Viisi täydellistä päivää Islannissa

Viisi päivää Islannissa, riittääkö se mihinkään? Ja mitä se maksaa? Näitä pohditiin useamman kerran, kun aloimme reissukaverin kanssa suunnitella viime keväistä matkaamme Islantiin. Suunnitteluun käytettiin aika paljon aikaa, ja uskomatonta on, että toteutimme sen melkein prikuulleen sellaisenaan. Tässä siis vinkit täydelliseen viiden päivän lomaan Islannissa, ja lopuksi yhteenvetona mitä reissu kaikkiaan tuli maksamaan.

PÄIVÄ 1: KULTAINEN KIERROS, NAVETTAJÄTSKIT JA SECRET LAGOON

Aamulento Helsingistä Reykjavíkiin, auto alle ja kohti Kultaista kierrosta. Sen varrella on Islannin tärkeimmät nähtävyydet. Toisaalta voi myös kysyä, onko niistä tullut tärkeimpiä nimenomaan sijaintinsa vuoksi? Siitä lähdettiin ottamaan selvää heti ensimmäiseksi.

2020-01-28_06-53-30


Tutustuimme päivän mittaan vähän turhankin pintapuolisesti Þingvellirin kansallispuistoon, riittävällä hartaudella Gullfossin mahtavaan vesiputoukseen ja ilosta kiljahdellen seurasimme geysir Strokkurin purkautumista. Päiväkahvit ja erinomaiset jätskit nautittiin muiden turistien tavoin Efstidalur ice cafen navetassa, ja päivän lopuksi liotimme väsyneitä ja kolottavia jäseniämme Secret Lagoonin nautinnollisella kuumalla altaalla. Välistoppeja tehtiin lähes jokaisella nähtävyysmerkillä varustetulla kohteella.

2020-01-28_06-56-39
2020-01-28_06-56-03
2020-01-28_07-00-52
2020-01-28_07-02-02

Oli hyvä idea lähteä heti liikkeelle, eikä jäädä Reykjavíkiin. Maisemat lentokentältä kaupunkiin eivät nimittäin tarjonneet mitään kovin kummoista, ja ilman Kultaista kierrosta loman alku olisi voinut tuntua vähän lattealta odotuksiin nähden.

Vastausta esittämääni kysymykseen on kuitenkin hankala antaa. Nähtävyydet olivat kerta kaikkiaan upeita, mutta totta kai niiden sijainti näppärällä etäisyydellä toisistaan tekee niistä houkuttelevampia kuin kauempana sijaitsevat elämykset. Kannattaako kierrokselle sitten lähteä? Tähänkin vastaus on kaksijakoinen: kannattaa, jos olet Islannissa useamman päivän. Mutta jos käytettävissä on vain yksi päivä, valinta olisikin vaikeampaa.

2020-01-28_06-59-16

PÄIVÄ 2: KAUPUNKIPÄIVÄ REYKJAVÍKISSA

Kaupunkipäivä Reykjavíkissa oli erittäin onnistunut. Suunnitelmiin kuului osallistuminen ilmaiselle kaupunkikierrokselle, Perlaniin kipuaminen ja yleinen haahuilu. Kaikki tämä myös tehtiin. Lisäksi saatiin kaupanpäälle satumaisen upea sumu, joka lumosi mystisyydellään. Ja tarjosi seuraavana aamuna reissun ahdistavimmat ajohetket todellisena hernerokkana, jossa ei nähnyt kolmea metriä kauemmas.

Mutta kannattaako lyhyestä lomasta käyttää kokonainen päivä kaupungissa? Vastauksen löydät täältä: Päivä Reykjavíkissä. Hitti vai huti?

2020-01-28_07-08-13
2020-01-28_07-20-51
2020-01-28_07-16-38
2020-01-28_07-12-32

PÄIVÄ 3: YKKÖSTIETÄ 400KM JÖKULSÁRLÓNIN JÄÄTIKÖLLE JA VÄHÄN YLI

Lähdimme heti aamusta tositoimiin. Suunnitelma oli ajaa Víkiin asti ilman jatkuvaa pysähtelyä, jotta loppumatkalla ehdittäisiin käydä mahdollisimman monessa kohteessa. Ja se onnistui! Näimme päivän mittaan kaikki ne asiat, jotka meidät yllyttivät tälle pitkälle ajomatkalle.

2020-01-28_09-30-33
2020-01-28_09-34-50
2020-01-28_07-24-09

Kirkjubæjarklausturin lähellä sijaitsevista pysähtymisen arvoisista paikkoista löytyy tarkempaa juttua täältä: Ylistys Islannin kanjoneille, basalttikiville ja laavapelloille.

Entä kannattaako Jökulsárlónin jäätikölle asti ajaa?

Vastaus on kyllä, ihan ehdottomasti. Jäätikköjärvi on upea näky. Samalla se on ikävä muistutus ihmisen toiminnasta aiheutuvasta tuhosta. Jäätikköjen sulaminen nopeutuu ilmaston lämpenemisen seurauksena, ja tämäkin järvi on syntynyt sulaneen jäätikön tilalle vasta viimeisten vuosikymmenien aikana.

2020-01-28_09-44-49
2020-01-28_09-39-39
2020-01-28_09-46-55

PÄIVÄ 4: ETELÄ-ISLANNIN TUNNETUIMMAT PUTOUKSET, MUSTAT HIEKKARANNAT JA PIILOTETUT UIMAPAIKAT

Neljäntenä päivänä pysähdyimme kaikissa niissä paikoissa, joista edellisenä päivänä vain haaveiltiin. Päädyttiin tuijottamaan jäätiköille, ajettiin uskomattomiin seikkailuihin Dyrhólaeyn niemelle, kahlattiin upeiden vesiputousten perässä luoliin ja kavuttiin korkeuksiin ja löydettiin Seljavallahaugin piilotettu uima-allas. Sen tosin oli löytänyt aika moni muukin, joten jätettiin kylpeminen väenpaljouden vuoksi väliin.

2020-01-28_07-26-50
2020-01-28_07-27-54
2020-01-28_07-37-10

Jos olisin itse vain päivän Islannissa, lähtisin todennäköisesti Kultaisen kierroksen sijaan ajamaan kohti Víkiä. Sen verran upeita nähtävyyksiä tältä pätkältä löytyy.

2020-01-28_07-40-21
2020-01-28_07-42-33
2020-01-28_07-33-47

PÄIVÄ 5:  BLUE LAGOONIA EI VOI JÄTTÄÄ VÄLIIN. VAI VOIKO?

Aamulla ajoimme katsastamaan vielä Kultaisen kierroksen varrella sijaitsevan Keriðin kraaterin. En vaikuttunut. Tämä oli myös reissun ainut pääsymaksullinen luonnonnähtävyys. Lisäksi kohde taisi olla matkan ainut, jossa ilma vaikutti merkittävästi kokemukseen. Toisenlaisena päivänä nautitaan smaragdinvärisestä järvestä ja rinteiden väriloistosta , mutta meillä paikka näyttäytyi melko harmaanana ja tylsänä.

2020-01-28_07-46-03
2020-01-28_07-47-02

Ja voihan Blue Lagoon. Islannin ylihintaisin nähtävyys. Reissukaveria lainatakseni “ihan kiva”. Toisaalta neljän päivän tulitus aisteille oli niin huikeaa, että jossain vaiheessa sen pitikin loppua. Eikä ajatuksemme rentoutumisesta satojen ajokilometrien päätteeksi ollut kehno. Ja siitä oli helppo jatkaa lentokentälle palauttamaan auto. Ja illaksi kotiin.

Tämän päivän tekisin kuitenkin toisin. Jättäisin huoletta Blue Lagoonin väliin. Sen sijaan patikoisin kylpemään Reykjadalurin Hveragerðin liepeiltä löytyvälle kuumalle joelle, laskeutuisin Raufarholshellirin laavaluolaan ja haistelisin mädän kananmunan löyhkää Seltúnin geothermisellä alueella. Nauttisin vielä hetken Islannin ainutlaatuisesta luonnosta.

2020-01-28_07-48-03

MITÄ MAKSAA VIISI PÄIVÄÄ ISLANNISSA?

Nämä kustannukset olivat etukäteen tiedossa:

  • Lennot Helsinki-Reykjavik-Helsinki / 2 henkeä 456 €
  • Auto Keflavikin kentältä  / Hyundai i20, 2 kuljettajaa, 0€ omavastuu ja rajoittamattomat kilometrit. 277€
  • Majoitukset 4yötä / 2 henkeä 469€
  • Blue Lagoon halvin lippu / 2hlö 115€

Summasta puuttuneet kotimaan siirtymät, bensat ja ruokailut kustansivat kahdelta hengeltä seuraavasti:

  • Bussilla lentokentälle ja taksilla kotiin, kustannukset 50€
  • Bensat ja parkkimaksut 130€
  • Ruokailut (kaksi aamupalaa, neljä lounasta, kolme illallista + eväät) 400€

Yhteensä 1.897 € eli ~950€/hlö kurssin ollessa matkustushetkellä (5/2017) 1.000 Islannnin kruunua =  ~8,5€. Aika kallista. Mutta jokaisen euron arvoista.

Entä riittikö se viisi päivää? Ei todellakaan, sillä nähtiin vasta niin pieni osa Islannin upeudesta. Polte päästä kiertämään koko maa on vahva. Samoin haave Landmannalaugarin vaelluksesta. Kenties vielä joskus.

2020-01-28_07-49-38

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer