Tallinna. Mitä siellä talvella tekee?

Sain viime viikolla ajatuksen, että perheen nauttiessa partioleirillä -20 asteen pakkaslukemista, mä voisinkin lähteä yksin testimatkalle Tallinnaan. Vaikka edellisestä reissusta oli jo useampi vuosi, on kaupunkia aikoinaan tullut nähtyä melko laajalti. Nyt halusin, ettei päivä mene pelkäksi samoilla nurkilla haahuiluksi, ja reissuun tuli lähdettyä nopeasta päätöksestä huolimatta poikkeuksellisen suunnitelmallisesti.

Eckerö Linen päiväristeilyn hintalappu oli niin edullinen, ettei aikainen aamulähtö haitannut. Tosin kukonlaulun aikaan liikkelle lähtiessäni huomasin että lähtöselvitys suljettaisiin klo 8:00, ja julkinen liikenne kuljettaisi minut sinne nippa nappa ajoissa. Pieni ihme, etten turvautunut taksiin, vaan todellakin hankkiuduin Länsisatamaan bussi+ratikka -yhdistelmällä ollen perillä noin 8 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Jonot vetivät hyvin, ja niin mulla oli kohta tarvittavat kortit käsissä. Jälkimmäinen aamiaiskattaus oli viisas valinta, sillä jouduin notkumaan vain alkumatkan istumapaikkaa etsien, kun taas loppumatka meni kivasti aamiaispöydässä Hesaria selaillen ihan siihen asti, kunnes laivasta pääsi ulos.

Bastionin tunnelit

Ensimmäinen etukäteen suunniteltu juttu oli Bastionin tunnelit, jonne tehdään vain opastettuja kierroksia. Kierros lähtee Kiek in de Kök -tornilta, ja varsinkin sesonkiaikaan varaus kannattaa tehdä etukäteen.

Kierros oli toteutukseltaan vaihteleva, mutta kiva lisä Tallinnan kokemuksiini. Alun esittelyvideon äänentoisto pitäisi saada paremmaksi, jotta Tallinnan historiasta kertova tarina kuuluisi käytävältä kantautuvan metelin yli. Varsinainen tunneli on itse asiassa kunnostettu aika tylsäksi. Mä kun kuvittelin pääseväni kosteisiin ja pimeisiin salakäytäviin. Onneksi tunnelin huoneisiin on lavastettu erilaisia niiden historiaan liittyviä tarinoita, ja lisäksi opas kertoi kaikenlaisia legendoja, joihin voi uskoa tai olla uskomatta. Kierroksen lopuksi tutustutaan vähän aikaa sitten avattuun kaiverrettuja kiviä esittelevään museoon (Curved stone museum / Raidkivimuuseum), ja ulos maan alta noustaan tämän museon luota, ei lähtöpisteestä.

Koska olin ostanut yhteislipun kierrokselle sekä torniin, palasin Kiek in de Kökille ja kiersin pikaisesti keskiaikaisesta Tallinnasta kertovat näyttelytilat päätyen ylimpään kerrokseen näköalat mielessäni. Mutta vaikka kuinka tiirailin, en onnistunut kovinkaan moneen keittiöön näkemään (Kiek in de Kök = kurkkaa keittiöön).

2020-01-31_05-04-23
2020-01-31_05-05-13
2020-01-31_05-04-52
2020-01-31_05-05-44

Telliskivi

Kulttuuripläjäyksen jälkeen oli aika suunnata trendikkääseen Telliskiveen ihmettelmään tätä Tallinnan hipsterialuetta. Ja olihan se kiinnostava. Alueelle rakennetaan parhaillaan isosti lisää katettuja alueita, ja voin vain kuvitella minkälainen vilske ja kuhina siellä ensi kesänä käykään. Nyt talvella sai sen sijaan kuljeskella rauhassa. Että mä muuten rakastan tätä sesongin ulkopuolista matkailua!

2020-01-31_05-09-22
2020-01-31_05-16-18
2020-01-31_05-09-46
2020-01-31_05-11-04
2020-01-31_05-09-00
2020-01-31_05-15-56
2020-01-31_05-08-38

Telliskiven paljon puhuttuun ravintolatarjontaan en tällä kertaa tutustunut kuin kuikuilemalla ikkunoista sisään. Myös pikkuputiikit olivat kiinni ja alueen kirppari/antiikkikojutkin sulkivat oviaan, joten kaikki sisätilat jäi näkemättä. Keväällä uudestaan?

2020-01-31_05-17-03

Telliskiveen on lyhyt kävelymatka niin vanhasta kaupungista kuin satamasta, joten suosittelen lämpimästi suuntaamaan näille nurkille. Pääsee sinne julkisillakin, mutta mun kaupunkilomiin kuuluu olennaisesti tämä järjettömien askelmäärien kerryttäminen. Tällä reissulla niitä kertyi yhteensä 24325 kappaletta.

Tallinnan joulumarkkinat

Vanhankaupungin raatihuoneentorin joulumarkkinat jatkuvat aina loppiaiseen asti. Jopa kaupunkijuna on puettu jouluasuun, ja kaunis ympäristö todellakin lisää markkinoiden viehätystä entisestään. Kojuja en tällä kertaa jaksanut sen kummemmin kiertää, sillä oma joulumieli oli ehtinyt kulua jo loppuun hyvissä ajoin ennen loppiaista. Tunnelmalliselta täällä Tallinnan joulutorilla kyllä näytti.

2020-01-31_02-51-27
2020-01-31_05-18-03
2020-01-31_05-19-29

Vanhan kaupungin muureilla

Tallinna on perinteinen linnoituskaupunkiin, jota kiertää ikiaikaiset muurit. Alkuperäistä muuria on edelleen jäljellä lähes 2 kilometriä ja torneja 20. Muurille pääsee nousemaan pientä pääsymaksua vastaan lähellä Virun puoleista porttia sijaitsevalta Nunnatornilta. Talvella puinen tasanne oli hurjan liukas.

2020-01-31_05-07-03
2020-01-31_05-07-38

Koska edellisestä käynnistä oli jo monta vuotta, halusin kierrellä ihan perusteellisesti vanhassa kaupungissa. Tuli nähtyä niin kirkot, tornit, näköalapaikat kuin kapoiset kujatkin. Yksin matkustaessa sai kiertää samojakin kortteleita niin monta kertaa kuin huvitti, eikä tarvinnut käydä yhdessäkään kaupassa.

2020-01-31_05-01-06
2020-01-31_05-17-35
2020-01-31_05-01-41
2020-01-31_02-52-05

Kaupunkikierros päättyi hehkutetun vegaanisen ravintola V:n annosten pariin. Kerrankin yksin syöminenkin oli ihan ok. Ja sen verran hyvästa ravintolakokemuksesta oli kyse, että tuskin jäi viimeiseksi kerraksi, kun suuntaan ravintola V:n saliin.

2020-01-31_05-19-58
2020-01-31_05-20-23
2020-01-31_05-20-46
2020-01-31_05-22-38

Tämän jälkeen oli aika luoda viimeinen kadehtiva (olispa Helsingissäkin vanha kaupunki) silmäys upeisiin rakennuksiin ja rynnätä laivaan varaamaan paikkaa loungesta. Paluumatka sujui siellä erittäin rauhallisissa oloissa. Luulen että se oli yksi viisaimmin käytetty 22 euroa pitkään aikaan. Sen verran paljon oli nimittäin ”iloisia” suomalaisseurueita matkustamassa kohti Helsinkiä. Ens kerralla ymmärrän ostaa loungepaikan jo ennakkoon.

2020-01-31_04-59-56

40 comments On Tallinna. Mitä siellä talvella tekee?

  • Tallinna on ihana talvella! Enemmän vaan reissuja yksin niin hyvä tulee 🙂 Ja ensi kerralla vaellat Telliskiveltä vähän syvemmälle Kalamajaan. Tallinnassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, esim. kesällä Piritan alue on ihana.

  • Telliskiven alue on vieläkin ottamatta haltuun – pakko siis saada aikaiseksi reissu lahden tuollekin puolelle 🙂

  • Tallinna on aina ollut itselle semmoinen kohde, mihin lähdetään kavereiden kanssa viihde- ja shoppailureissulle. Joskus pitäisi toteuttaa vähän erilainen reissu, ja tutustua nähtävyyksiin ja etenkin niihin ravintoloihin, mitä kaikki kehuu! Kivaa myös, että joulumarkkinat on Loppiaiseen saakka. Ehkä siellä on hieman vähemmän porukkaa tammikuussa kuin joulun alla?

    • duunireissaaja

      Joo, joulumarkkinoilla sai olla aika rauhassa. Jopa minä olin jo tässä vaiheessa kyllästynyt markkinatouhuun, vaikka ennen joulua niistä aina touhotankin loputtomasti.
      Mun edellisestä viihdematkasta Tallinnaan on varmaan sata vuotta, joten pitäiskö mun tehdä sellainen sinne seuraavaksi.

  • Mua ihan nauratti, kun mulla oli IHAN SAMANLAINEN reissu yksin Tallinnaan viime kesänä. Siis joka elementti sama.

    Rakastan Tallinnan ravintoloita ja pitäisi testata niitä ihan ajan kanssa.

    • duunireissaaja

      Hauska sattuma! Tosin aika perinteistä tekemistähän tämä oli, joten varmaan monella muullakin on samoja kokemuksia.

  • Mä olen jo liian monta vuotta luvannut itselleni, että lähden käymään Tallinnassa kesällä, mutta niin se vaan on jäänyt. Ja aina kun luen blogeista Tallinnajuttuja, lupaan itselleni taas uudestaan samat asiat. Mutta vielä mä menenkin :).
    Millä laivayhtiöllä tollainen lounge on? Kuulostaa erittäin hyvältä!

    • duunireissaaja

      Eckerö Linen loungessa olin. Se on etukäteen ostettuna vähän edullisempikin, ja siten myös varmistaa että mahtuu. Nyt siellä oli aika vähän väkeä, mutta voi olla että sesonkina on vaikeampi saada lippuja enää laivalta.

      Vähän sama tuon lähtemisen kanssa, jotenkin tässä onnistui vierähtää useampi vuosi kun en vaan saanut aikaiseksi käytyä Tallinnassa. Ja nyt taas päätin, että käyn useammin. Saa nähdä tuleeko mentyä.

  • Tallinna on ihana. Ihan älysti haluun tehdä seuraavan reissun ajan kanssa ja viettää kaupungissa ainakin pari yötä. Kävin viimeksi vuosi sitten juuri joulun alla ja käytiin kans tuolla muurilla. Silloin ei ollut vielä kyllä lunta, joten ei ollut liukasta. On kolmen euron aurvoinen keikka se. Vegaaniravintola V on herkullinen. Tallinnassa on muutenkin oikein mainio ja kohtuuhintainen ravintolavalikoima.

    • duunireissaaja

      Mä haluan kanssa jäädä seuraavalla kerralla pariksi päiväksi. Useampi ravintola pitäisi ehtiä testata, ja kyllä sinne aika paljon muutakin tekemistä keksisi.

  • Muurilla on kävelty, mutta Bastionin tunneleihin en ole vielä kerinnytkään. Olen jopa asunut Tallinnassa, mutta ei ne silloin vielä edes olleet avoinna vierailuille. Joskus täytyy kyllä käydä kurkkaamassa, samoin kuin tuo vegeravintola. Tosi kivan päivän olet näköjään Tallinnassa viettänyt, vaikka yksinkin!

    • duunireissaaja

      Vaikka omalle kohdalle ei sattunutkaan ihan paras kokemus, niin kyllä kierrosta voi suositella.
      Päivä oli kyllä tosi kiva, ja odotan ihan innolla seuraavaa sooloreissua Dubliniin.

  • Ravintolavinkki menee korvan taakse täälläkin, kiitos! Samoin tuosta laivan loungesta olen lukenut monesta blogista ja se tulee kyllä myös käyttöön seuraavalla Tallinnan reissulla!

    • duunireissaaja

      Aamulla en sitä loungea kaivannut, kun kävin buffassa aamiaisella, mutta paluumatkalle se oli ihan ehdoton. Etukäteen ostettuna se on myös muutaman euron edullisempi.

  • Mä olen käynyt tuolla muurin päällä kävelemässä ja se oli tosi pelottavaa! Pelkään siis hivenen korkeita paikkoja.

    Oon lähdössä itse tällä viikolla Tallinnaan, myös päiväristeilylle, kun laivalippuja saa tosi halvalla talvella keskellä viikkoa. Vaikka kaupunki on pieni, sieltä tuntuu löytyvän aina kaikkea uutta kivaa eli itse en ole ainakaan kyllästynyt vielä tai pidä kaupunkia tylsänä.

    • duunireissaaja

      Mulla oli monta vuotta tässä välissä etten käynyt Tallinnassa. En tajua miksi, sillä sehän on tosi kiva paikka. Ja matka Helsingistä on niin lyhytkin.

  • Ravintolavinkin pistän korvan taakse, kuulostaa hyvältä, kun kommenteissakin kehuttu. Usein Tallinnaan tuleekin mentyä jonkun ravintolan vuoksi, laivalippujahan saa välillä todella halvalla. Varsinaiset nähtävyydet mulla on jäänyt siellä melkein kokonaan väliin, vanhan kaupungin taloja aina ollaan ihasteltu. En edes tiennyt, että tuolla muurin päällä voi kävellä. Maksaako se? Joku kerta se on tehtävä!
    Ihania lumisia Tallinna-kuvia, tosi kauniita.

    • duunireissaaja

      Kiitos Anna! Muurin päällä kävely maksaa 3€, ja sisäänkäynti on lähellä sitä Virun puoleista porttia.

  • Jotenkin tuntuu, että Tallinna on ”niin nähty”, mutta kyllä sieltä tuntuu löytyvän vaikka mitä kivaa 🙂 Kiitos hyvistä vinkeistä! Tuo Lounge-tyyppinen palvelu lahtea ylittäessä on itselle myös kovin mieluisa ja sitä tulikin testattua viimeksi, kun käytiin pikamatkalla Tallinnassa.

    • duunireissaaja

      Mun mielelestä on hyvä vähän etukäteen suunnitella, mitä tekee. Muuten menee helposti haahuiluksi, vaikka sekin toisinaan on paikallaan.

  • Tallinna on viehättänyt mua jotenkin aina vaikkakin se viehätys keskittyy lähinnä tuohon vanhaan kaupunkiin ja telliskiveen. Vähän kun menee ulos kaupungista on maisema sitten niin tylsää kun olla ja voi. Ja tuo ravintola on kyllä ihan paras! Melkein joka kerta on pakko käydä kun sinne päin eksyy.

    • duunireissaaja

      Pelkästään jo tuon ravintolan vuoksi Tallinnaan kannattaa matkustaa. Pitänee silti kokeilla tässä lähiaikoina muitakin kehuttuja paikkoja.

  • Tallinna on ihana, kuten koko Viro on kovasti mieleeni! Saaremaasta olisi kerrottavana tarina jos toinenkin…
    Kivoja lumikuvia naapurista.

    • duunireissaaja

      Mä olen käynyt aika vähän muualla Virossa. Pärnussa ja Haapsalussa joskus, ja kertaalleen ollaan ajeltu Via Balticaa.

  • Kuulostipas tutulta kierrokselta! 🙂 Tehtiin lähes samanlainen 1.1.2017, sillä erotuksella, että ei päästy Bastionin tunneleihin, koska ne olivat kiinni. Tästä voit halutessasi vilkaista meidän fiiliksiämme: https://www.rantapallo.fi/himomatkustaja/2017/01/02/euron-risteily/

    • duunireissaaja

      Totta, samoja juttuja tehtiin. Paitsi mä vältyin shoppailulta, kun ei ollut tytär mukana.

  • Perusnähtävyydet näyttävät tutuilta vielä vuosien jälkeenkin, sillä edellisestä vierailustamme Tallinnassa on varmaan kohta jo yli kymmenen vuotta – jotenkin se on liian lähellä ja ajatuksena liian ruuhkainen noilla lautoilla. Tukholmakin tuntuu ”helpommalta”, tosin siellä sitten tapaammekin käydä lentäen 🙂 – mutta ehkä sitä joskus pitäisi käydä Tallinnakin päivittämässä …

    • duunireissaaja

      Mäkään en niin laivamatkasta perusta. Mutta kyllä nuo aika nopeasti nykyään kulkevat, ja varsinkin lounge oli ihan huippu. Olin ihan unohtanut, miten kaunis (vanha)kaupunki Tallinna onkaan.

  • Kiitos etenkin hienoista kuvista. Telliskivi on viime reissuilla ollut must-paikka. Siinä on jotain todella viehättävää. Siellä kodin sisustusliike ja lasi viiniä sen pienessä kahvilanurkkauksessa on hyvä paikka istahtaa. Tallinnassa on käytävä vähintään kerran vuodessa.

    • duunireissaaja

      Täytyy alkaa itsekin käymään useammin. Jotenkin sitä oli unohtanut miten kiva paikka Tallinna on.

      Kiva kun tykkäsit kuvista, kuvaaminen on ollut mulle se vaikein osuus tätä bloggaamista ja yritän koko ajan opetella sitä lisää.

  • Paljon ehdit tekemään ja näkemään! Kuinka monta tuntia oli aikaa olla maissa? Mä kävin viime kesänä Tallinnassa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, ja onhan siellä niin paljon kaikkea kivaa, että olisin viihtynyt kauemminkin kuin kolme päivää. Etenkin ravintolaskene on todella hyvä!

    • duunireissaaja

      Mä olin maissa noin 7 tuntia. Siinä ajassa ehti hyvin nähdä kaupunkia monelta kantilta. Just pohdittiin miehen kanssa, että hyvin vois käydä vaikka vaan syömässä siellä useamminkin. Monta kiinnostavaa paikkaa tulis heti mieleen.

  • Vaikka Tallinnassa on tullut rampattua, en ole vieläkään ehtinyt Bastionin tunneleille.

    Aika mukavasti meni sun oma reissu. Mulla on vielä suunnittelun asteella, enkä tiedä milloin sen ehtisin tekemään (damn you, perhe-elämä!). Äsken vinkkasin perheelle, että voisin piipahtaa ystäväni luona Berliinissä ja juttu kääntyi niin, että esikoinen vaatii päästä mun mukaan. No, voishan sekin olla kivaa?

    Kivoja kuvia, muuten!

    • duunireissaaja

      Kiitos kehuista. Mä kovasti yritän kehittyä kuvaajana, kovin se vaan kysyy kärsivällisyyttä. Nykyään kuitenkin jo tykkään kuvata, toisin kuin vielä viime keväänä.

      En mäkään ilman blogeja olis edes tiennyt tunneleista. Kierrokselle kannattaa ehdottomasti mennä, saa vähän eri näkökulmaa Tallinnaan.

  • Teikäläinen on ehtinyt tehdä vaikka mitä yksinään! 🙂 Ehkä tosin helpompi mennä yksin, ei tarvitse mennä kenenkään muun mukana tai mieltymysten mukaan 🙂 Kivalta näyttää myös talvinen Tallinna!

    Meille osui Bastionin tunnellikierrokselle tosi hyvä opas! Eli meillä kokemus oli selkeästi parempi 🙂 Kesällä se oli myös kiva kun pääsi pimeistä tunneleista kauniiseen päivänpaisteeseen.

    • duunireissaaja

      Teillä muilla on selvästi käynyt parempi tuuri kierroksen suhteen. Ei se mikään huono ollut, mutta odotin pikkuisen enemmän.

  • Vegan Restoran V on aivan ihana ravintola. Olen käynyt vain kerran, mutta meinasi itku tulla, kun oli niin hyvää ruokaa!! Edellisestä Tallinnan reissusta on vierähtänyt kohta vuosi, on jo pikkuhiljaa vähän ikävä takaisin. Kesällä tulee varmaan sitä kautta mentyä, kun lähdetään autolla liikenteeseen Eurooppaan. 🙂 Tallinna on kyllä mukava kohde, päiväreissullekkin tai sitten pitkälle viikonlopulle. Yksi lempparikaupungeistani!

    • duunireissaaja

      Niin paljon ravintolaa oli hehkutettu, että vähän pelotti mennä sinne. Mitä jos se ei oliskaan hyvää. Turha pelko ja loppulaskun pienuus se vasta suupielet käänsivätkin hymyyn. Kolme ruokalajia ja viini yhteensä 28 euroa.

  • Sopivan kattava kierros! Muhun Bastionin tunnelit tekivät selvästi paljon suuremman vaikutuksen kuin suhun. 😉

    • duunireissaaja

      Mä luulen, että jos kohdalle olis osunut innokkaampi opas, olis kierroksesta tullut toisenlainen fiilis. Nyt se oli vähän tylsä. Ja tietty kun mä luulin pääseväni kosteisiin salakäytäviin, niin sellaisestahan ei ollut kyse. Mut kyllä siellä kannattaa mennä käymään!

Leave a reply:

Your email address will not be published.