Hetket slovenialaisella viinitilalla

Olin ollut kaksi päivää Sloveniassa vuorilla. Ihaillut turkoosina kimmeltäviä jokia, etsinyt illallispaikkaa lumisateessa ja patikoinut vesiputouksille.  Sokaistunut kaikesta siitä kauneudesta, jota slovenialainen luonto on näyttänyt. Mutta nyt vihdoin on viinin aika.

Olen Goriška Brdan viinialueella aivan Italian rajalla. Majapaikkani osoite ohjaa muutaman sadan asukkaan Kojskon kylän vieläkin pienempään kolkkaan Brestjeen Pintarin viinitilalle. Tie sinne itseasiassa kulkee osittain Italian kautta. Toivon, että autolle ei tapahdu mitään, sillä vuokraamosta sanottiin, että Italiaan ei olisi asiaa. Sinne jouduin, minkäs teen. Kohta tie kurvaa takaisin Sloveniaan ja käännyn vieläkin pienemmälle tielle, joka mutkittelee rinteitä ylös. Viimeiseen mäkeen saa kiihdyttää kunnolla ja sitten olen perillä.

Viinitila Slovenia Gorinska brda

Talon emäntä kutsuu kahville, esittelee paikat. Saan käyttööni talon isoimman huoneiston, jonka terassilta avautuu upeat näkymät. Illallista saa seitsemältä. Tervetuloa syömään kanssamme samaan ruokailutilaan, jossa joimme kahvit. Ja sitä ennen jääkaapista löytyy valmiiksi viilennettyä talon omaa valkoviiniä.

Slovenia viinitila
Pintar wine estate Valentine Guest House

Illallisella seuraan liittyy isäntäperheen lisäksi heidän saksalainen ystävänsä. Puhumme EU:sta, energiasta, ilmastonmuutoksesta, elintasosta. Siitä millaista on Suomessa, Saksassa ja Sloveniassa. Mitä yhteistä, mitä eroa. Ruoka on itsetehtyä, yksinkertaista, herkullista. Lasit täyttyvät ja aika kuluu kuin siivillä. Ja huomenna sama uudestaan.

Breakfast Pintar wine estate
Aamiaisella nautitaan paikallisista itsetehdyistä herkuista.

Jugoslavian aikana slovenialaiset viinitilat kuuluivat osuuskuntiin, ja suurimmalla osalla on edelleen käytössään siltä ajalta peräisin oleva viljelyala, joten viinitilat ovat pieniä. Yleensä aina alle 10 hehtaaria. Täällä on vain 2 hehtaaria, vaikka enempäänkin olisi intoa. Viinin lisäksi on kirsikoita, aprikooseja, persikoita, päärynöitä. Ilmastonmuutos huolettaa. Ja kilpailu. Italia on niin lähellä. Ja Euroopan markkinoille on EU:sta huolimatta hankala päästä. Nolottaa, kun en tiedä saako Suomesta slovenialaista viiniä. Lupaan selvittää*

*tilausvalikoimasta löytyy 5 slovenialaista valkoviiniä. 

Wine estate Pintar Goriska Brda

Illan päätteeksi vetäydyn kirjan kanssa terassin sohvalle, kunnes aurinko on painunut horisonttiin ja viimeinenkin pisara viiniä huvennut. Ja kiitän näistä hetkistä viiniviljelmien keskellä. Linnunlaulusta. Kirkonkellojen kumahduksista. Kukkuloiden huipuille kiemurtelevista teistä. Pienistä kylistä ja vieraanvaraisista, ystävällisistä ihmisistä. Olen menettänyt sydämeni näille seuduille.

Valentina Guest house at Pintar. Majoitus 2 hengen huoneistossa, 2 yötä sisältäen aamiaisen 124€. Illallinen 10€/hlö. 


Yövyin Pintarin viinitilalla kaksi yötä kevään 2019 Kroatia – Slovenia – roadtripin aikana. Lensin Pulaan ja majoituin myös Bohinjilla sekä Istriassa Rovinjissa, Piranissa (2) ja Motovunissa. 


Lue lisää kokemuksistamme viinitiloilla:

Leave a reply:

Your email address will not be published.