungin puolella parkkipaikka olisi maksanut keskimäärin 20€/vrk. Lisäksi hotellissa oli hyvä ravintola.

Andorra 4
Andorra 5

Ordino oli varsin viehättävä pikkukylä, jossa matkailijoita oli näin sesongin ulkopuolellakin jonkin verran. Se on oiva tukikohta laskettelulomalle, patikointiin ja seutu sopii myös pyöräilyyn. Mä viihdyin erinomaisesti kuljeskellen sen historiallisessa keskustassa ja terasseilla istuskellen ja kukkivista kirsikkapuista ilahtuen. Eikä mulla ollut yhtään tylsää.

Ordino 2
Ordino 3
Ordino

Andorran upeat vuoristotiet

Seuraavana aamuna lähdin ajoissa kohti Ranskaa. Ja eksyin taas. En tajua miten se oli edes mahdollista, kun teitä oli suunnilleen kolme. Jos eilinen eksyminen veikin tylsään tunneliin, niin tämänpäivän kiertotie johdatti mut vuoristoteille upeisiin maisemiin. Vaikka olin lukenut, että maisemat ovat paremmat Espanjasta saavuttaessa, niin mä nautin näkymistä myös ajaessani Ranskaan. Jä täällä tajusin valita tunnelin sijaan maksuttoman solatien.

Autoilu Andorra
Andorra autolla

Vaikka ei Andorra nyt mikään järisyttävän upea kokemus ollut, niin ei se mielestäni ansaitse mainettaan tylsänä matkakohteena. Maa oli mun mielestä kaunis, kunhan sulkee silmänsä rumilta ostoskeskittymiltä. Pienten kylien arkkitehtuuri muistutti useassa paikassa yllättävästi alppikyliä, ja vuoristonäkymät olivat verrattain upeat. Joten kyllä Andorraan kannattaa matkustaa, jos ei nyt varta vasten, niin osana vastaavaa Katalonian  ja Pyreneiden roadtrippiä.

5 comments On Onko Andorra tylsä matkakohde?

  • Itse tein automatkan Pyreneitten kautta Espanjan puolelle, viettäessäni etelä Ranskassa St. De Paul Daxissa noin viikon. Lähtö alkoi siis etelä ranskasta aamulla klo 03 aikoihin ja ajoa kesti muutaman tunnin, kunnes oltiin Pyreneiden vuoristo teillä. Itse vuoristolla ajelu ja välillä pysähtyminen vuorten huipuilla ja kulkeminen siellä jalan, oli valtaisa elämys itsessään. Näimme erikoisen isokokoisia villihevosia laiduntavan yli 2 km korkeudessa. Ilma oli ohutta ja pilvien läpi ei juurikaan nähnyt aina alas asti. Vuoristo kahvilat ja ravintolat olivat myös iloinen elämys. Andorraan saapuessa ihastelimme alppitaloja muistuttavia kauniita rakennuksia ja ylä vuoristolla olleessa kylässä, saimme ostella ja herkutella paikallisia ilmskuivattuja kinkkuja, makkaroita ym. Delicates tuotteita. Varsin idyllistä ja viihtyisää. Jatkoimme matkaa alaspäin ja pian olimmekin kuin toisessa maailmassa. Tuntui, kuin olisimme hetkessä saapuneet johonkiin milkoonakaupunkiin, (karrikoidusti sanoen). Matkamme jatkui tunneleiden kautta espanjan puolelle, jossa vietimme yön js seuraavana päivänä ajoimme takaisin Ranskaan, jossa hotellimme oli. Pidin matkasta ja ihastuin vuoristo ihmisenä Pyreneiden vuoristoon. Upea reissu kaikenkaikkiaan ja menisin uudestaan🙂

  • Parasta tuo ettei tee etukäteissuunnitelmia, niin voi lennosta muokata suunnitelmaa! Ihan kivaltahan tuolla tosissaan näyttää, mutta ei nyt suorastaan tullut tämän jutun (eikä kyllä muutenkaan) jälkeen palavaa halua matkustaa Andorraan

    • toisiinmaisemiin

      Suunnittelemattomuus on mulle hiukan hankalaa. Tykkään nimittäin matkan suunnittelusta melkein yhtä paljon kuin itse reissusta. Ja tavallaan siinä saa kaksi matkaa.
      Mutta mitä tulee Andorraan, niin sinne tuskin tulee mentyä uudelleen.

  • No niin, tätä postausta jo odottelinkin! Nätiltähän tuolla näyttää. Meillä on Hemmon kanssa täysin samat motiivit Andorraan matkustamiselle kuin sulla, mutta vaikuttaa siltä, että kyllä tuolla ihan viihtyisikin. Ollaan varmaan teltalla liikkeellä kesällä, mutta jos hotellit ovat edullisia ja/tai leirintäalueet ovat täysin epäkätevissä paikoissa, niin varmaan mennään sitten hotelliin. Saas nähdä!

    • toisiinmaisemiin

      Andorra on selkeästi luontokohde, ja voisin kuvitella että telttailumaisemat on siellä kohdillaan. Ordinossa kannattaa poiketa, se oli kiva pikkupaikka ainakin sesongin ulkopuolella.

Leave a reply:

Your email address will not be published.