*Pressimatka, järjestäjinä Visit Tallinn, Visit Estonia, Tallink Silja, Viking Line ja Eckerö Line.
Jos Tallinna on jo tuttuakin tutumpi kohde, niin nyt viimeistään on aika lähteä retkeilemään kaupungin ulkopuolelle. Kiinnostava ja melko tuntematon Pranglin saari on erinomainen päiväretkikohde ja luonnon rauhaa etsivä viihtyy siellä pidempäänkin. Saaren leppoisa elämänmeno, kauniit mäntymetsät, rosoiset rakennukset ja hiljaiset hiekkarannat takaavat upean elämyksen.
Prangli sijaitsee Viron pohjoisrannikolla, noin tunnin lauttamatkan päässä Viimsistä. Saari ei ole todellakaan suuri, vain reilun 6 neliökilometriä. Sen kolmessa kylässä (Lääneotsa, Idaotsa ja Kelnase) asuu ympärivuotisesti suunnilleen 70 asukasta. Kesällä väkimäärä moninkertaistuu. Saarella risteileviä hiekkateitä voi kiertää joko polkupyörillä tai osallistumalla hauskalle kolmisen tuntia kestävälle kiertoajelulle venäläisellä kuorma-autolla. Kierros vie Pranglin saaren tärkeimpiin nähtävyyksiin: Laurentsiuksen kirkkoon, Eestirannan hautausmaalle ja maakaasulähteelle. Välillä reitti kulkee matalissa merenlahdissa kohti seuraavaa niemeä ja toisinaan pitää laskeutua ripeästi turvaan tien päälle ulottuvien oksien alta.
Prangli on Pohjois-Viron ainoa saari, jolla on ollut pysyvää asutusta yli 600 vuoden ajan. Ensin saarelle tulivat ruotsalaiset, sitten suomalaiset ja virolaiset hyökeenpyytäjät ja kalastajat. Neuvostoaikana saari välttyi naapurisaarten kohtalolta, ja paikalliset asukkaat saivat jäädä koteihinsa. Toki sillä edellytyksellä, että osallistuivat kalastuskolhoosi Kirovin toimintaan. Kolhoosin toimintaa esitellään laajemmin mantereen puolella Viimsisin Rannarahva museossa ihanasti 70-luvulle tempaisevassa näyttelyssä, jota omatoimimatkailijan kannattaa käydä myös katsomassa.
Päiväretkelle tai pidemmäksi aikaa Prangliin
Pranglin saarelle voi matkustaa monella tapaa. Sinne järjestetään Tallinnasta valmiita kokopäiväretkiä. Omatoiminen matkailija pääsee saarelle Tallinnasta puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevasta Viimsin Leppneemen satamasta, josta lauttamatka Prangliin kestää noin tunnin. Etenkin kesäviikonloppuisin lauttaan kannattaa tehdä varaus etukäteen. Omaa autoa saareen ei saa viedä, mutta pyörän kuljetus lautassa on ilmaista. Saarelta voi myös vuokrata polkupyörän. Prangliin on helppo tulla myös omalla veneellä.
- Päiväretket Prangliin Tallinnasta: Prangli Travel
- Pranglin lauttaliikenteen liput ja aikataulut omatoimimatkailijalle: Tuuleliinid
Pranglin saari ei ole suurten turistimassojen kohde, eikä sieltä näin ollen löydy hotelleja. Maalaisidylliin sopivia bed&breakfast paikkoja on sen sijaan useampi ja leirintäalueita on kaksi. Telttailu on mahdollista myös yksityisillä pihamailla, kunhan sopii pienestä korvauksesta talon omistajien kanssa. Kesäaikaan saaressa toimii hyvä ravintola, Prangli Saare-Resto, ja sataman kahvilassa on tarjolla pikkupurtavaa.
Kävin Pranglissa loppukesällä 2020 osana Visit Tallinnan, Visit Estonian, Tallink Siljan, Viking Linen ja Eckerö Linen järjestämää pressimatkaa. Tämä retkikohde jäi todellakin kutkuttamaan mieltä.
4 comments On Päiväretkelle Tallinnasta: Pranglin saari
Tämähän vaikuttaa idylliseltä! En muista edes kuulleeni Pranglista aikaisemmin, tai ei ainakaan ole jäänyt mieleen. Nyt alkoi kovasti kiinnostaa, joten täytyy joskus käydä!
Mullekin tämä oli ihan uusi tuttavuus. Saari on pieni ja siellä on melko vaatimattomat puitteet, mutta se tekeekin paikasta erityisen kiinnostavan. Tykkäsin!
Varsin kivalta kuulostava matkakohde, uskon että viihtyisin varmasti. Täytyy yrittää pitää kohde mielessä, kun seuraava matka Viroon on ajankohtainen. Varsinkin, jos tuo matka osuisi kesäaikaan.
Saari on varmasti parhaimmillaan kesällä. Tykkäsin tosi paljon siitä aitoudesta ja konstailemattomuudesta, joka saarella vallitsi.
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Olen eräkokki ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja