Sen siitä sai. Menin blogin alkupäivinä kirjoittamaan, etten ole kiinnostunut matkustamaan yksin. Tadaa, 9kk myöhemmin istun yksin laivan aamiaisbuffetissa harjoitusmatkalla Tallinnaan. Ja neljän viikon kuluttua lähden pitkäksi viikonlopuksi Dubliniin, jossa lukemani mukaan pitäisi olla erityisen helppo matkustaa yksin. Ja sen jälkeen menen pari päivää etuajassa duunireissulle Saksaan. Siis mikä ihme mua riivaa? Joku keski-iän kriisikö?
Kriiseilyyn en nyt jaksa paneutua, joten ei muuta kuin ilo irti näistä reissuista. Joista ensimmäinen, päiväreissu Tallinnaan, oli ainakin onnistunut kokeilu. Olen mä ennenkin ollut ulkomailla yksin, mutta tähän asti ne on aina olleet duunireissuja. Ja aika helposti sitä on työpäivän päälle hakenut kaupasta jotain ja jämähtänyt hotellihuoneeseen. Oikein reippaana päivänä olen saattanut hetken haahuilla ympäriinsä, mutta yksin ravintolaan meneminen on aina ollut ihan kamalan vaikeaa.
Halusinkin nyt välttää etukäteen pahimmalta tuntuneet sudenkuopat epämääräisestä nälkäisenä haahuilusta, ja valitsin muutaman tärpin, jotka päivän aikana tekisin. Varasin opastetun kiertoksen Bastionin tunneleihin ja pöydän suositusta vegaanisesta ravintolasta V:stä. Mapsiin merkitsin myös Telliskiven trendikkään hipsterimestan. Ja eikun kohti seikkailuja.
Ensikokemukset yksin matkustamisesta
Plussaa oli se, että ehdin nähdä ja kokea päivässä ihan mielettömästi. Oli aikaa kuvata, kävellä jokaikinen kuja, pysähtyä sen kummallisimmankin kohteen viereen ja olla käymättä yhdessäkään kaupassa. Kun on yksin, keskittyy siihen mitä ympärillä tapahtuu. Kokemukset tuntuivat jotenkin, miten sen kuvailisi, no jotenkin voimakkailta. Plussaa myös siitä, että ravintolassa palvelu pelasi viereisiä pariskuntia nopeammin. Yksin syöjälle annettiin sopivasti aikaa ilman että odottaminen ehti tuntua kiusalliselta.
Miinuspuolelle kirjautuu yksi asia: juttuseuran puutteessa yllätin itseni puhumasta välillä ääneen. Hei kamoon, yhdessä viikonlopussa kylähulluksi. Ja kyllä se yksinolo pidemmän päälle kävisi myös tylsäksi. Välillä on ihan kiva, kun joku toinen päättää mitä tehdään. Tai ainakin seuraa perässä.
Mitä siellä Tallinnassa tuli tehtyä? Siitä lisää tässä seuraavassa jutussa.
22 comments On Yksin ulkomaille – testimatka Tallinnaan
Yksinmatkustamisessa on tosiaan puolensa, kuten myös seurassa matkustamisessa. Kuten kirjoitit, yksin ehtii nähdä niin paljon! Ei tarvitse tehdä yhtään mitään mitä ei halua ja sitä löytää itsensä kävelemästä pitkiä matkoja valokuvaten ja kaupungin menoa ihmetellen. Yksin on myös helpompi tutustua paikallisiin. Mutta pidemmällä matkalla kaipaan ehdottomasti sitä kaveria, jonka kanssa jutut jakaa. Onneksi nykyään voi kuitenkin jakaa ne jutut someen, vaikka ei se tietenkään ihan sama juttu ole.
Mä yllätin itseni heti kuvaamasta ruokaa. Asia jota en juuri koskaan tee seurassa. Päivällisellä kännykän räplääminen ei musta tuntunut kivalta, aamiaisella ja lounaalla se taas tuntui olevan ihan ok. Ja oli tästä somesta ihan kivasti seuraa.
Oon reissannut paljon yksin, ja se onkin ollut yksi tärkeimpiä asioita omassa elämässä. Aluksi voi tuntua hankalalta tai ankealta, mutta yksin matkustaessa tutustuu ihmisiin helpommin, ja kohta ei todellakaan tarvitse yksin ääneen höpötellä (toki harrastan sitä muutenkin, hih). Nyt kun reissaan poikaystäväni kanssa, huomaan eron, koska harva lähestyy meitä. Yksin reissatessa moni tuli juttelemaan, ja itsekin on tavallaan pakotettu ottamaan kontaktia. Mutta rakastan kyllä molempia tapoja reissata 🙂
Mä kun oon aina lomaillut seurassa, niin ihan hauska kokeilla, miltä se yksin tuntuu. Ja samalla etsin keinoja tehdä yksin tehtävistä työreissuista vähemmän tylsiä.
Viime vuosi räjäytti minun yksinreissaamisen lukemat siihen nähden, etten aiemmin ole yksin juurikaan matkustellut. Tuo että näkee paljon enemmän yksin ollessaan, on niin totta. Eikä kukaan joudu odottelemaan kärsimättömänä vieressä kun haluan räpsiä kuvia kaikesta mahdollisesta. Ehdottomia plussia. Mutta illalla sitä monesti kaipaa kyllä seuraa. Siihen tosin hostellin dormimajoitukset voivat antaa helpon ratkaisun.:)
Kun kirjoitan tähän, että dormiin en ole innokas menemään, niin kuinkahan nopeasti mä löydän itseni majoittumasta sellaiseen?
On tullut kyllä tehtyä kaikenlaisia reissuja yksin, mutta kaipaan niillä matkoilla aina seuraa. Olen tullut siihen tulokseen, että en koe olevani soolomatkailija vaikka aina välillähän sitä väkisinkin matkustaa yksin. Se on kyllä totta, että silloin saa rauhassa näpsiä kuvia ja mennä omaan tahtiin, mutta pidemmän päälle alan aina miettimään, että olisipa mukavaa jos voisi jakaa tämän jonkun kanssa.
Mutta hyvin ne matkat varmasti menee! Tsemppiä!
Tähän asti yksin ulkomailla on ollut enimmäkseen tylsää. Asia kyllä muuttui jo hieman blogin aloittamisen myötä, sillä on kiva kun on syy lähteä tutkimaan kaupunkia. Haluan tietää millainen lomamatkailija olen yksin matkustaessani, ja sehän selviää vain kokeilemalla.
Matkustan enimmäkseen yksin, mutta tunnistan myös tuon ”miinuspuolen”, että reissufiilikset on kiva toisinaan jakaa tuoreeltaan reissutoverille. On toki myös paikkoja, jonne en halua matkustaa yksin.
Työreissuilta kertyneet kokemukset eivät varsinaisesti motivoi lähtemään yksin reissulle. Mutta haluan kokeilla mikä on mun suhde yksin tehtäviin lomamatkoihin. Ja toivottavasti nämä reissut saavat mut muuttamaan tapojani työreissuillakin.
Onneksi olkoon,, kiva, että uskalsit! Ihanaa kuulla, että oli lopulta myönteinen kokemus. Soolomatkailussa pluspuolia on niin paljon.
Ja ne miinuspuoletkin ratkeavat. Tallinnassa halusin kipaista ruokakaupassa ilman kantamuksia. Pyysin kaveriaan odottelevaa suomalaisnaista katsomaan kassini perään ja toin kaupasta hänelle pienen kiitoksen, jonka hän hyvin epäsuomalaisesti otti nurkumatta ja kiemurtelematta vastaan.
Olen matkustanut ulkomailla maissa, joiden kieltä puhun, kuten Saksassa. Kun menen syömään yksin, otan kirjan mukaan. Kerran Helsingissä hiljaisessa ravintolassa henkilökunnalla oli tylsää ja ne hyppäsivät juttelemassa niin, että juoni ei sillä kertaa edennyt. Berliinin ravintoloissa on pidetty huomaavaisesti huolta ja käyty välillä kysymässä, maistuisiko osterikastike annokseen.
Lähtipä tästä muistoja ja ajatuksia liikkeelle! Taidankin miettiä postausta yksinäisten popojen pogoilusta.
Dublin menee varmasti hyvin! Ja ainoa paikka, missä mulle on huomautettu ääneen juttelemisesta, oli sairaala, kun sattui lääkäri kulkemaan vieressä…
Lounasaikaan kirja on hyvä ehdotus, mutta illallisella hyvässä ravintolassa en jotenkaan näe itseäni istumassa kirjan kanssa. Mä uppoudun lukemiseen, ja silloin ruoka jäisi sivuosaan. Ja sehän ei mulle sovi.
Itsekään en oo koskaan yksin matkustanut ulkomaille. Tuntuu että saan kokemuksista enemmän irti, kun voi jo paikan päällä jakaa ne jonkun kanssa. Kuvien ja tarinoiden kautta ei kuitenkaan ikinä saa täysin sitä tunnelmaa välitettyä. Joskus kuitenkin oisi kiva kokeilla yksin matkustamista, ehkä pitää itekin ottaa tollanen harjottelureissu eka. 😀
Mä olen ollut ihan samoilla fiiliksillä yksin tehtyjen matkojen suhteen. Nyt päätin kokeilla millaisia matkoista tulee, kun seuraa ei ole. Tallinnassa käynti oli tosi kiva, mutta ens kerralla menisin sinne silti mieluumminen jonkun kanssa yhdessä.
Yksin on tullut reissattua niin Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Thaimaassa, eteläläeuroopan kohteista puhumattakaan. Hyvin on mennyt ja näin mennään jatkossakin 🙂 Saa mennä oman pään mukaan, eikä tarvitse koko ajan ainakaan suomea puhua.
On siinä itsekseen menemisessä tosiaan puolensa. Mä tuskin isommin tulen yksin reissaamaan, sen verran paljon tykkään matkustaa nykyisen reissuseuran kanssa.
Suomessa mä oon reissannut paljon yksin, mutta ulkomaille lähteminen otti oman aikansa. Minäkin aloitin varovasti: ekaks Tukholmaan, Tallinnaan Gotlantiin Visbyhyn ja siitä se sitten lähti. Mä matkustan nykyään enemmän yksin kun seurassa ja mä tykkään. Ja tunnustan: puhun itsekseni ainakin hotellihuoneessa . Tykkään siitä että sellaista säätämistä mitä tehdä, minne mennä, syödäänkö nyt vai myhemmin, ei ole. Iltaisin ravintolaan olen myös huono lähtemään, mutta päivällä ei ole ongelma.
Tuo säätäminen on välillä tosiaan melkoista. Yllättäen työreissuilla säätämistä on vähemmän silloin kun on iso porukka. Silloin mennään selkeämmin porukan ehdoilla kuin yksilön, ja vuosien varrella kuviot on muodostuneet rutiineiksi. Pienellä porukalla aletaan enemmän ottaa huomioon jokaisen omia toiveita, ja säätämiseksihän se menee.
Mä en ole iKINÄ matkustanut melkeinpä mihinkään yksin. Niin ankia mä oon! Enkä ole ainakaan ulkomaille ikinä aiemmin haikaillutkaan matkustavani. Mutta nyt on vasta alkanut ajatus houkuttelemaan ja se kutkuttelee yhtenään takaraivossa.
Kiva kuulla, että eka testimatka meni noin hyvin. Mä kaipaisin kans sitä, ettei kukaan huokaile vieressä, kun otan vielä yhden kuvan ja vielä haluan katsoa tuota ja kiertää sittenkin tuota kautta. Innostuin!
Muakin tähän innosti, kun aika moni on kertonut tykkäävänsä matkustaa yksin. Ajattelin, että täytyy sitä nyt edes kokeilla. Katsotaan mitkä on fiilikset neljän päivän reissun jälkeen.
Haha! 😀 Mäkään en kauheasti ole yksinäni matkustanut mutta olen vakavasti harkinnut vaikka matkaa Tallinnaan – ihan yksin. ”Juttuseuran puuttessa puhuin itsekseni ääneen” – voi kauhistus, mulle kävisi varmaan samalla tavalla kun oon tämmöinen papupata 🙂
Joo, siinä kohtaa kun tajusin selittäväni ääneen, ettei tässä olekaan liikennevaloja, ymmärsin olevani ihan kahjo. Odotan yksin autoja, joita ei ollut ja puhun ääneen.
Olen siinä ymmärryksessä, että Dublinissa tuntemattomat tulevat helpommin juttelemaan yksin olevan kanssa. Ehkä säästyn siellä noloilta hetkiltä. Tallinnassa oli kuin Suomessa, edes ravintolassa ei juteltu ylimääräisiä.
Sliding Sidebar
Blogin kirjoittaja
Moi, mä olen Hanneli!
Olen lähtöisin Satakunnasta, mutta jo kauan sitten Helsinkiin kotiutunut.
Blogini kertoo patikkapoluista, autolomista, pikkukylistä, patikkapoluista ja luontokohteista eri puolilla kotimaata ja Eurooppaa.
Reissaan mieluiten roadtrippaamalla, ja rakastan vuoristoa, mutkateitä, keskiaikaisten kylien kapeita kujia ja helppoja patikkapolkuja. Enkä koskaan kieltäydy hyvästä ruuasta ja viinistä.
Viime aikoina olen hurahtanut retkeilyyn ja retkiruokaan. Aloitin eräopasopinnot Eräkarkussa 1/22 ja retkikokkailuja voit seurata minun ja ystävieni instatilillä @100retkireseptia
Kiva kun olet mukana!
Tutustu sisältöön
Arkistot
Hae blogista
Tietosuoja