Opastetulle ruokakierrokselle osallistuminen on erinomainen tapa tutustua matkakohteeseen ihan toisella tapaa. Kierroksella pääsee maistamaan huomattavasti useampia annoksia mitä tavallisesti lyhyellä kaupunkilomalla ehtisi, ja tutustuu sellaisiin ruokiin, joita itse ei tulisi edes tilanneeksi. Samalla pääsee kuulemaan lukuisia tarinoita niin ruoka-annoksista kuin matkakohteesta. Ja saa paikallisten vinkit kaupungin parhaisiin ravintoloihin. Myös niihin, joita Tripadvisor ei vielä tunne.
Krakovassa ruokakierroksia tarjoaa useampi yritys, joista me valitsimme vanhankaupungin alueella perinteiseen puolalaiseen keittiöön keskittyvän Secret Food Tours -kierroksen. Halusin nimenomaan vanhaankaupunkiin, sillä majoituimme suositulla Kazimierzin alueella, ja tutustuimme sen ravintoloihin omin päin.
Kierrokselle otetaan yleensä mukaan reilu kymmenkunta osallistujaa. Etukäteen ei koskaan tiedä minkälainen seurue kierrokselle osallistuu. Seuraa ei kannata silti liikaa jännittää, sillä ruokakierroksille osallistuneet ovat oman kokemukseni mukaan olleet jopa tavallistakin vähemmän kiinnostuneita muista kuin omasta porukastaan.
Tosin tällä kertaa seurasta ei tarvinnut välittää senkään vertaa, sillä olimme kierroksen ainoat osallistujat. Oppaamme Mat osoittautui todella miellyttäväksi ja 3,5 tunnin kierros hurahti aivan liian nopeasti. Ruuan ja juomien lisäksi puhuttiin paljon muustakin ja tällainen paikallisten ihmisten kanssa juttelu avaa kyllä ihan uusia näkökulmia matkakohteesta. Matin ansiosta tämä kierros oli ehdottomasti paras, jolle olen osallistunut. Meillä oli itse asiassa niin mukavaa, että unohdin käytännössä valokuvaamisen kokonaan.
Puolalainen ruoka on tuhtia ja täyttävää
Puolalainen ruoka on maukasta ja yksinkertaista, hyvistä oman maan antimista tehtyä konstailematonta kotiruokaa. Se on saanut paljon vaikutteita naapurimailtaan, joten siitä löytää vivahteita niin keskieurooppalaisista kuin slaavilaisistakin ruokakulttuureista. Pääosassa ovat liha, kala, leipä, hapankaali, punajuuri, suolakurkut, kermaviili, erilaiset sienet ja makkarat.
Ruokakierros tutustutti perinteiseen puolalaiseen keittiöön
Puolalainen ruoka on perinteisesti melko rasvaista, raskasta ja lihapainoitteista. Ei siis ihan sitä, mitä meidän omassa keittiössä yleensä syödään. Mutta mun mielestä ei ole mitään mieltä lähteä mukaan ruokakierrokselle vaatimaan, että kierros sovitetaan omiin mieltymyksiin sopivaksi. Joten sanottakoon tähän, että ruokaronkelit älkööt vaivautuko ollenkaan. Kierroksen idea kun on maistaa kaikkea avoimin mielin.
Kierroksen ensimmäinen annos bigos eli hapankaalimuhennos huuhdottiin alas puolalaisen oluen kera. Paikallinen olut on hyvää ja halpaa, ainakin tällaisen lagerin ystävän mielestä. Seuraavassa paikassa pääsimme tutustumaan kahteen Zakopanen erikoisuuteen: Oscypek-juustoon ja perunapannukakkuihin. Näiden kyytipoikana tarjottiin erittäin hyvää puolalaista viiniä. Puola on viime vuosina alkanut panostaa viinin tuotantoon, ja pääsin maistamaan reissun aikana kahta puolalaista viiniä. Kyllä niissä potentiaalia on. Ja hintaa. Tosin viini oli muutenkin Puolassa kalliimpaa.
Kolmas kohteemme keskittyi pelkästään puolalaiseen kansallisruokaan pierogeihin. Näitä olimmekin syöneet jo useasti, sillä ne olivat monessa paikassa sienipastan lisäksi listan ainoa lihaton vaihtoehto. Oppaamme Mat oli tästä hieman hämmentynyt, sillä hänen mielestään pierogin täytteenä on aina lihaa. Meidän kokemuksemme oli täysin erilainen. Myös Zakopanessa syömämme perunapannukakut poikkesivat melko paljon näistä ruokakierroksella syödyistä.
Kuvassa slovakialainen versio pierogista.
Vodka on kuulunut vuosisatojen ajan erottamattomana osana puolalaiseen kulttuuriin. Nykyisin sen suosio tosin on laskenut samaa tahtia kuin coctailien suosio on noussut. Mutta kierroksella vodkasnapsit kuuluivat tietenkin asiaan. Niiden kanssa maisteltiin punajuurisalaattia ja silliä. Täällä päästiin myös maistamaan kierroksen nimen mukaista salaista annosta. En halua pilata yllätystä, totean vain että vodka oli sille erittäin passeli kyytipoika.
Viimeinen etappimme löytyi Wawelin linnan sisäpihan kahvilasta. Puolassa aterian kruunaa jälkiruoka. Erilaisia leivonnaisia on satoja, joista me testasimme juustokakkua muistuttavaa sernikiä sekä kremówkaa, joka oli paavi Johannes Paavali II suosikkileivos. Meidän suosikkia siitä tosin ei tullut.
Secret Food Tours Krakow. Hinta 60€/hlö. Hinta-laatu -suhde on kohdillaan. Iso miinus erillisestä melkein kympin varausmaksusta, joka käy ilmi vasta loppumetreillä. Vinkki: jätä varaus tässä vaiheessa kesken, niin sähköpostiisi kilahtaa hetken kuluttua -10% alennuskoodi. Niin mulle ainakin kävi.
Dziękuję, Mat. Do zobaczenia!
Saako Puolassa kasvisruokaa?
Perinteinen puolalainen keittiö ei siis kasvisruokailijaa hemmottele. Mutta koska lihansyönti ei ole meille ykkösjuttu, kahden viikon reissulla Puolassa ja Slovakiassa pyrittiin valitsemaan kasviksia ja kalaa niin paljon kuin mahdollista. Ja yllättäen se ei ollutkaan niin vaikeaa, kuin olin etukäteen ajatellut. Ruokalistoilta löytyi kalaa, sienipastaa, risottoa, pierogeja ja salaatteja. Juutalaisvaikutteet näkyivät erityisesti Krakovassa, jossa söimme yhtenä iltana israelilaisessa ravintolassa. Kaupungista löytyy nykyisin myös muutama vegaaniravintola, joten kyllä, nykyaika on saapunut myös Puolaan.
Yhteenvetona todettakoon, että puolalainen ruoka yllätti monipuolisuudellaan. Ei se ollutkaan pelkkää kaalia ja makkaraa. Ja mikä parasta, ravintolaskun loppusumma onnistui aina yllättämään. Hyvää ja halpaa, sitä oli syöminen Puolassa.
Lue lisää aiemmista ruokakierroksistani: