Frankfurt on Saksan viidenneksi suurin kaupunki ja sitä pidetään Euroopan finanssimaailman keskuksena. Kaupunkikuvaa värittääkin Euroopalle harvinaisempi pilvenpiirtäjien siluetti, joka usein vilahtaa euro-merkkeineen uutiskuvissa. Messumatkaajallekin kaupunki on todennäköisesti tuttu, sillä Frankfurtin messukeskus on maailman kolmanneksi suurin (Hannoverin ja Shanghain jälkeen).
Omista duunikohteista Frankfurt on ylivoimaisesti käydyin. En edes tiedä montako kertaa olen kaupungissa ollut. Liian monta. Siitä huolimatta ystäväni sai mut houkuteltua viime vuonna joulumarkkinamatkalle Frankfurtiin, ja pääsin katsomaan kaupunkia myös turistin silmin.
Kannattaako kaupunkiin matkustaa muuten kuin työmatkalle?
Missä majoittua?
Ensimmäinen haaste on majoituspaikan valinta. Frankfurt on ainoa tietämäni saksalainen kaupunki, jossa käytännössä kaikki keskustan hotellit sijaitsevat rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Samassa paikassa, jossa huumekauppa kukoistaa ja maailman vanhimman ammatin harjoittajat kilpailevat huomiostasi. Punaisten lyhtyjen aluetta ei paljon tarvi etsiskellä, löydät sen, tahdot tai et.
Sijainnista huolimatta hotellien taso vaihtelee kurjasta ludeloukusta (täällä jos jossain kannattaa lukea huolella arvostelut) luksukseen. Kelpoa keskitasoa edustaa Victoria Hotel.
Messukeskuksen läheisyyteen on viime vuosien aikana rakentunut uusi hotellikeskittymä. Täältä on lyhyt metro/kävelymatka keskustaan, ja iso ostoskeskus Skyline Plaza tekee tuliaisten hankinnan helpoksi. Mutta alueen persoonattomuus saa mut kaipaamaan jopa niitä assan seudun epämääräisimpiä katuja. Näppärä pääsy messukeskukseen ja hyvä aamupala johdattavat meidät kuitenkin kerta toisensa jälkeen Dormeroon.
Mitä tehdä?
Frankfurtissa ei ole kovin paljon varsinaista nähtävää. Kaupunkikuva on sekoitus uutta ja vanhaa, ja kontrasti on suuri. Sodan jäljiltä entisöitiin lähinnä Römerbergin alueen koristeelliset talot, ja muu kaupunki on jälleenrakennuksen tulosta. Frankfurtiin on helppo tutustua kävellen. Aseman seutua lukuunottamatta keskusta on melko viihtyisä. Pilvenpiirtäjien vastapainona on puistoja, jokimaisemaa ja rauhallisia sivukatuja.
Museoita on maan toiseksi eniten. Main-joelle pääsee risteilylle ja hieman keskustan ulkopuolelta löytyy Palmengartenin kasvitieteellinen puutarha.
Römerplatz
Frankfurt on ollut messukaupunki jo satojen vuosien ajan. Ensimmäiset merkinnät kauppiaiden ja liikemiesten kokoontumisesta syysmessuille Römerin aukiolle on vuodelta 1240. Aukiota ympäröivät talot ovat todella koristeellisia ja Römerplatzin joulumarkkinat perinteisine kojuineen herkisti kokeneenkin joulumatkaajan.
Näköalapaikat
Frankfurtissa on kaksi erinomaista näköalapaikkaa. Kaiserdomin katedraalin 95m korkeaan torniin päästäkseen on kavuttava satoja portaita, kun taas 200m korkean Main Towerin tasanteelle noustaan hissillä. Kummassakaan en ole edelleenkään itse käynyt.
Missä syödä?
Saksalainen ravintolakulttuuri on mun ikuinen kateuden aihe. Menetpä minne tahansa, niin ruoka on vähintäänkin hyvää, hinnat edullisia ja palvelu iloista.
Mutta Frankfurtissa tämäkin on hankalampaa. Taso vaihtelee, ja hinnat ovat yllättävän korkeat. Tosin on tullut kokeiltua eri ravintoloita hävettävän vähän. Messupäivien jälkeen virtaa on riittänyt hädin tuskin sen yhden kauppakeskukselle päättyvän kadunpätkän verran, ja olenkin päätynyt liian usein hotellin omaan ylihintaiseen ravintolaan. Duunikavereiden ehdoton suosikki täällä(kin) on pihveistään tunnettu ketjuravintola Block House, mutta mua mikään kadun ravintoloista ei ole onnistunut vakuuttamaan.
Frankfurtissa joka toinen ravintola tuntuu olevan italialainen. Keskustan shoppailukatujen tuntumasta löytyy esimerkiksi Garibaldi, jonka taso on tosin ollut viime aikoina hieman laskeva. Aseman sivustalla sijaitseva Panino edustaa hyvää perustasoa. Ystävän kanssa joulumatkalla päädyttiin syömään erinomaisia tapaksia Bonamenteen. Hinnasta olisi voinut aavistaa, että annokset ovat järjettömän suuria. Jaksettiin silti melkein kaikki. Kuulemani mukaan joen toisella puolella ravintolat olisivat parempia. Oletko kenties käynyt?
Pelkästään Frankfurtiin en lähtisi lomalle, mutta kaupunki toimii oivallisena lähtöpisteenä muualle Saksaan suuntautuville matkoille. Sinne saa edullisia lentoja, shoppailumahdollisuudet ovat erinomaiset ja kaupunki on nopeasti nähty, joten kiinnostavimmille kohteille (vaikkapa Mainz, Heidelberg, Trier) jää enemmän aikaa.