Itäisessä Slovakiassa Tatravuorten läheisyydessä sijaitseva Slovenský Raj, Slovak Paradise, tarjoilee seikkailunhaluisille patikoijille huikeita elämyksiä. Me valitsimme kansallispuiston reiteistä joenuomaa seurailevan Suchá Belán rotkoreitin, jossa perinteisen patikoinnin lisäksi kiivetään vesiputousten viertä pystysuoria tikkaita ja kahlataan joessa. Kävimme myös kansallispuiston kätköissä sijaitsevassa Unescon maailmanperintölistalle kuuluvassa Dobšinskán jääluolassa.
Suchá Belán rotkoreitti
Slovenský Rajn kansallispuistossa on useita reittejä, ja me olimme valinneet päiväpatikan kohteeksi upeaksi kehutun, mutta samalla suosituimman reitin Suchá Belán. Pysäköimme auton hyvissä ajoin aamupäivällä Hrabušicen kylän muutaman euron maksavalle parkkipaikalle ja suuntasimme kohti puistoa. Maksoimme pienen pääsymaksun (1.50€/hlö) ja olimme valmiit päivän seikkailuun.
Heti reitin alussa lähdetään seuraamaan jokea. Heinäkuun lopulla vettä oli sen verran vähän, että säilyttiin kuivin jaloin. Runsaamman veden aikaan näin ei olisi, vaan osa reitistä kulkee todellakin joessa, ei sen vieressä. Välillä kuljetaan metallisia ritilöitä pitkin, välillä avuksi on rakennettu tikasmaisia pitkospuita. Ja hankalimpiin paikkoihin oli rotkon seinämiin kiinnitetty vaijereita.
Jonkin matkaa kuljettuamme eteen tuli ensimmäiset ylöspäin nousevat rautatikkaat. Tässä vaiheessa se hölmöinkin reitille lähtenyt ymmärtää, miksi se ei sovellu pienten lasten kanssa kulkeville. Näille tikkaille ei ole asiaa edes kantorinkan kanssa, vaan on käännyttävä takaisin. Tai niin mä ainakin sydämestäni toivoin sen yhden tyypin tehneen, sillä seuraavaksi eteen tuli vielä edellisiäkin jyrkemmät tikkaat. Reitti kun kuljetaan vain yhteen suuntaan, eikä näitä tikkaita ole tarkoitus tulla alaspäin.
Hurjien nousujen välillä oli hieman tasaisempaakin maastoa, vaikka käytännössä koko reitti ylös asti kulki joenuomaa pitkin. Me olisimme pääosin välttyneet kahlailulta, mutta olihan sitä nyt välillä käytävä testaamassa uusien vaelluskenkien vedenpitävyyttä. Välillä kiipeiltiin veden mukaan tuomien ajopuiden yli, toisinaan pujottauduttiin kapeista lohkareiden väliin muodostuneista aukoista. Vaijereistakin piti välillä pitää kiinni.
Rotkoreitti päättyy ylös noin kilometrin korkeuteen keskelle metsää. Täältä suositellaan jatkamaan matkaa 1,5 kilometrin päässä sijaitsevalle Kláštoriskon luostarin raunioille ja retkeilymajalle. Me valitsimme sen sijaan lyhyimmän paluun autolle, sillä aktiivisia patikkapäiviä Slovakiassa ja Puolassa oli takana jo aika monta ja se tuntui jaloissa.
Paluumatka oli leppoisaa kävelyä metsässä pääosin hiekkatietä pitkin, välilllä innokkaita maastopyöräiljöitä väistellen. Muutama jyrkkä rinne olisi antanut oivan mahdollisuuden oikoreitteihin, mutta mä en uskaltanut niille tutisevilla jaloillani ja kiersin kiltisti tietä pitkin. Yhteensä meiltä kului reittiin noin kolmisen tuntia, sillä emme viettäneet matkalla isommin evästaukoja, vaan päätimme mennä patikoinnin jälkeen puiston portin tuntumassa sijainneeseen ravintolaan kunnon lounaalle. Ai että olut maistui hyvälle.
Reitin haastavuus
Olin lukenut ennen reitille lähtöä kuvauksia mitä edessä on, ja toteamus ettei turvallisuus ole vielä saapunut Slovakiaan, piti kyllä paikkansa. Mietin tikkaita kiivetessäni mitä tapahtuisi, jos jonkun yläpuolellani olevan ote (tai omani) herpaantuisi. Ei siinä olisi mitään tehtävissä. Kiipeilyosuudet olivat melko pitkiä ja aika raskaita, joten hyvä peruskunto reitille lähtijällä pitää olla.
Reitillä on mittaa 3,8km ja nousua on yli 400 metriä, joten hikisestä urakasta on kyse. Matkan varrella on neljä vesiputousta, joiden vierustaa siis kiivetään tikkaita pitkin ylös. Korkein putouksista on lähes 30metriä, mutta kiipeilyyn tottumattoman onneksi nousuja ei ole rakennettu yhtenäiseksi. Osa tikkaista on ihan pystysuoria, toiset hieman loivempia.
Rakenteet on pääosin hyväkuntoisia, mutta varovainen sietää olla. Mitään putoamissuojia sinne ei ole rakennettu. Meillä olosuhteet olivat kuivat, mutta märkään aikaan saa olla entistä tarkempi. Valokuvaamista kiipeilyosuuksilla ei todellakaan tarvinnut edes harkita, sillä molempien käsien oli oltava vapaana pitämään kaiteista kiinni. Muutama korkeanpaikankammoinen kanssaretkeilijä näytti olevan ajoittain melkoisissa vaikeuksissa, ja heidän epäröintinsä hidasti muidenkin matkaa. Ohituspaikkoja näillä haasteellisilla osuuksilla ei ollut.
Vaikka kansallispuiston korkeimmat huiput nousevat yli kilometriin, Suchá Belán rotkoon ei kannata lähteä ylhäältä aukeavien maisemien toivossa. Sen viehätys on ihan muualla. Niissä kymmenissä noustuissa askelmissa, huumaavassa vehreydessä ja siinä tunteessa, että mä selvisin. Tämä oli hienoin patikkaretki, jonka olen tähän mennessä tehnyt.
Dobšinskán jääluola
Kävimme kansallispuistossa myös seuraavana päivänä, mutta hieman toisenlaisella retkellä. Slovakian karstimailla on tuhansia luolia ja parisenkymmentä niistä on avoinna yleisölle. Me valitsimme Slovak Paradisen kansallispuistossa sijaitsevan Dobšinskán, sillä aikaisempi kokemus Itävallan Eisriesenweltin jääluolasta oli vakuuttanut meidät jääluolien mahtavuudesta.
Saimme auton jälleen helposti parkkiin ja lähdimme nousemaan kohti luolaa. Kävelyä lippuluukulle kertyi metsään rakennettua reittiä pitkin noin kilometrin ja aikaa nousuun meni suunnilleen 20 minuuttia. Luolaan pääsee vain opastetulla kierroksella (8€/hlö) ja kierroksia järjestetään tasatunnein, sesonkina useamminkin. Perillä meille tosin selvisi, että opastukset ovat ainoastaan slovakiaksi, mutta emme antaneet sen häiritä. Liityimme joukkoon ja astuimme oppaan perässä sisään luolaan. Emmekä olleet tulleet turhaan, sillä jääluolat ovat todella kiehtovia. Kierros kuljetti meitä niin tasaisemmilla jäätiköillä, jään sisään tehdyissä tunneleissa kuin isoissa hallimaisisissa tiloissa. Yhteensä luolassa kierrettiin reilun puolen tuntia ja matkaa kertyi 515m. Upea kokemus tämäkin!
Lue lisää Slovakian luolista maan matkailusivuilta.
Paikallisten suosima kansallispuisto
Kansallispuisto on suosittu retkeilykohde ja heinäkuussa siellä oli aika paljon ihmisiä. Me olimme liikkeellä aamulla, jolloin auton sai vielä hyvin parkkiin sekä Podlesokissa että jääluolalla. Pois lähtiessämme tilanne näytti molemmissa aivan toiselta. Matkailijat näillä seuduilla ovat pääsääntöisesti paikallisia, eikä englantia puhuttu kovin paljon. Kaikista tilanteista silti aina selvittiin ja hyvinhän se jääluolan kierroskin sujui slovakiankielistä opastusta kuunnellen.
Merkittyjä reittejä kansallispuistossa on yli 300 kilometriä, ja suurin osa on tavallisempaa patikkapolkua kuin tuo Suchá Belá. Muita rotkoreittejäkin alueelta löytyy, kuten Prielom Hornádu, Kláštorská roklina, Sokolia dolina, Veľký Sokol ja Piecky. Kaikki nämä reitit kuljetaan yhteen suuntaan, alhaalta ylöspäin. Reiteillä pärjää tavallisilla retkeilyvarusteilla, tosin suosittelen korkeavartisia vaelluskenkiä.
Lue lisää matkailusivuilta Slovakian paratiisin kansallispuistosta ja tutustu tarkemmin alueen retkeilymahdollisuuksiin linkin takaa löytyvän englanninkielisen esitteen avulla. Upeita hetkiä Slovakian paratiisissa!
12 comments On Slovakian paratiisi, nimensä veroinen kansallispuisto
Näyttääpä hienolta! Ollaan piakkoin lähtemässä Puolan puoleisille Tatravuorille. Toivottavasti sielläkin ovat maisemat kohdillaan!
Me oltiin myös siellä, ja ei huolta: on upeat maisemat. Meille sattui harmittavasti sinne sadepäiviä, joten patikoimaan päästiin ainoastaan Slovakian puoleisilla Tatroilla. Siitä juttua luvassa blogiin myöhemmin.
Huh, olipas hurjan näköisiä nuo tikkaat! Kiva lukea tällasesta hieman erilaisesta patikointikohteesta. Mä kävin viime syksynä Slovakian Kosicessa ja ajelin sinne Puolasta Tatravuorten läpi. Paljon tuntui porukkaa jäävän pois Popradissa lähellä vaellureittejä. Varmasti paljon hienoja kohteita ja reittejä ympäri maata 🙂 Pitää laittaa tää mieleen, jos palaan joskus Slovakiaan.
Me majoituttiin Popradissa ja käytiin tämän lisäksi patikoimasaa myös Tatralla. Kirjoittelen siitäkin jossain vaiheessa. Slovakiassa on useita muitakin kansallispuistoja ja haaveissa on käydä myös niissä.
Noihin Slovakian kansallispuistoihin pitäisi kyllä joskus päästä patikoimaan. On niin hienoa ja vaihtelevaa luontoa. Kauhulla kyllä katsoin noita portaita ja hurjia nousuja. Mitä, jos on märkää ja liukasta….
Ja kun on märkää ja liukasta, vesiputouksissakin vesi ryöppyää ihan hulluna. Silloin muakin pelottaisi.
Olipa mielenkiintoisen näköinen reitti! Tosiaan ei varmasti täyttäisi kaikkia turvavaatimuksia muualla… ja joo ei mitään asiaa rintarepun kanssa! Slovakiaa olisi kiva tutkia vähän enemmän Bratislavan ulkopuolelta, kun tosiaan se ei oikein innostanut meitä.
Mä en ole Bratislavassa käynyt, mutta tuolla Slovakian alueella viihdyimme paremmin kuin hyvin. Vuoria, pieniä kyliä ja linnoja, juuri muuta en nykyisin kaipaa.
Slovakia patikointikohteena kiinostaa tosi paljon, mutta en ole yhtään varma, olisiko tällaiset rotkopatikat yhtään mun juttu. Luultavasti ei. Olen sellainen haaveilijapatikoija, että minun pitää päästä kulkemaan omaan tahtiin, pysähtelemään ja ihmettelemään luonnon kauneutta (ja valokuvaamaan!). Tämä vähän näytti siltä, että mennään vaan jonossa jyrkkiä portaita. Tuntuu siis enemmän urheilulta kuin sielunhoidalta :). Vaikka toi tunne ”minä selvisin” on kyllä ihana! Joko sinä olet muuten patikoinut Madeiralla? Jos et, sinun pitää mennä patikoimaan reitti Arieirolta Picop Ruivolle ja takaisin. Siinä saa kokea kaikkea! Mielettömiä maisemia, portailla kulkua, tunneleita huimia jyrkänteitä ja todellakin fiiliksen ”minä selvisin”. Yksi elämäni parhaista patikoista!
Ymmärrän hyvin tuon haaveilun tarpeen. Me oltiin tällä reitillä heinäkuun sesonkina ja tikaskohdissa mentiin tosiaankin jonossa. Se kieltämättä välillä harmitti, onneksi olimme varautuneet ruuhkaan jo etukäteen. Muualla reitillä sen sijaan pääsi kulkemaan yllättävänkin rauhassa.
Kiitos vinkistä Madeiralle. Olemme käyneet saarella kahdesti, mutta tytär oli molemmilla kerroilla liian pieni (ja rauhaton) patikkahommiin. Haaveissa onkin ollut lähteä nimenomaan patikoimaan tuonne, sillä Madeira on todella ihana.
Tämä oli ihan uusi kohde minulle, kiitos hienosta vinkistä! Mietin tosin samaa kuin sinä, että jos noissa tikkaissa ylempi lipeää, niin huonosti käy paitsi hänelle itselleen, myös kaikille alapuolella oleville. Märällä kelillä saa varmasti olla varuillaan. Riskistä huolimatta vaikuttaa kiehtovalta paikalta. Saattaisin jopa uskaltaa mennä nuo läpi, kun kerran pisimmät osuudet eivät ole putkeen. Pitkällä pätkällä voisi ehkä jo iskeä epätoivo.
Suosittelen lämpimästi, sillä vaikka tikkaat näytti pelottavalta, ne oli kuitenkin melko iisisti kiivettävissä. Kunhan ei liikaa ajatellut sitä putoamista 😀
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo patikkapoluista, autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Aloitin eräopasopinnot Eräkarkussa 1/22 ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja