Kaupallinen yhteistyö Varjolan tila: majoituksesta ja aktiviteeteista saatu alennusta* Me ei olla paljon kotimaassa perheenä matkailtu ja viime vuonna ei ylipäänsä tehty yhtään matkaa yhdessä. Tänä vuonna päätettiin että asia …
Avainsana: kotimaan matkailu
Joskus reissukohde valikoituu melkoisen erikoisella tavalla. Kuten esimerkiksi siten, että tyttären yläkoulun opettaja on joskus nuorena saanut siellä turpiinsa. Ja sen perusteella me matkustettiin Kuopioon torille. Ja kun kerran reissuun …
Kaupallinen yhteistyö: Elämyksen Taika, Sarvikota, Hirvihaaran kartano, Panimo Kiiski, Sepänmäen käsityömuseo ja Sälinkään kartano Jos jokin asia on tämän syksyn aikana lyönyt ällikällä, niin se, miten antoisaa on matkustaa kotimaassa. Aikaisemmin en ole osannut ajatella kotimaan kohteita …
Yhteistyössä VisitKouvola* Kuvitelmani Kouvolasta pitivät sisällään lähinnä betonia ja ehkä vähän huvipuistoa. Kokemukset kaupungista rajoittuivat vuosia sitten töiden vuoksi vietettyyn raviaiheiseen päivään (se toto-rahoilla hankkimani huppari löytyy vaatekaapista yhä edelleen) …
Luvian saaristo on maailman kolmanneksi kaunein, ainakin jos uskoo luvialaisten kertomuksia kotiseudustaan. Saariston kirkkain kruunu on ulkosaaristossa sijaitseva Säpin majakkasaaari, jonne tehdyt veneretket ovat olleet meidänkin perheen kesän kohokohtia. Tänä …
Vietimme viikonloppuna 17. hääpäiväämme, ja päädyimme sen kunniaksi melko lailla vahingossa mielettömän upeaan Töyrylän kartanoon Orimattilan Artjärvelle. Kaikki alkoi Twitterin #matkachatin romanttisten lomien keskustelusta. Jostain käsittämättömästä syystä keskustelu johti pohdintaan olisiko …
Oletko nähnyt Helsinki-Tampere moottoritien varrella Valkeakosken kohdalla nähtävyyskylttiä, jossa lukee Visavuori? Jos tykkäät kansallisromanttisista rakennuksista, upeista järvimaisemista, taiteesta ja/tai historiasta, niin poikkea ensi kerralla katsomaan mitä Visavuoresta löytyy. Kävin viime sunnuntaina tutustumassa …