Päivät Dohassa sujuivat aika samalla kaavalla. Aamupalan jälkeen mä lähdin töihin, ja mies ja tytär viettivät päivän hotellin altaalla, ostoksilla ja kaupunkiin tutustuen. Palasin myöhäiseen lounaaseen mennessä, jonka jälkeen mentiin vielä hetkeksi yhdessä altaalle. Auringon laskettua lähdettiin jalkaisin kaupungille.
Liikennekulttuuri Dohassa
Hotellilta oli lyhyt matka Cornichen rantakadulle, ei tarvinnut ylittää kuin yksi tie. Se tosin ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi, sillä liikennekulttuuri Dohassa on ihan hullua. Rantakadun vieressä kulkee 8-kaistainen tie, jolla nopeusrajoitus on 80km /h. Eikä sitä ihan kaikki taida noudattaa. Liikennevalojen vaihtuminen kestää todella kauan, joten liittymät puuroutuvat täysin. Jalankulkijoille on olevinaan liikennevalot, mutta ne eivät vaihdu vihreiksi kuin silloin tällöin. Ruuhkaisina aikoina liikennettä ohjaa valojen lisäksi poliisit, jotka puhaltavat pilliin kannustaen autoja ajamaan LUJEMPAA. Hitureilla ei ole saumaa. Jalankulkijatkin ylittävät tien juosten oli valot sitten punaiset tai vihreät. Melkoista touhua!
Julkinen liikenne
Kulkeminen Dohassa on haastavaa kaikella tavalla. Metron pitäisi valmistua lähivuosina, ja se tulee kyllä tarpeeseen, sillä joka paikassa on ruuhkaa, ja taksikuskit ovat ihan pihalla. Kun ekan duunipäivän jälkeen piti päästä takaisin hotellille, taksikyselyni aiheutti ihmisissä voivottelevaa tirskumista: It’s Friday. Ja mitä siitä? Perjantai-iltana taksin saaminen on kuulemma mahdotonta. Paitsi jos tilaa kyydin Uberilla.
Uberilla liikkumisen helppous
Ei muuta kuin appsin hankintaan. Latasin sovelluksen, odotin kyytiä alle 10min, ja pystyin seuraamaan auton lähestymistä kartasta. Ohjelma kysyi tilauksen yhteydessä mihin olin menossa, ja se löysi reitin hotellin nimen perusteella. Kuskikin siis tiesi ajoreitin heti alkumetreiltä asti. Veloitus meni suoraan luottokortilta, ja kuitti kilahti sähköpostiin. Hinta suunnilleen sama kuin tulomatkalla. Samalla rahalla sain kattavan selvityksen nähtävyyksistä ja vinkkejä illanviettoon. Käsittämättömän helppoa.
Virallisen taksin kanssa kaikki on ollut paljon hankalampaa. Yleensä kuskilla ei ole aavistustakaan mihin pitäisi ajaa, on kyseessä ollut sitten hotelli, ostoskeskus tai messuhalli, tai sitten heitä ei ole kiinnostanut lähteä ollenkaan matkaan. Aika monta kertaa noustiin taksista ulos, ja vaihdettiin seuraavaan.
Syöminen Dohassa
Souk Waqiw
Perjantaina ja sunnuntaina suunnattiin Souq Waqiwiin syömään. Souk on basaarityyppinen pienten kujien verkosto, jonka uumenissa myydään aivan kaikkea elävistä eläimistä upeisiin kirjailtuihin kankaisiin. Dohassa souk on todellakin paikallisten kokoontumispaikka, ja siellä myytiin käsittämättömän vähän mitään turistirihkamaa, vaikka paikka on rakennettu vasta muutama vuosi sitten. Soukin tunnelma oli hitusen lähempänä sitä mitä olin täältä odottanutkin, mutta huomattavasti rauhallisempaa. Jostain syystä olin ajatellut, että arabimaissa on aina kauhea meteli.
Ruoka oli joka paikassa todella hyvää, ja hintataso siedettävä. Kolmen hengen ruuat ovat maksaneet noin 200QR (~50€), me tosin emme ole ollenkaan vertailleet hintoja, vaan menneet aina sinne mikä on sattunut kohdalle. Käytiin soukissa myös paikallisessa karkkikaupassa tuliaisostoksilla, muuta ostettavaa sieltä ei mukaan tarttunut.
Qatarin ruokafestarit
Lauantaina mentiin läheiseen puistoon MIA Park:iin ruokafestareille (Qatar International Food Festival), joka osoittautuikin todella kivaksi tapahtumaksi. Puistossa oli kymmeniä street food -ruokakojuja, joissa myytiin niin Gordon Ramsayn hampurilaisia, amerikan diningia, mereneläviä kuin paikallisia herkkuja. Ruokakojuja piti sekä luksushotellit että paikalliset avustusjärjestöt, ja lisäksi oli paljon kaikkea ohjelmaa. Ja kaikkea säesti 90-luvun eurodisco (joka on edelleen yhtä hirveää kuin silloin aikoinaan). Illan huipensi näyttävä ja mahtipontinen ilotulitus.
2 comments On Vapaa-aikaa Dohassa
Doha kiinnostaisi mua! Ja Kiinassa oli muuten ihan sama juttu, säästyi paljolta säätämiseltä kun tilasi Uberin normitaksin sijaan.
Olin iloinen kun sinne tuli näin työn puolesta päästyä, sillä tuskin olisi muuten tullut mentyä. Mutta nyt alkoi kiinnostaa muutkin paikat, kuten Jordania, Kuwait, Bahrain. Ensi vuonna duunit vie myös Abu Dhabiin.