Kansallispuistoja bongaamassa

Viisi vuotta sitten maailman hiljennyttyä pandemian jalkoihin, päätin käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Viime kesänä saavutin tavoitteeni.

Haaste oli melkoinen, sillä kansallispuistoja on yhteensä 41 aina pohjoisen tuntureilta etelän saaristoon. Muutamassa puistoissa olin käynyt jo ennen koronaa, mutta halusin käydä niissäkin uudelleen. En ottanut hommasta sen kummemmin paineita, vaan kävin retkeilemässä muuallakin. Toki haaste vaikutti siihen, että retkikohteen valinnassa aika usein painottui se, jos en ollut jossain vielä käynyt.

Retkeilin paljon yksin, mutta myös ystävieni kanssa. Lisäksi eräopasopintoihin kuuluneet vaellukset veivät usempaan kansallispuistoon. Perheen kanssa kävimme enemmän lähiretkillä, mutta muutama puisto bongailtiin toki yhdessä. Suurin osa käynneistä oli pidempiä päiväretkiä tai yön yli retkiä, mutta joku vähän nolompi bongauskin listalle toki mahtuu. Niihin paikkoihin palaan taatusti joku toinen kerta. Kuten myös moneen muuhunkin kohteeseen, sillä kansallispuistot tarjoavat uskomattoman kattauksen Suomen luontoa helposti ja kestävästi. Toivottavasti myös jatkossa.

Ensimmäinen vuosi 2020: 12 puistoa

Päijänteeltä (1) sai alkunsa moni tulevia vuosia ilahduttava asia. Teimme sinne viikonloppuretken yhdessä ystävieni Pilvin, Outin ja Katjan kanssa. Piti lähteä melomaan, mutta päädyttiin viikonlopuksi hulppeaan huvilaan. Varsinainen retkinelikko. Luulenpa silti, että ilman tätä viikonloppua ei olisi 100retkireseptia -tiliä, ja tuskin olisin opiskellut eräoppaaksi.

Mökkeilyä ja retkeilyä Päijänteen kansallispuistossa

Kevään koronasulkujen aikana tuli tutuksi ensin Uudenmaan patikkapolut niin Nuuksiossa (2) kuin Sipoonkorvessa (3) kuin monessa muussakin paikassa. Myöhemmin retket suuntautuivat Torronsuon (4), Liesjärven (5) ja Teijon (6) kansallispuistoihin.

Kesällä tein autoreissun Norjaan ja pysähdyin matkalla ystäväni Pilvin luona Äkäslompolossa. Teimme tihkusateessa yöllisen retken Ylläksen (7) maastoihin. Seuraavan vuoden harmaana marraskuuna kävimme tutustumassa myös Pallaksen puolelle.

Syyskuussa lähdin ekalle pidemmälle roadtripille Suomen kansallispuistoihin. Olin liikkeellä yksin ja aikeenani oli yöpyä mahdollisimman paljon teltassa. Yön yli vaelluksille en ollut lähdössä, vaan pelkokerrointa pienentääkseni halusin löytää telttapaikat mahdollisimman läheltä autoa. Näin voisin retkeillä kevyellä päivävarustuksella ja säätää rauhassa kamojen kanssa iltaisin (ja paeta tarvittaessa autoon). Matkan edetessä rohkeus yllättäen kasvoi, ja lopulta reissuun mahtui myös yksi rinkkareissu laavulla yöpymisineen. Kansallispuistoja kierroksella kertyi lopulta viisi: Patvinsuo (8), Oulanka (9), Riisitunturi (10), Hiidenportti (11) ja Hossa (12).

Ruskaretki itäisen Suomen kansallispuistoihin

Julma Ölkky vesiltä käsin

Toinen vuosi 2021: 11 puistoa

Vuosi alkoi jälleen Pilvin kanssa, tällä kertaa suuntasimme Kurjenrahkaan (13) talvisille reiteille. Kiersimme ensin Kuhankuonon retkeilyalueella lähes umpihangessa Kahden järven kierroksen ja seuraavana päivänä pistäydyimme vielä varsinaisen kansallispuiston puolella pienellä pitkospuulenkillä. Bongailu on tarkkaa puuhaa.

Kevällä tein jälleen itsekseni pidemmän roadtripin Itä-Suomeen ja reitti kulki Linnansaaren (14), Koloveden (15), Kolin (16) ja Petkeljärven (17) kansallispuistoihin. Sen jälkeen ehdin vielä päiväretkelle Valkmusaan (18).

Roadtrip Itä-Suomen kansallispuistoihin

Kesän alkajaisiksi matkattiin isommalla porukalla Örön saareen Saaristomeren kansallispuistoon (19). Mä kruunasin reissun yöpymällä kansallispuistossa Högsåran hiekkarannalla ja risteilemällä Bengtskärin majakalle.

Saarihyppelyä Saaristomerellä: Örö – Högsåra – Rosala – Bengtskär

Auringonlasku Högsårassa Saaristomeren kansallispuistossa. Tänne pääsee lossilla.

Heinäkuussa mentiin taas Outin ja Katjan kanssa Pilvin luokse Lappiin. Tällä kertaa Sallaan (20), jossa käytiin nauttimassa keskiyön skumpat Iso Pyhätunturin huipulla. Samalla reissulla plakkariin kertyi Pyhä-Luosto (21) ja Tiilikkajärvi (22). Luostolla nousimme Ukko-Luoston huipulle ihailemaan keskiyön aurinkoa, ja tarkoille bongareille tiedoksi, että sehän ei ole kansallispuiston aluetta. Virhe paikattiin seuraavan päivän pitkospuulenkillä Rykimäkurun Tunturiaavan* reitillä. Tiilikkajärvi jäi tällä kertaa vain Uiton kierron mittaiseksi päiväretkikohteeksi, vaikka Venäjänhiekan upea ranta olisi tarjonnut hyvät puitteet myös yön yli retkelle.

EDIT 23.2.2025. Pilvi luki juttuni ja huomautti aiheellisesti: ”Se Pyhän jälkimmäinen reitti oli muuten mun mielestä Tunturiaapa”. No niinpäs olikin!

Elokuussa purjehdittiin kotivesillä Selkämerellä (23), kun oltiin mukana kotipitäjässä Luvialla talkootyönä rakennetun perinnelaiva Ihanan yleisöristeilyllä Säppiin. Seuraavana keväänä eräopaskoulun lintukurssilla vietettiin aikaa puiston Yyterin puoleisessa osassa. Kansallispuisto ulottuu Kustavista Merikarvialle 160km mittaisena nauhana, ja olen elämäni aikana käynyt aika monella puiston saarella. Mantereen puolella puistoon pääsee ainakin Yyterissä ja Merikarvian Salttöössä.

Loppukesästä tehtiin vielä Iiron kanssa testireissu ilmatäytteisillä kajakeilla Repovedellä (24). Tämäkin puisto oli entuudestaan tuttu, mutta nyt tutustuttiin Repoveteen vesiltä käsin. Repovesi on bongarin näkökulmasta ärsyttävä, sillä merkityt reitit kulkevat aika paljon puiston ulkopuolella. Joten täälläkin piti olla tarkkana, että oikeasti käy puiston puolella. Näin tehtiin, ja retken päätteeksi ostettiin kajakit meille kotiin.

Kolmas vuosi 2022: 4 puistoa

Vuoden aloitus Puurijärvi-Isosuon (25) hankeen kadonneilla pitkospuilla. Muita kulkijoita ei näkynyt. Seuraavan vuoden keväänä viihdyin pidempään, sillä tein Metsähallitukselle kävijäkyselyjä ja yövyin Ala-Kauvatsanjoen laavulla. Kävijäkyselyyn en tosin löytänyt yhtään vastaajaa. Hiljaista oli tälläkin reissulla.

Tammikuussa aloitin eräopasopinnot Karkussa ja päädyin heti syvään päätyyn kahden yön hiihtovaellukselle Seitsemisen kansallispuistoon (26). Yllätyin miten kivaa puuhaa ahkion kiskominen olikaan. Seuraavana vuonna otin uusinnan, ja edelleen homma tuntui mukavalta.

Kesäkuussa eräkoulun kahden yön melontavaellus oli toinen kertani Etelä-Konnevedellä (27). Edellinen kerta oli ennen koronaa, joten sitä ei lasketa. Heinäkuussa käytiin Katjan kanssa perinteeksi muodostuvalla telttaretkellä, tällä kertaa kohteena Jussarö Tammisaaren kansallispuistossa (28). Tehtiin päiväreissu, sillä yö vietettiin Grabbskogin uimarannalla.

Etelä-Konneveden Pieni Navettasaari majoitti mukavasti yli kaksikymmentä melojaa

Neljäs vuosi 2023: 7 puistoa

Vuosi alkoi eräopaskoulun viikon hiihtovaelluksella Urho Kekkosen kansallispuistoon (29). Kokemus oli rankka, mutta ikimuistoinen. Viimeinen yö vietettiin lumikammeissa revontulten loimussa.

Itäisen Suomenlahden (30) kansallispuisto sijaitsee kokonaan vesillä, joten sinne pääsemiseksi tarvittiin apua. Yhteistyö Visit Kotka-Haminan kanssa mahdollisti yön yli retken upeaan Ulko-Tammion saareen.

Kotkan saaristo hurmaa matkailijan

Syksyllä lähdettiin eräopaskoulun viimeiseen koitokseen, ruskaretkelle Muotkalle. Ajoin sinne omalla autolla, ja pysähdyin matkalla yöksi niin Rokuan (31) kuin Syötteen kansallispuistoihin (32). Lemmenjoella (33) tein lyhyen päiväkävelyn. Nolon vähän, onhan kyseessä Suomen suurin kansallispuisto.

Lyhyt pistäytyminen Lemmenjoella

Se oli vain pieni koukkaus matkalla Satakuntaan, ja Lauhanvuori (34) ja Kauhaneva-Pohjankangas (35) saivat rastit ruutuun. Kumpikin puisto ansaitsisi paljon enemmän kävijöitä kuin niissä on. Upeita paikkoja! Yövyin Kauhanevan suon liepeillä Salomaan taukopaikalla ja nautin lokakuisen pakkasyön kirpeydestä. Hento lumi peitti reittejä myös seuraavana päivänä Lauhanvuoren puolella.

Viides vuosi 2024 – kuusi viimeistä

Helmikuussa kyläilimme tyttären luona Keski-Suomessa ja samalla teimme retken Salamajärven kansallispuistossa (36). En ollut ymmärtänyt, ettei siellä olisi talvella yhtään käveltävissä olevaa polkua, joten päädyimme taivaltamaan luotisuoraa autotietä ja syömään eväät lähimmällä laavulla. Myös seikkailu-Suzuki joutui koetukselle, sillä sinne johtavalle tielle oli tuiskannut ihan järjettömästi lunta.

Kesällä tein pitkän automatkan pohjoiseen ja aloitin reissun Isojärven kansallispuistosta (37), jossa patikoin Heretyn kämpältä lähimmälle leiripaikalle yöksi. Aurinko paistoi pitkälle iltaan, eikä alkukesän järjettömästä hyttysinvaasiosta ollut enää jäljellä pientä ininääkään.

Seuraavana aamuna suuntasin ensin Leivonmäkeen (38) ja siellä askel vei kohti Joutsniemen kärkeä. Seuraavassa puistossa Pyhä-Häkin (39) ikiaikaiset puut lumosivat minut täysin ja päädyin lopulta yöpymään puiston läheisyyteen.

Reissun neljäs kansallispuisto oli tuottanut aika paljon päänvaivaa. Sain lopulta sovitettua Perämeren kansallispuiston (40) Selkä-Sarveen tehtävän yleisöpurjehduksen kalenteriini. Risteilyyn sisältyi opastettu saarikierros ja maukas lohikeitto. Mutta aivan parasta oli se, että saaressa olevaan saunaan pääsi kunnon löylyihin.

Tavoite täyttyi heinäkuussa, kun palasin Pohjois-Norjasta. Jäljellä oli enää yksi: Helvetinjärvi (41). Tulin Uumajasta illalla Vaasaan ja lähdin aamulla kohti Helvetinjärveä. Se miten pieniä teitä kansallispuistoihin ajetaan, yllättää joka kerta. Nytkin hiekkatie pomputti kunnolla, mutta lopulta pääsin perille.

Helvetinkolulle kiertävä reitti ei noussut suosikkieni joukkoon, eikä itse kolukaan onnistunut tekemään isompaa vaikutusta. Mutta onneksi luonnossa vietetty aika ei mene koskaan hukkaan. 

Mikä kansallispuisto on suosikkini?

Multa kysellään usein mikä kansallispuisto on suosikkini. Koska käyntini ovat olleet kovin erilaisia ja eri vuodenaikoina, niin vertailu on hankalaa. Lisäksi vertailua vaikeuttaa kansallispuistojen luonne: kansallispuistojen tärkein tehtävä on turvata luonnon monimuotoisuus, ja jokainen puisto edustaa oman luontotyyppinsä parhaimmistoa. Ei niitä ole tarkoitus arvottaa omien mieltymysten mukaisesti.

Listataan nyt kuitenkin jotain, mistä olen tykännyt. Kuten vanhoista puista, jäkälän peittämistä kallioista, sammalmetsistä, jyrkistä harjanteista, pystysuorista kallioseinämistä sekä pienistä tummavetisistä lammista. Rokuan jäkälämatot olivat upeita, samoin Pyhä-Häkin ja Petkeljärven vanhat puut. Yksittäisistä lempipaikoista Katikankanjoni Pohjankankaalla ja Ristikallio Oulangalla on sellasia, joista vähemmän kuulee puhuttavan.

Suo ja pitkospuut on aina takuuvarma yhdistelmä, ja Patvinsuolta molempia löytyy kilometreittäin. Tykkään myös saarista, sileiksi hiotuneista rantakallioista, jyrkistä kallioseinämistä sekä suojaisista poukamista, joten vesillä sijaitsevat puistot ovat olleet hienoja.

Mutta jos on pakko sanoa vain yksi, niin mun suosikkini on yllättäen Nuuksio. Mä pääsen sinne vartissa kotoa, enkä usko koskaan kyllästyväni sen pieniin järviin, korkeisiin kallioihin ja vähemmän tallattuihin polkuihin. Rauhaakin sieltä löytää. Varsinkin jos ajoittaa retkensä johonkin muuhun kuin aurinkoiseen viikonloppuun.

Mitä seuraavaksi?

Tätä projektia on hauska tarkastella, sillä uskoisitko että olen ekan kerran nukkunut teltassa vasta aloitettuani haasteen? Sitä ennen olin lähinnä päiväretkeillyt ja nukkunut jokusen yön riippumatossa tai laavussa. En ollut koskaan tehnyt yhtään rinkkavaellusta, en pitkiä melontareissuja saati sitten hiihtänyt. Nyt viisi vuotta myöhemmin olen valmistunut eräoppaaksi ja retkeilen säännöllisesti ympäri vuoden. Viime vuonna ulkona nukuttuja öitä kertyi 48.

Tavoite täyttyi yllättävän nopeasti. Seuraava haaveeni onkin yöpyä kaikissa niissä kansallispuistoissa, joissa en ole sitä vielä tehnyt. Laskujeni mukaan niitä on peräti 18 (paitsi Torronsuolla yöpyminen ei ole sallittua). Ei muuta kuin uusia retkiä kohti!

Kaikki Suomen kansallispuistot löydät uusitusta Luontoon.fi -palvelusta: Kansallispuistot – Upeinta Suomea.