Suloista kartanoromantiikkaa Töyrylän Kartanolla

Vietimme viikonloppuna 17. hääpäiväämme, ja päädyimme sen kunniaksi melko lailla vahingossa mielettömän upeaan Töyrylän kartanoon Orimattilan Artjärvelle.

Kaikki alkoi Twitterin #matkachatin romanttisten lomien keskustelusta. Jostain käsittämättömästä syystä keskustelu johti pohdintaan olisiko Kouvola maailman epäromanttisin kaupunki. Travelloverin Annika lähti lopulta selvittämään tätä mysteeriä, ja tästä voit lukea mihin loputulokseen hän Kouvolan romanttisuuden suhteen päätyi.

Meidän elämäämme keskustelu vaikutti siinä mielessä, että jutun innoittamana päätimme lähteä hääpäivänä patikoimaan Repoveden kansallispuistoon. Olihan se jo aiemminkin kiinnostellut, mutta jutun ansiosta paikka tuli oikeana hetkenä mieleen. Samalla aloin etsiä kansallispuiston lähistöltä sopivaa paikkaa illalliselle ja yöpymiseen. Monta erilaista majoitusvaihtoehtoa tuli vastaan, mutta missään ei ollut tarjolla illallista kuin isommille ryhmille. Kunnes viimein sain vinkin Artjärvellä sijaisevasta maalaiskartanosta. Ja millainen kartano sieltä löytyikään.

Ylellinen maalaiskartano pitää huolta vieraistaan

Töyrylän kartanon päärakennus on vuodelta 1904, ja henkii todellista maalaiskartanon tunnelmaa. Pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi useita ulkorakennuksia pääasiassa 1800-luvulta. Kartanon nykyinen omistaja Jyrki Salolahti puolisoineen ovat kunnostaneet rakennukset taidokkaasti, ja he ovat onnistuneet tuomaan brittiläisen kartanoromantiikan keskelle suomalaista maisemaa.

2020-02-01_10-51-43

Me saavuimme kartanolle lumisateen saattelemana savuisissa ulkotamineissa vaelluspäivän päätteeksi, ja tupsahdimme suoraan tupakeittiöön. Vasemman puolisesta ovesta olisimme päätyneet hieman virallisemmin sisään. Lämpimän vastaanoton jälkeen meidät ohjattiin aivan mielettömän suloiseen sviittiin. Lisäksemme kartanossa ei yöpynyt kuin yksi toinen pariskunta, jotka olivat suunnittelemassa loppukesällä kartanossa järjestettävää hääjuhlaansa.

2020-02-01_10-53-46
2020-02-01_10-56-31
2020-02-01_10-57-00

Kartanon illallinen

Pienen lepohetken jälkeen alakerrasta kuului ruokakellon kilinää, ja kutsuva ruuan tuoksu kantautui yläkertaan: “Illallinen on katettu, tervetuloa”. Vaaleanpunaisten apertiivien jälkeen siirryimme ruokasaliin, jossa nautimme yhdessä toisen hotellissa yöpyvän pariskunnan kanssa todella herkullisen illallisen. Alkuruuaksi metsäsienikeittoa, pääruuaksi lohta ja jälkiruuaksi limoncellolla ja puolukoilla maustettua semifreddoa. Taivaallisen hyvää.

Me ennestään toisillemme tuntemattomat ihmiset löysimme helposti yhteisiä jutunaiheita niin luonnon, päivänpoliitikan, asuinpaikan kuin häiden ympäriltä, ja onnistuimme neljästään tyhjentämään melkein jokaisen kulhon. Ja viinipullon.

Töyrylän kartanon alakerran tilat keittiöstä ja kirjastosta kauniisiin saleihin ovat vieraiden käytössä, vähän kuin olisi hyvän ystävän maaseutukartanossa vierailulla. Ja siltä se todellakin tuntui. Illallisen jälkeen jatkoimme keskustelua kahvin ja punaviinin kera salin puolella, ja talon isännät liittyivät seuraamme. Ilta kului kuin siivillä kuunnellen kertomuksia niin kartanolla vietetyistä jouluista, menneistä telttaretkistä Espoon saaristoon kuin kuvausreissuista eri puolille maailmaa. Oli suorastaan haikeaa siirtyä lopulta nukkumaan. Kiitos ihanasta illasta!

2020-02-01_10-55-55
2020-02-01_10-54-18
2020-02-01_11-10-20
2020-02-01_10-56-07
2020-02-01_10-56-17

Kartanon historiaa

Töyrylän historia on kiehtova, ja se on ollut vuosisatojen ajan yksityisomistuksessa tarjoten sukupolvelta toiselle elinkeinon.  1500-luvulla kartano kuului Artjärven rikkaimmalle isännälle Björn Jönsinpojalle. 1770-luvulla kartanoon syntyi Jean Sibeliuksen isoisän isoisä, ja sen vuoksi Töyrylän puistossa kuusiaidan varjossa kohoaa Sibelius-suvun obeliski, johon on kaiverrettu teksti: ’Tässä maan kamarassa ovat suomalaisen säveltäjämestarin sukupuun juuret’.

1900-luvulla kartanossa alettiin harjoitaa kansainvälistä kauppaa erityisesti juustoilla, mutta alun menestyksen jälkeen yksi epäonninen vientireissu Saksaan johti lopulta silloisen omistajan vararikkoon. Kartanon seuraava omistaja jatkoi meijeritoimintaa aina 1970-luvulle asti, jolloin Wennströmin veljekset ostivat meijerin tilat. Siitä asti siellä on valmistettu Wennströmin vesivärejä. Ja valmistetaan edelleen. Siis niitä samoja, joita todennäköisesti sinäkin olet koulussa käyttänyt.

Nykyiset omistajat hankkivat kartanon vuonna 2007 alunperin omaksi kodikseen, ja kartanohotellinna se on toiminut vuodesta 2013 alkaen. Meidän onneksemme, sillä mitään yhtä ihanaa en ole vähään aikaan Suomessa kokenut.

2020-02-01_10-57-51
2020-02-01_10-58-45
2020-02-01_10-57-27
2020-02-01_10-59-15

Kartanon palvelut

Päärakennuksen toisessa kerroksessa on yhteensä kuusi hotellihuonetta, jotka kaikki ovat erilaisia ja tyylikkäästi aidolla antiikilla sisustettuja. Kesäsesongin aikaan voi majoittua myös piha-aitassa. Kartanoaamiainen sisältyy aina huonehintaan. Varaukset kulkevat booking.comin kautta, joten sitä kautta tulevat mahdolliset alennukset ovat helposti hyödynnettävissä. Ravintolassa on A-oikeudet ja se palvelee tilauksesta kaikkia majoittujia (lounas, illallinen, täysihoito). Kartano toimii myös upeana juhlatilana 6-100 hengen tilaisuuksille. Lisäksi löytyy kokoustilat 10-24 hengelle.

Lisätietoja: toyrylankartano.fi

2020-02-01_10-55-38

3 comments On Suloista kartanoromantiikkaa Töyrylän Kartanolla

  • Hieno paikka ja varsinkin jos tykkää gaytunnelmista!

  • Töyrylän kartano on upea! Opiskelen Kouvolassa ja me käytiin tuolla tutustumassa opiskelijaporukalla. Oli kyllä todella lämmin vastaanotto, ihanat puitteet ja mukava isäntä 🙂 Mahtavaa että Suomestakin löytyy näin persoonallisia majoituspaikkoja.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer