”Irlantilainen keittö on tunnettu etenkin perunan tärkeästä asemasta”, kertoo Wikipedia. Luotettavammat lähteet eli blogit sen sijaan väittävät että nykyisin Dublissa syödään muutakin. Päätin testata asian ihan itse. Koska olin reissussa yksin, olin etukäteen murehtinut eniten, että tuleeko sitä oikeasti mentyä kunnon …
Tag
majoitus
-
-
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ihastuttava York, jonka historiallisilla kaduilla voisin kulkea uudestaan ja uudestaan. Kaupunki on melkein 2000 vuotta vanha, ja sitä ovat hallinneet niin antiikin roomalaiset kuin pohjoisen viikingit. Käsittämätöntä miten pitkiä matkoja entisaikojen ihmiset ovat kulkeneet. Kaupunkia ympäröi 1300-luvulla rakennettu kaupunginmuuri, …