Aasiretki ja savusaunomista Tukkilan tilalla Porvoossa

Keskellä ankeinta marraskuuta ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen lähteä viikonloppumatkalle kotimaassa. Mutta kyllä vaan harmaus unohtuu, kun järjestää siihen mukavaa ohjelmaa. Ja sitä paitsi saattaa sitä marraskuussa paistaa aurinkokin. Matkabloggaajaporukalla tätä on testattu aiemmin niin Etelä-Konneveden kansallispuistossa kuin Hämeenlinnan seudulla. Ja nyt tänä vuonna suuntasimme seitsemän hengen voimalla Porvoon jokilaaksoon Tukkilan tilalle.

Tukkilan tila on Kerkkoon kylässä 1800-luvulla perustettu sukutila, jolla nykyisin kasvatetaan suomenhevosia ja aaseja. Tilalla on myös mahdollisuus majoittua ja järjestää juhlia tai kokouksia. Vaikka aamiasmajoitusta järjestetään pääosin kesäisin, sitä kannattaa tiedustella muulloinkin. Näin mekin teimme, sillä aasiretki ja savusauna kuulostivat sen verran houkuttelevilta marraskuisen harmauden keskelle.

Satavuotisen savusaunan löylyissä

Porvoonjoen rannassa sijaitsevassa Tukkilan tilan savusaunassa on löylyvettä paiskottu kiukaalle jo yli sata vuotta. Kauniisti valaistu sauna lupailee ihanaa lämpöä pimeyden ja vesisateen keskeltä luokseen taivaltanutta joukkoamme. Saunatupaa valaisevan kynttiläkruunun liekit väpättivät myrskytuulen tuivertaessa, mutta myrsky vain lisäsi tunnelmaa. Löylyhuoneessa savu leijaili kynttilän valossa ja nauru raikasi pitkään. Tältä tuntuu olla osa ikiaikaista perinnettä.

Rantatörmää laskeutuvat rappuset veivät joelle, mutta rohkeimmatkaan meistä eivät uskaltautuneet tällä kertaa uimaan hyiseen Porvoonjokeen. Me keskityimme nauttimaan sisätilojen tarjoamasta turvasta. Ja savun tuoksusta, joka seurasi puhtaaksi kuurattua ihoamme vielä pitkään.

Saunareissun päätteeksi kokoonnuimme illanviettoon 1800-luvulta peräisin olevaan tunnelmalliseen pihamökkiin, jossa puolet porukastamme majoittui. Muille majoitus järjestyi tallien yhteyteen kunnostetuista huoneista.

Aasiretki karkottaa kiireen

Tukkilan isännän itseleipomien sämpylöiden ja muun herkkuaamiaisen jälkeen suuntasimme talleille, jossa aasit jo odottivat meitä. Tai siis keskittyivät sataprosenttisesti ruohon syömiseen, ja me olimme siinä vaiheessa niiden mielestä täysin sivuseikka.

Vaikka aasit ovat muualla Euroopassa olleet korvaamattomana apuna vuosisatojen ajan, meillä Suomessa niille ei ole löytynyt käyttöä, joten täällä niistä ei ole kovin paljon kokemusta. Ei ole kapeita vuoristopolkuja eikä huumaavan kuumia päiviä. Tukkilan aasit pääsevätkin tekemään uraauurtavaa työtä aasivaellusten parissa Suomessa. Ja onnistuvat siinä upeasti, sillä kokemus oli erityinen.

Aaseja ihmetellessämme aamun harmaus kaikkosi ja aurinko tuli esiin. Retken vetäjän Kaisan hyvän opastuksen ansiosta minäkin, hevosia pelkäävä, uskalsin varovasti lähestyä aaseja, ja aloittaa niiden harjaamisen. Pikku hiljaa rohkeus kasvoi ja alkoi tuntua, että tästähän voi tulla kivaa. Taluttelimme aaseja ja totuttelimme toisiimme ensin pihassa, kunnes oli aika suunnata kohti retkipolkuja.

Mä kuljin koko retken etunenässä, sillä Lumi halusi vetää porukkaa. Ohjeena oli, että mennään aasien tahtiin, mutta välillä Lumilla oli vauhtia hieman liikaakin. Osa aaseista tykkäsi nimittäin hyvin rauhallisesta matkanteosta, joten me kuljimme aika ajoin ihan kaksin kaukana etunenässä. Mutta miten rentouttavaa olikaan edetä kauniissa auringonpaisteessa aasi seurana. Mutta aasi kyllä huomasi, jos taluttajan ote herpaantui, ja samantien syöksyttiin herkullisten mättäiden luo. 

Reitti kulki läpi rauhallisten peltomaisemien poiketen välillä metsäpoluille. Puolenvälin tienoilla pidimme evästauon metsän siimeksessä, jossa matkasatulan uumenista kaivettiin höyryävää glögiä ja joulutorttuja. Oli muuten kauden ekat! Evästauosta nauttivat niin aasit kuin retkeilijätkin. 

Aasit olivat leppoisaa seuraa, vaikka nuorimmat Helmi ja Turbo koettelivatkin kunnon nuorison tavoin välillä rajojaan. Ja vesilätäköistä aasit eivät yhtään tykkää, joten matkan varrella koettiin hauskoja hetkiä, kun etsittiin märillä metsäteillä aaseille kelpaavia reittejä. Reitti oli kokonaisuudessaan alle 5km ja aikaa meiltä siihen kului kolmisen tuntia. Retken kesto vaihtelee sen mukaan millä tuulella aasit ovat, sillä niiden kanssa turha kiire kannattaa unohtaa. 

Matkaseurana Tukkilan aasit Sportti, Lumi, Tupajumi, Turbo, Ofelia ja keskellä edessä poseeraava Helmi. Ja mahtavat matkabloggaajat Jenni, Sonja, Rosa, Emma, Mari ja Kati. Tämän viikonlopun jälkeen marraskuu ei todellakaan masentanut!

Lisätiedot majoituksista, aasiretkistä ja hinnoista: Tukkilan tila. Lisää mahtavia aasihetkiä pääsee seuraamaan instassa @tukkilantila