Matka-aakkoset 2019

Näin kuluvan vuoden viimeisinä päivinä on kiva muistella mitä kaikkea tulikaan koettua. Vuoden matkakohteet, 10 maata, löytyvät kaikki Euroopasta ja mukaan mahtui jälleen kerran kaupunkilomia, automatkailua, patikkapolkuja ja pikkukyliä. Erityisen

Joskus on palattava takaisin

Neljä vuotta sitten ajelimme perheen kanssa Istrian kukkulakylissä. Pysähdyimme yhteen ihanimmista, Motovuniin. Tunsin oloni tunkeilijaksi. Sellaiseksi, jota pikkupaikkakunnan kaduilla katsotaan pitkään. Mietitään kuka hitto tuokin on ja mitä se täällä

10 matkahaavetta majakkasaarilta viiniteille

Rakastan matkahaaveilua ja listojen tekoa, joten otin riemumielin vastaan alunperin Kohteena maailma -blogista kiertoon heitetyn haasteen. Maailmassa on satoja paikkoja, jonne haluaisin matkustaa. Varmaan tuhansiakin. Mutta koska en osaa kantaa

Kesän matka-aakkoset

Monella taitaa olla vielä lomafiilis, mutta omalta osalta ajatukset ovat jo selkeästi syksyn puolella. Siitä syystä onkin hyvä hetki kerrata kuluneen kesän matkamuistoja. Kesäreissut kuljettivat tällä kertaa Islantiin, Saksaan, Norjaan

Site Footer