Schwäbisch Hall

Hypätään hetkeksi sivuun Romanttiselta tieltä ja poiketaan naapuriosavaltion puolella. Näin mekin nimittäin teimme viime vuoden joulumarkkinamatkallamme. Pääkohteina meillä oli upeat muurien ympäröimät baijerilaiskaupungit Rothenburg ob der Tauber ja Dinkesbühl, mutta kyllä tällaiseen reissuun yksi vielä mahtuu mukaan. Varsinkin jos sinne ajaa alle tunnissa.

Joihinkin kaupunkeihin on hankala löytää, ja Schwäbisch Hall oli yksi sellaisista. Reitti oli periaatteessa ihan selvä, ja kulki läpi kauniiden maalaismaisemien. Mutta kaupunkiin saavuttaessa navigaattori näytti keskustaksi jotain ankeaa risteystä teollisuusalueella. Niinpä oli ryhdyttävä suunnistamaan vaistolla. Se sujuikin yllättävän hyvin ja ajauduimme suoraan historialliseen keskustaan. Ja samantien sen ohi. Onneksi vielä viime metreillä tuli vielä yhdet opasteet ja pääsimme kääntymään takaisin kaupunkiin päin. Kapea tie puikkelehti talojen välistä ja päättyi suoraan Würthin taidemuseon parkkihalliin, joka sattumoisin sijaitsi aivan erinomaisella paikalla. Tuskin me muuten olisimme ymmärtäneet käydä joen sillä puolen.

Schwäbisch hall germany
2023-02-25_08-40-06
2023-02-25_08-48-28
Schwäbisch hall
Wurth

Historiallinen keskusta

Schwäbisch Hall sijaitsee kauniissa Kocherin jokilaaksossa, ja siellä on paljon ihania ristikkotaloja. Niiden vuoksi me tänne tietenkin tultiin. Toki jonkin verran löytyi myös sellaista 70-luvun ei niin nättiä rakennuskantaa ja tyhjiä liikehuoneistoja. Joen pääsi ylittämään ison sillan lisäksi koristeellisia puusiltoja pitkin ja kaupungin pikkukaduilla oli kiva tunnelma. Ylipäänsä kaupungin arkkitehtuuri oli moninainen ja heijastelee kaupungin satojen vuosien taakse ulottuvaa historiaa.

2023-02-25_08-46-05

2023-02-25_08-44-53

2023-02-25_08-43-57

Joulumarkkinat komeissa puitteissa

Keskustorilla oli käynnissä joulumarkkinat. Kojuissa tarjonta oli pääasiassa melko tuttua, mutta myynnissä oli myös poikkeuksellisen upeita keittiövälinetä. Yksi kaunis oliivipuinen paistolasta sieltä lähtikin mukaani. Toriaukiota mahtavana vartioiva Michaelskirche oli sisältä vaikuttava, ja sen portailta avautui hienot näkymät yli markkinoiden. Toria ympäröi tyylikkäät talot, joista tuli mieleen Itämeren hansakaupungit.

2023-02-25_08-40-42
2023-02-25_08-41-57
2023-02-25_08-41-39

Joulumarkkinat olivat kolmesta käymästämme kohteesta isoimmat, ja Schwäbisch Hall oli myös selkeästi isoin kaupungeista. Me viihdyimme kaupungissa muutaman tunnin. Siinä ajassa ehti hyvin kiertää niin isommilla kuin pienemmillä kujilla, käydä lounaalla ja fiilistellä joulumarkkinoilla.

2023-02-25_08-41-09
2023-02-25_08-43-07
2023-02-25_08-46-59

Alunperin olimme ajatelleet yöpyä täällä, mutta emme löytäneet sieltä sopivaa majoitusta. Näin jälkikäteen voi todeta, että onneksi. Päädyimme sen sijaan Dinkesbühliin, joka oli todella ihana. Voi olla, että Schwäbisch Hall olisi näyttäytynyt toisenlaisena hieman pidemmällä vierailulla. Silloin olisi ollut aikaa käydä myös Würthin taidemuseossa, se vaikutti kiinnostavalta. Mutta nyt kävi niin, että odotukset kaupungista eivät ihan täyttyneet. Ei paikassa mitään vikaa ollut, mutta mielestäni Saksasta löytyy kyllä kiinnostavampiakin kohteita.

Tässä muutamia mainitakseni:

SEURAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA

2 comments On Schwäbisch Hall

  • Kuvien perusteella kaupunki näyttää kyllä oikein kivalta. Varmasti Schwäbisch Hall olisi näyttäytynyt mukavammalta pidemmällä visiitillä, mutta voi tietysti silti olla niin, ettei olisi Dinkesbühliä päihittänyt. Millainen lämpötila siellä muuten tuohon vuodenaikaan oli; lehdet ainakin pääosin näyttää olevan vielä puissa.

    • Lämpötila on sellainen, että saa kulkea talvivaatteissa. Vaikka olisi lähemmäs kymmenen astetta, niin kosteus tekee ilmasta kylmän. Nyt oltiin koko ajan plussan puolella, mutta kyllä tuolla luntakin välillä tulee.

Leave a reply:

Your email address will not be published.