Walesin Snowdonia on erittäin suosittu patikointikohde Iso-Britanniassa. Koska Briteissä on vallalla samanlainen retkeilyinnostus kuin Suomessa, tunnetuimmat kohteet ovat ruuhkaisia ja parkkipaikat täynnä. Joihinkin ei edes pääse ilman ennakkovarausta. Olin pitkään haaveillut patikoinnista Walesista, joten kun tuli mahdollisuus viettää työn lomassa muutama päivää lomaa, niin suunta oli selvä: Snowdoniaan oli päästävä. Päätin kuitenkin unohtaa sen tunnetuimman kohteen, kansallispuiston korkeimman huipun Snowdonin ja sen ruuhkaisen parkkipaikan Pen-y-Passin kokonaan, ja etsiä omat polkuni vähemmän tunnetuilta reiteiltä.
Pitkällisen pohdinnan tuloksena päädyin Snowdonian kansallispuiston pohjoisosiin ja siellä tarkemmin Carneddaulle. Carneddaun vuoristossa on tarjolla niin helppoja kuin vaativia reittejä, ja uskoin niistä löytyvän itselleni sopivaa patikoitavaa. Ogwen Cottagen retkeilykeskus oli valitettavasti koronan vuoksi suljettu, mutta siitä huolimatta viereinen parkkipaikka näytti jo täydeltä kymmenen maissa aamulla, kun saavuin. Jatkoin matkaani vähän matkaa eteenpäin järven toiseen päähän ja jätin auton parkkiin levikkeelle. Päätös, jolla osoittautui olevan uskomattomat seuraukset. Täällä parkkitilaa oli ollut edellisenä iltapäivänä ohi ajaessani hyvin, ja niin sitä löytyi nytkin. Sesonkina tilanne on ilmeisesti täälläkin hankalampi.
Paras retkiseura löytyy parkkipaikalta
Vaihdoin vaelluskengät jalkaan ja lähdin hiljalleen kohti tien vieressä kimmeltävää Llyn Ogwen -järveä. Olin lukenut, että sen ympäri kiertäisi kiva polku. Samaan aikaan kanssani lähti liikkeelle eläkeläisseurue, ja jäin hetkeksi juttelemaan heidän kanssaan. He olivat suuntaamassa Carneddaun huipuille ja houkuttelivat minua mukaansa. Tai en minä siinä vaiheessa tiennyt, millainen reitti heillä on mielessään. He osoittelivat läheiselle huipulle ja sanoivat nousevansa sinne ja palaavansa takana näkyvän harjanteen kautta parkkipaikalle. Aikaa menisi kuulemma kuusi-seitsemän tuntia, koska he ovat hitaita. No mikäs jottei, ajattelin, ja liityin heidän seuraansa. Miten mahtava päätös se olikaan! Snowdonia näytti varmasti aivan toiselta, mitä yksin olisin siitä saanut irti.
Jossain vaiheessa päivää selvisi, että ryhmän nimi on Clwydian Ramblers, ja he järjestävät näitä kaikille avoimia patikkaretkiä kerran-pari viikossa.
Pen Yr Ole Wen 978m – luulot pois aloittelijalta
Esimakua sain jo heti alkumatkasta. Nousimme jotenkuten erottuvaa polkua pitkin yhä ylemmäs ja ylemmäs. Aurinko tuli esiin pilvien takaa ja lämpötila nousi. Puna kasvoillani syveni ja mietin, että näinköhän pysyn porukan perässä. Onneksi en ollut se aivan hitain etenijä, vaikka läheltä piti. Välillä ylitettiin solisevia puroja ja ensimmäisen tunnin jälkeen pysähdyttiin tauolle. Siellä minulta kyseltiin, että eihän louhikkoiset kivikot tuota ongelmia ja pystynkö kiipeämään. Apua, mietin itsekseni, mutta vastasin uskovani, että kyllä minä pärjään.
Hikikarpalot syvenivät, kun saavutimme sen paljon puhutun kivikon. Miten ihmeessä pääsisin nousemaan tästä? Hyvän opastuksen, upean kannustuksen ja tahdonvoiman avulla sain kuin sainkin kammettua itseni ylös. Ja näin matka pääsi taas jatkumaan korkeuksiin. Mikään helppo retki tämä ei tosiaan ollut, mutta vihdoin olimme Pen Yr Ole Wen -vuoren huipulla. Mikä fiilis!
Kiipeilyosuuden jälkeen edessä oli vielä lisää nousua Pen Yr Ole Wenin huipulle
Carnedd Dafydd 1044m – se helpompi huiputus
Lyhyen lepotauon jälkeen retken vetäjä Mervyn osoitti seuraavaa huippua ja kertoi reittimme jatkuvan sinne. Vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että nousisimme kolmelle noin kilometrin korkuiselle (3000 ft.) huipulle. Että sellainen pikku päiväreissu. Tämä osuus oli kuitenkin selvästi edellistä helpompi, sillä reitti kulki valmiiksi vuoren harjanteella. Kivikkoinen maisema toi mieleen kuun pinnan. Kaukana siinsi meri ja joka puolella näkyi vuorten huippuja. Upeaa! Ja kohta taas lyötiin yläfemmat Mervynin kanssa – toinen huiputus.
Carnedd Llewelyn 1064m – Snowdonian kolmanneksi korkein vuori
Lounastauon jälkeen katseet kohtasivat Snowdonian kolmanneksi korkeimman vuoren kanssa. Mutta ei tämäkään ollut enää niin hankala, sillä edelleen kuljimme harjanteella. Lampaita näkyi siellä täällä ja maisemat olivat henkeäsalpaavan upeat. Retkiseurueeni oli erittäin mukavaa, ja jokainen pysähtyi juttelemassa kanssani. Puhelimme niin Suomesta kuin Walesista, ja syistä miksi minä olin tänne päätynyt (koska työmatkan yhteydessä oli mahdollisuus pitää pari vapaapäivää, ja olin jo pitkään haaveillut patikoinnista Walesissa). Askel oli yllättävän kepeä ja vasta ihan huipun läheisyydessä edessä oli jälleen hieman jyrkempi osuus.
Mervynin kanssa lyötiin taas yläfemmat – kolmas huiputus. Minua jäi kuitenkin mietityttämään vastaan tulleen seurueen kommentit, kun he palasivat vuorelta samaa reittiä takaisinpäin. Olisi kuulemma liian hankalaa koiralle jatkaa matkaa eteenpäin. Ja mitähän se mahtoi tarkoittaa? Loppumatka pitäisi olla alamäkeä, niin Mervyn meille kertoi. Muu seurue naureskeli ja kutsui häntä valehtelijaksi. Mistä ihmeestä voisi olla kyse?
Pen Yr Helgi-Du 833m – alaspäin se vasta onkin hankalaa
Aika pian se selvisi, sillä edessä siinsi jälleen yksi huippu. Matalampi kuin edelliset, mutta reitti vei tässä kohden alaspäin, pois harjanteelta. Ja sehän tarkoittaisi myös korkeampaa nousua. Mervyn kokosi meidät kasaan ja aloitti puheen: ”En halua pelotella, mutta edessä on melko haastava lasku lohkareiden keskeltä. Vaihtoehtoisia reittejä alas menee kolme ja jokaisessa niistä on omat ongelmansa.” Katseessani taisi olla aika lailla kauhua, sillä minulle vakuuteltiin, että kyllä mä pärjäisin. Ja pärjäsinhän minä. Alaspäin lasku oli minusta huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisen huipun ylösnousu oli ollut. Silti olo oli laskeutumisen jälkeen jälleen voittajan. On upeaa kun pääsee kokemaan uusia juttuja.
Vielä oli edessä yksi nousu. Ja luvassa jälleen kiipeilyä. Ilokseni reitti lohkareiden keskellä oli tällä kertaa selvästi ensimmäistä kiipeilyosuutta helpompi, ja nyt uskalsin jo hieman nauttia tästä itseni haastamisesta. Ylhäällä keräännyttiin jälleen yhteen ja jokainen meistä oli aiheesta ylpeä itsestään. Neljäs huippu saavutettu ja edessä oli enää muutama maili helppoa laskeutumista ruohikkoista polkua pitkin. Paluumatkalla onnistuimme vielä näkemään villinä laiduntavan vuoristoponilauman. Tällaiseen ei ihan joka päivä törmääkään. Oi Snowdonia, mikä huikea päätös upealle retkelle.
Snowdonia illan hämärtyessä. Tämän retken muistan varmasti ikuisesti.
Thank you Clwydian Ramblers, you were amazing!
6 comments On Snowdonia, Wales: täydellinen patikkaretki Carneddaun huipuille
Näyttävätpä maisemat upeilta, todella vehreää, mutta karua! Vähän tulee Färsaaret mieleen, vaikka en ole kyllä sielläkään käynyt. En ole aiemmin Walesia niin matkakohteeksi ajatellut, pikemminkin Skotlanti on ollut mielessä. Mutta kyllähän tuolla olisi ihan mahtavaa päästä patikoimaan! Tykkäisin varmasti kovasti.
Wales oli hieno kohde, ja maisemat upeat. Varmasti pitäisitte! Skotlantiin haikailen itsekin, mutta koko Iso-Britannia kiehtoo matkakohteena ylipäänsä.
No huh mikä reissu 🙂 Porukassa tuollainen ylös-alas reitti on varmasti kivempi kulkea. Matkoilla tällaiset kohtaamiset ovat ihan parasta. Tästä tuli mieleen Vilnan matkalla käsipuoleeni lyöttäytynyt mummeli, jonka kanssa kierreltiin Trakain linnassa. Snowdonista olen kuullut ensimmäisen kerran Pilvin blogista. Upealta näyttää ja ihan mahtavaa olisi nähdä villihevoslauma 🤩
Tällaiset kohtaamiset on kyllä ihan parhaita. Muistankin sun kertoneen tästä Vilnan mummelista 😍. Ja Pilvin blogia tuli itsekin lueskeltua, vaikka eri poluille sitten päädyinkin.
Onpa ollut upealta kuulostava reissu! Mikä mainio sattuma päätyä tuollaisen joukon mukaan! Wales on ollut mun toivelistalla jo kauan, erityisesti juuri Snowdonia ja toisena kohteena Conwyn linna. Tässä oli taas Wales-innostuksen nostatusta kerrakseen, mutta saapa nähdä milloin tuonne oikeasti päätyisi.
Suosittelen lämpimästi Walesia. Patikkapolkujen lisäksi ehdin myös tuonne Conwyn linnaan. Mahtavaa seutua!
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo patikkapoluista, autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Aloitin eräopasopinnot Eräkarkussa 1/22 ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja